tiistai 21. helmikuuta 2012

Lomasuunnitelmia


Ennen kuin työharjoittelu Izolan sairaalassa alkaa, minun on tarkoitus lomailla muutama päivä Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa. Varasin äveriäästi neljä yötä hotelli Pri Mrakusta läheltä Ljubljanan vanhaa kaupunkia. Tein hotellivarauksen Hotels.com –nettisivun kautta. Siellä muut matkustavaiset olivat esittäneet hotellista pääasiassa hyvin myönteisiä arviointeja, joten kun huonehintakin oli mielestäni keskeiseen sijaintiin nähden siedettävä, päädyin tekemään varauksen. Harkitsin hetken myös soffasurffausta (Couchsurfing), mutta en kuitenkaan tässä kohtaa päätynyt siihen - ehkä kuitenkin kokeilen sitäkin vielä tämän kevään kuluessa. Rannikolle lopulliseen kohteeseeni matka jatkuu siis torstaina 1.3. junalla.

Lento Ljubljanaan on lähdössä sunnuntaina Helsingistä iltapäivällä, ja perillä paikan päällä ollaan vasta alkuyöstä. Finnairin suorat lennot Sloveniaan alkavat vasta maaliskuun loppupuolella, joten minä lennän Czech Airlinesilla Prahan kautta. Vaihtoaikaa Prahan kentällä on runsaasti, ja siksi kokonaismatka-aika muodostuu pitkäksi. Edestakaiset lennot Czech Airlinesilla maksoivat noin 200 euroa, suora lento Finnairilla myöhemmin keväällä olisi hieman kalliimpi. Suoraan rannikolle Koperiin matkaaville voi ilmeisesti suositella lentämistä Italian puolelle Triesteen, sillä sieltä on Koperiin matkaa vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Ljubljanasta on ainakin Google Mapsin mukaan rannikolle matkaa maanteitse reilu 100 km.

Slovenian pääkaupungissa on hieman alle 300000 asukasta, ja se sijaitsee Ljubljanica-joen varrella. Ljubljanan kaupunki on perustettu jo ajanlaskun alun aikoihin, ja mutta vuosien saatossa se on useasti tuhoutunut tai muuttanut muotoaan. Valokuvien perusteella kaupunki näyttää idylliseltä, ja siellä vaikuttaa olevan paljon mielenkiintoista nähtävää. Matkaoppaiden mukaan kaupunkiin on kätevintä tutustua jalkaisin, sillä keskusta-alue on pieni. Minulla on 3,5 päivää aikaa tallustella kaupungin katuja, ja luulenkin siinä ajassa ehtiväni nähdä aika paljon.

Ljubljanan mielenkiintoisimpina nähtävyyksinä mainitaan Lohikäärmesilta ja muut lukuisat Ljubljanica-joen ylittävät sillat, Ljubljanan linna (ja erityisesti sen näköalapaikalta aukeava näkymä) sekä Prešerenin aukio, joka on suosittu kohtaamispaikka. Myös Tivoli-puisto on varmasti käymisen arvoinen. Lisäksi minua kiinnostaa ulkoilmatori, jossa paikalliset tuottajat kauppaavat tuotteitaan. Myös muutamalle museolle minulla on varmasti aikaa.

Ljubljanasta ja sen nähtävyyksistä saa lisätietoa esimerkiksi näiltä nettisivuilta:


Ensin mainitulla nettisivulla mainostetaan Ljubljana Tourist Cardia, joka on ilmeisesti jonkinlainen etukortti turisteille. Sillä saa ilmaisen sisäänpääsyn moniin nähtävyyksiin ja museoihin, sekä ilmaiset matkat kaupungin julkisissa liikennevälineissä. Sillä saisi myös osallistua maksutta opastetuille retkille kaupungissa. Kolmen vuorokauden kortti maksaisi 35€, ja mietinkin, mahtaako sen ostamisella saavuttaa merkittävää etua. Jos jollakulla on tästä kokemusta, kuulisin mielelläni.

Kerrotaan, että kaupungin nimi ”Ljubljana” tarkoittaa rakastettua. Matkustavaisten kokemukset Slovenian pääkaupungista vaikuttavat varsin positiivisilta, ja moni palaakin kaupunkiin kerta toisensa jälkeen. Minäkin odotan siis minilomaltani paljon. Tunnelmaa ei yhtään haittaa se, että kaupunkiin on esimerkiksi tälle viikolle luvattu aurinkoa ja +10 asteen lämpötilaa. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti