keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Viimeisiä viedään

Seikkailu Sloveniassa on pikkuhiljaa päättymässä. Kolmen kuukauden keikka alkaa olla paketissa. Huomenna torstaina on viimeinen työharjoittelupäiväni sairaalalla, ja iltapäivällä matkustamme Ljubljanaan, jossa yövymme yhden yön ennen lentoa Suomeen. Huone on jo siivottu ja matkalaukut on jo pakattu. Arvoitus kuitenkin on, miten onnistumme raahautumaan laukkujen kanssa Suomeen asti... ne näet painavat aika reilusti! Opettajilta on metsästetty papereihin tarvittavat nimikirjoitukset ja leimat, kiitoslahjat on jaettu - kaikki alkaa siis olla valmista kotiinpaluuta varten.

Ja kyllä sitä on odotettukin! Nämä viimeiset päivät ovat tuntuneet todella pitkiltä. Yhteenvetoa Slovenian työharjoittelusta on aikaa tehdä myöhemmin, kunhan pääsen kotiin ja saan vähän etäisyyttä ja uutta näkökulmaa tähän koko hommaan. Viime aikoina - erityisesti viime viikolla ja tämän viikon alussa - olo on ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut keskittyä muuhun kuin kotiinpääsyn odotteluun. Aikamoisia turhautumisen tunteita näille viimeisille viikoillekin on mahtunut. Tästä syystä jätän koko homman tarkemman analysoinnin hieman myöhemmäksi, kunnes olen päässyt kotiin ja tunteet ovat hieman tasaantuneet. Pari matkakertomusta ainakin Venetsiasta ja Zagrebista on lisäksi tänne blogiin vielä tulossa.

Nyt: Koper kiittää ja kuittaa.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Teho-osastolla

Vaikka täällä blogissani on viime aikoina ollut lähinnä matkailujuttuja, hoitotyön harjoittelu on silti edelleen käynnissä. Sain sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelun valmiiksi loman jälkeen, ja nyt olen parisen viikkoa harjoitellut kirurgisen potilaan hoitotyötä Izolan sairaalan kirurgisella teho-osastolla. Tätä jaksoa kestää vielä ensi viikon ajan - perjantaina 1.6. matkustan vihdoin kotiin!

Sisätautiharjoittelun jälkeen fiilikset työharjoittelun suhteen olivat aika matalalla. En oikeastaan osaa juuri nyt sanoa, mitä jakson aikana opin. Päivät gastroenterologisella osastolla olivat lyhyitä, juuri kukaan hoitajista ei puhunut englantia, tehtävää opiskelijoille oli vähän, ja ne vähäisetkin tehtävät olivat lähinnä perushoitoa, ... Opiskelijatoverinikaan eivät vaikuttaneet järin motivoituneilta. Onneksi ymmärrän nykyään hieman sloveenia, ja osaan myös jo varsin hyvin päätellä ja aavistaa mitä milloinkin tapahtuu - ilman näitä taitoja olisin ollut tässä harjoittelussa todella kujalla.

Kun aloitin tämän viimeisen harjoittelujaksoni teho-osastolla, odotukset olivat kaikesta huolimatta aika korkealla. Ensimmäiset päivät olivatkin varsin mielenkiintoisia, ja tunsin, että vihdoinkin saan oppia ja ohjausta. Potilaiden taustat ja tarinat olivat mielenkiintoisia, ja osastolla oli paljon uutta opeteltavaa. Parasta oli se, että olin ainoa opiskelija osastolla. En siis jäänyt kenenkään "varjoon", vaan tunsin olevani täysivaltainen jäsen tässä työyhteisössä. Osaston hoitajat olivat pääasiassa melko nuoria, joten lähes jokainen puhui englantia ainakin auttavasti. Alkuun sainkin harjoitella kaikenlaista mielenkiintoista kuten vaikkapa trakeostomoidun potilaan hoitoa ja parenteraalisen ravitsemuksen toteutusta. Mikä mukavinta, sain tehdä ja kokeilla itse monenlaista: juuri niitä käytännön taitoja, joiden harjoittelemista olen kaivannut. Sain lisäksi sen käsityksen, että hoitajistakin oli mielekästä esitellä minulle työtään.Osaston ilmapiiri oli varsin myönteinen, ja tunsin olevani tervetullut ja tulevani huomioiduksi.

