lauantai 18. helmikuuta 2012

Lähtö lähestyy!


26.2.2012 se sitten alkaa – seikkailu Sloveniassa. Lähtöön on nyt aikaa noin viikko. Ajatusta on kypsytelty pitkään ja huolella, ja pieniä valmisteluja tehty pitkin matkaa. Rinkka on vielä pakkaamatta, ja muutamia hankintoja pitää vielä tehdä, mutta tärkeimmältä tuntuu nyt valmistautua henkisesti. Pitkä poissaolo kotoa kieltämättä hieman mietityttää. Mieli on kuitenkin ainakin toistaiseksi rauhallinen, eikä matkakuumeesta ole vielä tietoakaan. Viikon kuluttua tilanne voikin olla jo toinen.

Mistä siis on kysymys? Kysymys on tästä: Sairaanhoitajaopintoihini liittyen matkustan Sloveniaan Koperin kaupunkiin tekemään opintoihini kuuluvia työharjoittelujaksoja paikallisessa sairaalassa. Tarkoitukseni on viipyä reissussa kolme kuukautta. Varsinainen työharjoittelu alkaa maanantaina 5.3 – sitä ennen lomailen muutaman päivän Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa sekä myös kohdekaupungissani Koperissa Adrianmeren rannikolla. Suoritan Izolan sairaalassa lastenhoitotyön (3 viikkoa), sisätautipotilaan hoitotyön (4 viikkoa) ja kirurgisen potilaan hoitotyön (4 viikkoa) harjoittelut. Jos kaikki menee, kuten on suunniteltu, aikaa jää hieman myös lomailuun vielä ennen kuin palaan kotiin 1. kesäkuuta.

Ajatus kansainvälisestä työharjoittelusta heräsi oikeastaan jo heti kun aloitin opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMKissa) elokuussa 2010. Koin, että meitä koulun puolesta rohkaistiin voimakkaasti käyttämään tällainen mahdollisuus hyväksemme. Kohteita olikin tarjolla pilvin pimein, ja niistä oli suorastaan vaikea valita. Tarjolla olivat monet Euroopan maat kuten Itävalta, Belgia, Viro, Unkari, Saksa, Kreikka, Italia, Liettua, Malta, Alankomaat, Norja, Portugali, Slovenia, Espanja, Ruotsi, Englanti… Sitten olivat eksoottisemmat Kiina, Intia, Kenia, Nepal, Turkki, Japani… Valinnan varaa siis todella riitti.

Se, miten Slovenia lopulta valikoitui kohteekseni, on suurimmaksi osaksi sattuman kauppaa. Ensisijainen toiveeni oli alun perin Intian yli neljän miljoonan asukkaan Bangalore, mutta minut kuitenkin hyväksyttiin vasta toissijaiseen vaihtoehtooni Sloveniaan. Muita vaihtoehtojani olivat Unkari, Liettua ja Tšekki. Tässä vaiheessa minulla on kuitenkin sellainen tunne, ettei Slovenian valikoituminen kohteekseni ollut ollenkaan huono käänne.

Kun saimme tiedon siitä, että meidät on hyväksytty Erasmus-vaihtoon, alkoi toisen vuoden teoriaopintojen suunnitteleminen. Eteneminen oman ryhmän mukana ei enää ollut mahdollista, sillä työharjoitteluja piti ”säästää” keväälle, ja teoriaopintoja tehdä tiiviissä tahdissa ennen vaihtoon lähtöä. Meille ”vaihtareille” laadittiin henkilökohtaiset opintosuunnitelmat, ja sen jälkeen alkoi armoton teoriaopintojen puurtaminen.

Käytännössä toisen vuoden opiskelu on siis ollut eri ryhmien mukana kulkemista ja asioiden järjestelemistä. Aina kaikki ei ole mennyt niin kuin on etukäteen suunniteltu. Onneksi kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, eikä opintoja ole suuremmin jäänyt rästiin. Minulla jää ainoastaan yksi tämän lukuvuoden tentti ensi syksynä tehtäväksi. Lisäksi leikkaussaliharjoittelun (2 viikkoa) suoritan heti kotiin palattuani kesäloman oikeastaan jo alettua. Alun perin minun piti suorittaa sekin Sloveniassa, mutta aikataulullisista syistä päädyin kuitenkin päättämään toisin. Vaihtoon lähtöä suunnitteleville voin kuitenkin kertoa, että ainakin omassa oppilaitoksessani TAMKissa ”vaihtareilta” edellytetään hyvin suurta oma-aloitteisuutta asioidensa hoitamisessa. Jos et ole valmis ottamaan täyttä vastuuta omasta opiskelustasi, käyttämään asioiden järjestelyyn paljon aikaa, tekemään ylimääräisiä tehtäviä, sietämään epävarmuutta ja stressiä ja muuttamaan suunnitelmiasi tarpeen mukaan, valitse turvallinen tie ja jatka oman ryhmäsi mukana. Välillä viime syksyn ja tämän alkukevään aikana fiilikset olivat aivan toivottomat, kun mikään ei tuntunut onnistuvan, ja koulutyöt kasautuivat, mutta nythän tässä ollaan jo voiton puolella!

Pikapuoliin kirjoittelen lisää ennakkotunnelmia.

5 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! ♥

    Ps. Lähetä mulle kortti joskus ;)♥

    VastaaPoista
  2. 1. Olisitko voinut suorittaa siellä myös teoriajaksoja?
    2. Jos et olisi saanut jotain harjoitteluun liittyvää teoria tenttiä läpi, olisitko voinut lähteä vaihtoon?
    3. Millä perusteella EU:n ulkopuoliset opinnot hyväksytään korvaavaksi osaksi?
    T. Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elisa!

      Ainakaan minun oppilaitoksessani ei hoitotyön opiskelijoille tarjottu mahdollisuutta suorittaa teoriaopintoja ulkomailla. Englanninkielistä tutkintoa suorittaville tämä kuitenkin käsittääkseni on mahdollista.
      "Hylsy" tentistä ei mielestäni olisi estänyt vaihtoon lähtöä. Meillä on muutenkin osa tenteistä usein työharjoittelun jälkeen.
      Hyväksilukukriteereistä en tarkalleen osaa kertoa. Kysyessäni asiaa sain vastaukseksi, että jos jakso suunnitellaan huolellisesti, hyväksiluvussa ei tule ongelmaa. Minuahan tämä ei koske, koska Slovenia on ollut EU-maa jo pitkään.

      Poista
  3. Elämysrikasta aikaa ja oppimisen iloa kaikesta siitä, mitä ei ehkä Suomessa tulisi vastaan. Kaikkea hyvää! t. RP

    VastaaPoista