Škocjanin luolat

Tänä aamuna lähdin kohti Škocjanin luolia junalla. Koperista Ljubljanaan menevä juna pysähtyy Divača-nimisellä seisakkeella, ja matka sinne kestää Koperista noin kolme varttia. Täällä saa viikonloppuisin junamatkailusta 30 % alennuksen, joten edestakainen lippu ei maksanut kuin noin vitosen verran. Slovenian lähijunissa on mielestäni kiva matkustaa; vaikka matka ei joudukaan kovin nopeasti, niissä on rauhallista ja siistiä, ja maisemia on mukava katsella matkalla.

Divačan asemalta oli vielä kävelyä tiedossa ennen kuin pääsisin luolille asti. Minulla oli etukäteen tiedossa, että kävely luolille veisi noin 45 minuuttia, ja reitti olisi selvästi merkitty. Näin olikin. Kunhan juna-asemalta osasi ottaa oikean suunnan, reitti löytyi hyvin, ja siellä todellakin oli pieniä opasteita pitkin matkaa. Tarkkana sai kuitenkin kulkea, sillä reitti ei todellakaan noudatellut mitään autotien reunaa, vaan kulki ajoittain ihan pöpelikössä. Opasteet olivat lisäksi välillä aika huomaamattomissa paikoissa.

Reittiopaste

Osa reitistä kulki jonkinlaisella luontopolulla, ja matkan varrella oli erilaisia infotauluja pitkin matkaa.

Kävelyreitti luolille kulki tosiaan välillä ihan keskellä metsää. Ilman opasteita ei olisi ollut toivoakaan löytää perille. Mutta kyllä oli ihanan rauhallista kulkea! Tämän kommuunielämän jälkeen se oli hyvin rauhoittavaa. Kuului vain linnun laulua ja omien jalkojeni tepsutusta. Jossain kohtaa pelästytin peurankin ylös päivänokosiltaan.

Polku se jatkaa kulkuaan...

Aivan reitin loppupuolella oli näköalatasanne, josta opaste kertoi, että se on aikanaan rakennettu Itävalta-Unkarin kruununprinssin puolisoa Stefanieta varten. Hän vieraili kaivoksilla vuonna 1885. Hyvät näkymät sieltä olikin, mutta tuuli oli niin kova, että valokuvaaminen oli melkein mahdotonta.

Näköalatasanne

Näkymää vastapuolella olevaan kylään

Pian tämän jälkeen saavuinkin luolille. Luoliin pääsee tutustumaan vain oppaan seurassa, joten odottelin tunnin verran opastetun kierroksen alkua. Kansainvälisellä opiskelijakortilla sai lunastaa pääsylipun hintaan 11 euroa. Odotellessani nautin kevyen kenttälounaan, jonka olin varannut mukaani Koperista. Ennen kierroksen alkua ehdin vielä ostaa muutaman postikortin matkamuistomyymälästä.

Itse luolissa valokuvaaminen oli tosiaankin kiellettyä, sekä salaman kera että ilman, joten todistusaineistoa sieltä ei tällä kertaa ole esittää. Ehkä voitte käydä kurkkimassa kuvia Škocjanin luolien nettisivuilta, ja uskoa kun kerron, että vaikuttavaa oli!

Škocjanin luolat ovat luonnon ikioma taideteos. Vesi, tässä tapauksessa Reka-joki, on muovannut ne kahden miljoonan vuoden kuluessa. Turisteja varten paikkaa on lisäksi modifioitu hieman esimerkiksi rakentamalla keinotekoinen sisäänkäynti sekä tietysti kulkureitit ja valaistukset.

Lähde: http://www.park-skocjanske-jame.si/eng/tourist_tours.shtml

Turistien reitti luolissa kulkee kahden eri luolan kautta, koko luolasto ei siis ole nähtävillä. Keinotekoisesti rakennetun sisäänkäynnin kautta saavutaan ensiksi 'Hiljaiseen luolaan' (Tiha jama), jossa on komeita tippukivimuodostelmia. Luolan katosta "kasvavia" tippukiviä kutsutaan stalaktiiteiksi, lattiasta päin kasvavia taas stalagmiiteiksi. Joskus nämä voivat kasvaa yhteen, ja muodostaa tippukivipylvään. Maanjäristys on ravistellut Škocjanin luolia noin 12000 vuotta sitten, jolloin tietystä osasta luolastoa tippukivimuodostelmat ovat tuhoutuneet, ja sen jälkeen ehtineet kasvaa uudestaan vasta vähäsen. Täällä kaikki tapahtuu niin hitaasti, ovathan luolat muovautuneet nykyiseen muotoonsa useiden vuosimiljoonien kuluessa .

'Hiljaisen luolan' jälkeen siirryttiin 'Solisevaan luolaan' (Šumeča jama). Tämän luolan pohjalla virtasi Reka-joki, joka virtaa vuoroin maan päällä, vuoroin luolassa, ja vuoroin vieläkin syvemmällä maan sisässä. Seuraavan kerran Reka-joki tavataan Triestessä Italian puolella, jolloin sillä on uusi nimi (Timavo), ja jossa se laskee Triestenlahteen Adrianmereen. Škocjanin luolien pohjalla virtaava Reka-joki tulvii välillä niin rajusti, että koko luolasto voi peittyä veteen. Tosin tätä tapahtui viimeksi 60-luvulla.

Uloskäynti luolastosta tapahtui 'Solisevan luolan' toisesta päästä. Aika kapuaminen ja kipuaminen oli, ennen kuin pääsimme ulos luolista, ja vielä lisää saimme kiivetä, ennen kuin tavoitimme funikulaarin, joka vei meidät lähelle lähtöpaikkaamme. Kaiken kaikkiaan reitti, jonka kävelimme luolilla, oli noin kolme kilometriä pitkä, ja se sisälsi paikoitellen aika raskaita nousuja rappusia ja käytäviä pitkin. Aikaa kierrokseen meni noin 1,5 - 2 tuntia. Muutamat iäkkäämmät osallistujat vaikuttivatkin olevan aika väsyksissä kierroksen jälkeen. Kierrosta ei siis voi suositella liikuntarajoitteisille tai hyvin huonokuntoisille henkilöille. Hyvät kengät kannattaa varata jalkaan parempikuntoistenkin, sandaaleilla voi olla vaikeuksissa jo senkin takia, että kävelyreitit luolien sisällä ovat koko ajan kosteat. 'Hiljaisessa luolassa' lämpötila on läpi vuoden tasainen 12 astetta, sen sijaan 'Solisevassa luolassa' se vaihtelee ulkolämpötilan mukaan. Luolissa ilma on myös hyvin kosteaa.

Luolat nähtyäni lähdin tallustamaan takaisin juna-asemalle. Myös paluureitti oli merkitty selkeästi opastein. Vanha neuvo siitä, että kulkiessaan pitäisi aina silloin tällöin kääntyä katsomaan taaksepäin, ei silti ollut huono. Vastakkaiseen suuntaan kulkiessa reitti näyttää aina erilaiselta; sitä huomaa asioita, joita ei ensimmäisellä kerralla kulkiessaan huomannut.

Takaisin juna-asemalle

Saavuttuani takaisin Divačan kylään minulla oli hieman aikaa katsella siellä ympärilleni, ennen kuin juna takaisin Koperiin lähti.

Pysähtynyt lauantai-iltapäivä Divačan juna-asemalla

Retki Škocjanin luolille oli todella vaikuttava kokemus, ja toivoa sopii, että auringonvalosta ja raikkaasta tuulesta riittää energiaa tulevan viikon haasteisiinkin.