Sitten osastolle ilmestyikin kaksi muutakin opiskelijaa, ja pettymyksekseni sain huomata, että pikkuhiljaa asiat asettuivat takaisin vanhoihin tuttuihin uomiinsa. Parina päivänä on nyt taas ollut sellaista, että joudun kysymään ihan kaiken, muuten tietoa ei englanniksi oikeastaan tule. Se on sanomattoman turhauttavaa. Keskustelut käydään sloveeniksi; hoitajat keskittyvät puhumaan slovenialaisille opiskelijoille ja välillä näyttää siltä, etteivät he aina edes muista, etten minä ymmärrä.

Eilen oli sellainen tilanne, että osastolle saapui huonokuntoinen iäkäs nainen, jonka tila oli jopa minunkin nähdäkseni aika epävakaan oloinen. Hoitajat ja lääkäri työskentelivät naisen ympärillä tunteja ennen kuin hänen tilansa saatiin vakautettua. Potilas intuboitiin, hänen verenpaineensa oli hyvin matala, ultraääntä käytettiin monta kertaa, muutenkin oli touhua ja tohinaa melkein Teho-osasto -sarjan malliin... Koko tilanne oli uhkaavan oloinen. Me opiskelijat seurasimme vierestä hoitohenkilökunnan työskentelyä. Slovenialaiset opiskelijat saivat tietenkin tietoa tilanteesta hoitohenkilökunnan keskusteluista ja potilasasiakirjoista, mutta minä luonnollisestikaan en. Opiskelijat eivät osanneet kertoa minulle, miksi nainen oli osastolle tullut (he eivät juuri puhu englantia), ja hoitajat olivat niin kiireisiä, etten halunnut kesken kaiken häiritä heitä. Kun tilanne rauhoittui, meille sanottiin vain, että voimme nyt mennä kotiin. Jäin siis täysin epätietoiseksi siitä, mistä koko hommassa oli kysymys. En ole koko aikana täällä ollessani tuntenut itseäni niin ulkopuoliseksi kuin eilen tuossa tilanteessa tunsin.

Kolme kuukautta työharjoittelua putkeen voisi olla rankka kokemus kotimaassakin. Täytyy siis sanoa, että nyt voimavarat alkavat olla aika vähissä - kotiinpaluu ei voi nyt tulla riittävän pian. Toivon nyt vain, että nämä viimeiset päivät työharjoittelussa olisivat mahdollisimman mukavia ja mielenkiintoisia, ettei koko hommasta jäisi karvasta makua suuhun.



maanantai 21. toukokuuta 2012

Maribor ja Celje + Postojna ja Predjama

Salzburgista ajelimme lomaviikon keskivaiheilla takaisin Slovenian puolelle, Mariboriin. Maribor sijaitsee Slovenian kaakkoisosassa, ja se on maan toiseksi suurin kaupunki. Sloveniassa juhlittiin kaksipäiväisiä vapun pyhiä juuri tuolloin, joten Mariborissa oli hiljaistakin hiljaisempaa. Mitkään liikkeet eivät olleet auki, ravintoloistakin vain osa. Nähtävyydet olivat myös suurimmaksi osaksi suljettuina. Maailman vanhimman  viiniköynnöksen (450 vuotta) saimme sentään katsastettua.

Maribor on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kulttuuripääkaupungin tarjonta jäi kyllä ainakin meidän osaltamme kokematta, suurimmaksi osaksi tietysti pyhäpäivän takia - kulttuuripääkaupunki oli kerta kaikkiaan suljettuna. Mariborin päivämme kuluikin leppoisasti lähinnä autioita kaupungin katuja pitkin kuljeskellen. Majoituimme mukavassa City Hotel Maribor -hotellissa, ja menimme aikaisin nukkumaan.

Maailman vanhin viiniköynnös Mariborissa

Mariborin keskustaa

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme Celjeen. Celje on Slovenian kolmanneksi isoin kaupunki. Celjessä kävimme katsastamassa kaupungin yläpuolelle kohoavan linnan.  Pääsymaksu linnalle ei päätä huimannut: se oli kaksi euroa per henkilö, ja kaiken lisäksi pääsylipulla sai euron alennuksen linnan kahviossa. Täälläkin pääsi tarkastelemaan kaupunkia yläilmoista käsin.







Celjen linnallakin olimme paikalla lähes yksin. Vaikuttaa siltä, että toukokuu on oiva kuukausi matkailulle Sloveniassa. Sää on ainakin tänä vuonna ollut suosiollinen jo toukokuussa, mutta turistilaumoja ei ole vielä missään. Joka paikassa on ollut mukavan rauhallista.

