Valdoltran sairaala

Tällä viikolla olen ollut kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelussa Valdoltran ortopedisessä sairaalassa. Tämä rupeama kestää vain tämän viikon. Valdoltran sairaala sijaitsee Ankaranin kylässä noin 10 kilometrin päässä Koperin keskustasta. Köröttelen sinne bussilla joka aamu, bussilippu yhteen suuntaan maksaa hulppeat 80 senttiä. Sairaala sijaitsee hienolla paikalla meren rannalla. Potilashuoneiden isoilta parvekkeilta aukeaa komeat näkymät merelle. Muutenkin sairaala on hieman erilainen kuin Izolan sairaala; yhden ison rakennuksen sijaan se koostuu useista pienistä rakennuksista, joita yhdistävät katetut käytävät, ja jotka on maalattu ulkoa päin kirkkailla väreillä. Muutenkin ympäristö on vehreämpi ja ehkä miellyttävämpikin kuin Izolassa. Tarkoituksena on tällä viikolla heilua sairaalassa kameran kanssa; lisäilen kuvia tähän kirjoitukseen, jos/kun saan niitä otettua.

Osastolla, jossa nyt työharjoittelen, meitä on yhteensä kolme opiskelijaa; minä ja kaksi slovenialaista aikuisopiskelijaa. Molemmat opiskelijat, Tjasa ja Samanta, osaavat englantia. Myös muut samassa sairaalassa samaan aikaan harjoittelevat aikuisopiskelijat ovat ottaneet minut erittäin hyvin joukkoon mukaan. Lähes jokaiselta löytyy sananen tai pari englanniksi minulle aina silloin tällöin. Yritänhän minäkin kiivaasti oppia sloveenia, mutta jostain syystä se tuntuu nyt erittäin vaikealta - aivojen ylikuormitustila ilmeisesti jatkuu. Lisäksi osaston henkilökunnasta useat (ainakin useampi sairaanhoitaja, yksi fysioterapeutti ja yksi ortopedi) puhuvat englantia, joten minun elämäni on täällä aika helppoa - Izolassa nefrologian osastolla törmäsin kahden viikon aikana opiskelijoiden lisäksi vain yhteen sairaanhoitajaan ja yhteen fysioterapeuttiin, jotka kommunikoivat kanssani englanniksi. Luulen, että useampikin olisi osannut, mutta arkuus taisi hieman vaivata.

Valdoltran sairaalan osasto B1, jolla nyt olen työharjoittelussa, on erikoistunut lonkasta ja polvesta operoitujen potilaiden hoitoon. Potilaat vaikuttavat olevan pääasiassa melko iäkkäitä, jokusen arviolta viisikymppisen olen bongannut joukosta. Potilaat tulevat sairaalaan kaksi päivää ennen suunniteltua operaatiota, ja jos parantuminen lähtee käyntiin ongelmitta operaation jälkeen, he kotiutuvat 6. tai 7. postoperatiivisena päivänä. Mobilisaatio tapahtuu kuulemma yleensä 3. postoperatiivisena päivänä. Ensimmäisessä sängystä ylös nousussa on mukana fysioterapeutti, sen jälkeen potilas nousee sängystä sairaanhoitajien avun turvin. Potilashuoneet ovat neljän hengen huoneita, ja jokaisesta on käynti isolle (valtavalle!) yhteiselle parvekkeelle. Kaikki on siistiä, valoisaa ja modernia - täytyy sanoa, että koko atmosfääri on erilainen kuin Izolassa, joka rakennuksena on ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt.

Myös työtavat ovat Valdoltrassa ehkä lähempänä Suomea kuin Izolan sairaalassa (tietenkään en tiedä, josko sielläkin on osastokohtaisia eroja). Täällä Valdoltrassa kuulemma toteutetaan kuntouttavaa työotetta. Käsidesinfektio on ohjeistettu hyvin samaan tapaan kuin Suomessakin, tosin täällä myös kehotetaan pesemään käsiä vedellä ja saippualla mahdollisimman usein. Suomessahan käsien pesu kehoitetaan useimmissa tapauksissa korvaamaan käsien huolellisella desinfioinnilla. Myös neulojen käsittely käytiin läpi heti alkuun: käytetty neula laitetaan suoraan särmäjäteastiaan, uudelleen korkittaminen on ehdottomasti kielletty. Izolassa neulat korkitettiin aina uudelleen, tosin yleensä yhden käden tekniikkaa käyttäen.