Celjen jälkeen hotellielämä alkoi riittää, joten vaikka lomaviikkoa vielä riitti, suuntasimme kuitenkin "kotiin" Koperiin. Koperista käsin kävimme mm. Postojnan luolilla ja Predjaman linnalla. Postojnan luolilla ei saanut kuvata (vaikka kielloista huolimatta monet kuvasivatkin häpeilemättä), joten sieltä ei kuvia ole tänne laitettavaksi. Paikkaa voi käydä ihastelemassa vaikkapa tästä linkistä. Postojnassa ostimme yhdistelmälipun, joka maksoi n. 33 euroa per henkilö. Sillä pääsi Postojnan luolien lisäksi Vivariumiin, jossa sai nähdä olmeja (karstialueen luolille tyypillinen salamanterin kaltainen eläin), perhosnäyttelyyn, sekä myös Predjaman linnaan. Predjaman linna, joka sijaitsi n. 10 km päässä Postojnan luolilta, oli todellakin käymisen arvoinen kohde. Se on rakennettu hauskasti kallion "kainaloon".

Predjaman linna

Näkymä linnan sisältä ulospäin

Linnanpiha


Predjaman ja Postojnan retki päätti lomaviikkomme aurinkoisessa Sloveniassa. Ohjelmassa oli enää auton palautus Ljubljanan lentokentälle, ja sieltä hankkiutuminen kotiin. Paluu arkeen oli vähän ankea, kuten aina loman jälkeen, mutta onneksi viikonlopun mittaisia "minilomia" on riittänyt senkin jälkeen. Olemme käyneet mm. Venetsiassa Italian puolella, ja Pulassa, Kroatiassa. Reissu Zagrebiin, Kroatian pääkaupunkiin, on vielä edessä ennen ensi viikolla häämöttävää kotiinpaluuta. Näistä kaikista reissuista luvassa tarinaa + kuvia ennen pitkää.




perjantai 18. toukokuuta 2012

Salzburg

Blediltä ajelimme Salzburgiin Itävallan puolelle. Reitti oli helppo, oikeastaan suoraa moottoritietä koko pätkä. Ei niin kovin kauniita maisemia siis, mutta nopeaa siirtymistä paikasta toiseen. Myös Itävallassa ajeluun tarvitaan auton tuulilasiin kiinnitettävä vignetti, ja sellaisen voi ostaa miltä tahansa slovenialaiselta huoltoasemalta jo ennen Itävallan puolelle siirtymistä. Vignetti 10 päiväksi maksoi muistaakseni 8 euroa. Lisäksi (Sloveniasta poiketen) Itävallassa kerätään vielä erikseen tietulleja myös vignetin omistajilta. Usein näitä tietulliasemia oli ennen pitkiä vuorten ali kulkevia tunneleita, joiden rakentaminen on arvatenkin ollut kallista. Kallein maksu matkalla Salzburgiin oli muistaakseni 11 euroa, ja muitakin pienempiä maksuja jouduimme matkalla pulittamaan. Ihan ilmaista moottoriteillä ajelu ei siis täällä ole, mutta tiet olivat hyväkuntoisia ja matka joutui nopeasti. Opasteet olivat hyviä ja ajelu kaikin puolin helppoa. Nopeampia autoja sai moottoritiellä väistellä vähän useammin kuin Slovenian puolella, mutta mitään mielipuolisia nopeuksia emme matkoillamme havainneet.

Ensimmäisenä poikkesimme Salzburgin liepeillä sijaitsevaan Hellbrunnin linnaan. Paikka on oikeastaan paitsi linna ja museo, myös eräänlainen keskiaikainen vesipuisto. Sen on rakennuttanut piispa Markus Sittikus 1600-luvun alussa virkistykseksi ja huvitukseksi itselleen ja vierailleen. Linnan puistoon on rakennettu piilotettuja suihkulähteitä, joista vieraat lämpimänä kesäpäivänä saavat päälleen virkistävän vesisuihkun! Kamerasta kannattaa siis huolehtia, jottei se yllättäen kastu - täällä ei koskaan tiedä, mistä kohtaa vettä suihkuaa seuraavaksi! Mielestämme tämä oli tosi kiva ja erilainen vierailukohde sekä lapsille että aikuisille, ja oli vaikeaa uskoa, että tällaista on rakennettu jo keskiajalla.





Markus Sittikus

Hellbrunnista suunnistimme kohti Salzburgin keskustaa, josta hotellimmekin löytyi onnekkaasti ihan ilman karttaa. Majoituttuamme lähdimme katselemaan kaupungin nähtävyyksiä. Ensimmäisenä satuimme Mozartin syntymäkodin luokse, johon päätimme mennä vierailemaan. Jotenkin tuntuu, että tämä kohde on "pakko nähdä", kun vierailee Salzburgissa. Sisäänpääsymaksu taisi olla 7 euroa / henkilö. Valokuvaus sisällä oli kiellettyä.




Seuraavaksi nousimme funikulaarilla Hohensalzburgin linnalle kaupungin yläpuolelle. Funikulaarimatka ja sisäänpääsy linnaan ja museoon maksoi yhteensä 11 euroa / henkilö. Linnan rakentaminen on aloitettu vuonna 1077. Sieltä oli komeat näköalat yli kaupungin. Linnassa oli myös mittava museo, ja koska olimme liikkeellä lähellä museon sulkemisaikaa, olimme siellä lähes ainoat asiakkaat.






Päivä Salzburgissa meni nopeasti, mutta niinkin lyhyessä ajassa ehti sentään nähdä aika paljon. Ihanteellinen pituus visiitille voisi olla ehkä pitkä viikonloppu; silloin ehtisi tutustua kaupunkiin hieman enemmän. Nyt meiltä jäi varmasti paljon kaikkea mielenkiintoista näkemättä... Ehkä jollain toisella kerralla sitten enemmän! Salzburgista matkamme jatkui seuraavana päivänä takaisin Slovenian puolelle Mariboriin.

torstai 10. toukokuuta 2012

Bled

Ljubljanan jälkeen lomamme jatkui Bled-järvellä Slovenian luoteisosassa. Bled-järvi ja sen ympäristö ovat hyvin suosittuja matkailukohteita täällä Sloveniassa, ja turisteja oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta liikkeellä jo jonkin verran. Olimme varanneet huoneen valloittavasta pienestä hotellista, josta käsin kävimme ihastelemassa niin Bled-järveä kuin muitakin lähiseudun nähtävyyksiä ja vierailukohteita. Paljon nähtävää ja koettavaa seudulla olikin, ja jälleen oli niin ihanan helppoa ja nopeaa liikkua autolla paikasta toiseen. Niiden muutaman päivän aikana, jotka seudulla vietimme, ehdimme nähdä monenlaista.


Bled-järvi illalla

Toinen kuva Bled-järveltä

Kirkko saaressa

Kävimme katsomassa Savica-vesiputousta Bohinj-järven lähettyvillä. Myös Bohinj on suosittu matkailukohde Sloveniassa, sillä se on ehkä hieman luonnonläheisempi ja vähemmän kaupallinen kuin Bled.

Bohinj-järvellä


Savica-vesiputous



Seuraavaksi ajelimme Vintgar-rotkolle. Tähänkin kohteeseen oli jokusen euron suuruinen pääsymaksu. Se tuntui hieman oudolta, sillä Suomessa on tottunut siihen, että luontokohteet ovat yleensä ilmaisia. Rotkon on ajan saatossa uurtanut kirkkaana virtaava Radovna-joki. Rotkoon on rakennettu parin kilometrin mittaiset kävelyreitit matkailijoita silmällä pitäen. Hyvin kaunista siellä olikin, joen vesi välkehti aurinkoisena päivänä lähes turkoosin värisenä.

Radovna-joki

Vintgar-rotko



Eräänä päivänä ajelimme käymään Triglav-vuoren juurella. Triglav (2864 m) on Slovenian korkein vuori, ja vuoristo, jossa se sijaitsee, on nimeltään Juliaaniset Alpit. Nämä vuoret ovat ainakin suomalaiselle eksoottista nähtävää lumihuippuineen ja jylhine rinteineen! Lisäksi olimme sattumalta patikoimassa Triglavin juurella sellaiseen aikaan, ettei paikalla ollut juurikaan muita kulkijoita. Vuorten juurella virtasi kirkasvetinen pieni puro. Oli rauhallista ja aurinkoista. Unohtumaton kokemus!

Triglavin juurelta



Bledin linna korkealla kaupungin yläpuolella ehdittiin myös katsastaa. Sieltä oli hienot näköalat järvelle ja yli koko Bledin kylän. Linna on tiettävästi Slovenian vanhin, sillä sen olemassaolosta on ensimmäiset maininnat jo vuodelta 1011.