Paitsi ulkoisissa puitteissa, myös osastojen ilmapiirissä on eroja. Tällä osastolla koko osaston henkilökunta osastoapulaisista lääkäriin kokoontuu aamukahville yhteisen pöydän ääreen. Myös meidät opiskelijat kutsuttiin sinne - Izolassa en kertaakaan edes käynyt henkilökunnan taukohuoneessa, vaan me opiskelijat pidimme taukomme aina koulun tiloissa rakennuksen alakerrassa. Muutenkin ilmapiiri on jotenkin mutkaton ja välitön, ja erityisesti slovenialaiset opiskelijat näyttävät olevan kuin kotonaan, vaikka hekin ovat osastolla ensimmäistä kertaa.

En voi edelleenkään väittää, että osastolla olisi meille opiskelijoille kauheasti tekemistä, mutta toisaalta, eivät päivätkään kyllä ole pitkiä. Puoli yhden aikaan meille on yleensä sanottu, että voimme lähteä kotiin. Sinänsä harmittavaa, mutta ei voi mitään... Maassa maan tavalla. Slovenialaiset opiskelijat sanovatkin, että "we are mixing the air" - sekoitamme ilmaa paremman tekemisen puutteessa. Tähän mennessä olemme olleet seuraamassa potilaan tulorutiinien ottoa (haastattelu, verikokeet, EKG), pedanneet sänkyjä, tehneet lääkelisäyksiä infuusionesteisiin, osallistuneet lääkärin kierrolle, saatelleet potilaita röntgeniin... Ja siinäpä se. Potilaat kuulemma huolehtivat peseytymisestään ja muista päivittäisistä toimista itsenäisesti, hoitajat auttavat vain siinä, missä välttämättä apua tarvitaan. Tämä kuntouttavan työotteen ajatus on Suomesta erittäin tuttu. Mielenkiinnolla odotan, josko pääsen näiden muutaman päivän aikana vielä näkemään sen käytännön toteutuksen tällä osastolla.

Ensi viikolla on tarkoitus sitten siirtyä lastenhoitotyön pariin. Tänään kävi selville, etten teekään kolmeviikkoista harjoitteluani Izolan sairaalan pediatrisella osastolla, vaan terveyskeskuksessa Koperin keskustassa. Jännittävä käänne! Tarkalleen minulle ei ole vielä selvää, millaisessa yksikössä tulen työskentelemään; onko se enemmänkin neuvolan tyyppinen, vaiko sairaiden lasten vastaanotto, vai kenties jotain muuta. Maanantaina se sitten selviää. Kyllä täällä vaihtaripolo saa sopeutua kaikenlaisiin muutoksiin. Kotomaassa olisin ollut ihan sekaisin tällaisesta äkillisestä suunnitelmanmuutoksesta, täällä en ole millänikään. Tiedän, että kaikki opettajat koululla järjestelevät asioita parhaansa mukaan niin, että me vaihtarit olisimme tyytyväisiä ja hyötyisimme ja nauttisimme ajastamme täällä mahdollisimman paljon. Katsotaan siis, mihin tässä päädytään. =)

TAMKistakin kantautui tietoa, että nyt alkaisi olla aika valita suuntautumisvaihtoehto. Mahdollisuuksiahan meillä on neljä: Lastenhoitotyö, mielenterveys- ja päihdehoitotyö, sisätauti-kirurgisen potilaan hoitotyö ja perioperatiivinen hoitotyö. Olo on aika epävarma kun kokemusta eri aloista on niin vähän, mutta valinta pitää kuitenkin tehdä toukokuun loppuun mennessä.