Blediltä matka jatkui aikanaan kohti Slovenian pohjoista naapuria Itävaltaa. Salzburgista tarinaa ja kuvia myöhemmin.

Autoilua


Lomamme alkupäivinä kävimme hakemassa vuokra-auton, jonka olimme varanneet etukäteen Ljubljanan lentokentältä. Vuokrausfirma oli nimeltään Atet. Kuten aiemmin kirjoitin, hinta oli edullinen: kyseessä oli lentoyhtiön tarjous, ja lisäksi uskalsimme varata auton jo hyvissä ajoin etukäteen. Otimme myös lisävakuutuksen, jonka oli määrä korvata kaikenlaiset vahingot ilman omavastuuta. Tämän vakuutuksen hinta oli 12 euroa päivässä, mutta meistä tuntui, että se on aika pieni hinta mielenrauhasta. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut, vaan kaikki sujui ilman ongelmia. Lisäksi auton ulkomaille viemisestä sai pulittaa 5 euroa päivässä. Autoa hakiessamme havaitsimme kuitenkin, että saimme paljon paremman ja isomman auton kuin minkä olimme varanneet. Melkein uusi Renault Megane kuljetteli meitä kiltisti viikon verran paikasta toiseen.

Sloveniassa autoillessa täytyy auton olla varustettu vignetillä eli tarralla, joka liimataan tuulilasiin. Se osoittaa, että olet kantanut kortesi kekoon esimerkiksi maan moottoriteiden ja lukuisten maantietunneleiden rakentamisen ja kunnossapidon rahoituksessa. Slovenian vignetin omistajan ei tarvitse pysähdellä tietulliasemilla, vaan kaikki maksut on jo hoidettu, kun vignetti on kerran hankittu. Myös Itävaltaan tarvittiin vignetti. 10 päivän tarra maksoi 8 euroa, ja sen voi ostaa jokaiselta bensa-asemalta jo hyvissä ajoin Slovenian puolella. Silti ajellessamme Salzburgiin päin jouduimme aina silloin tällöin pysähtymään tietulliasemilla ja pulittamaan erisuuruisia maksuja teiden käytöstä. Kallein maksu (ennen erästä pitkää tunnelia) oli muistaakseni 11 euroa. Bensa Sloveniassa on suunnilleen saman hintaista kuin Suomessakin.

Slovenian liikennekulttuuri on mielestäni aika ymmärrettävää ja rauhallista. Vilkun käyttöön toivoisi kuitenkin täällä hiukan parannusta, esimerkiksi liikenneympyröistä poistuttaessa täällä ei monikaan käytä vilkkua. Moottoriteillä nopeusrajoitus taisi olla 130 km/h, joskin huomattavasti kovempiakin nopeuksia havaitsimme silloin tällöin. Vaikuttaa siltä, että ajonopeuksia ei valvota täällä kovinkaan aktiivisesti. Joitain "tolppapoliiseja" (nopeuksien kameravalvonta) tosin huomasimme, yleensä ennen tunneleita. Moottoritiet ovat hyväkuntoisia, ja tunneleita on vuoristoisesta maastosta johtuen paljon. Pisimmät niistä ovat jopa 8-10 km mittaisia. Kaikenlaisia merkkejä ja opasteita on teiden varsilla paljon, ja suunnistaminen on tästä johtuen aika helppoa. Välillä tosin oli hieman epäselvyyttä siitä, mitä joissain kylteissä luki, tekstit kun olivat vain ja ainoastaan sloveeniksi. Pysäköinti sen sijaan on ongelma ainakin täällä Koperissa. Mekin jouduimme jättämään auton muutamaksi yöksi kadun varteen, kun parempaakaan pysäköintipaikkaa ei löytynyt. Kadun varteen tai jalkakäytävälle pysäköinti on täällä tapana, mutta pysäköintivirhemaksun siitä voi kuulemma siitä huolimatta saada.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kesäinen Ljubljana

Lomaviikkoni alkajaisiksi kävin Ljubljanassa vastaanottamassa puolisoani, joka saapui seurakseni tänne Sloveniaan. Hän viipyy täällä viisi viikkoa, ja matkustamme yhdessä kotiin 1. kesäkuuta.

Ljubljana näytti nyt aika erilaiselta kuin helmikuun lopussa, jolloin kävin siellä edellisen kerran. Kesäsää hellikin meitä nyt toden teolla, sillä koko viikonloppu oli todella aurinkoinen ja suorastaan helteinen. Oli ihanaa istuskella kahviloiden ja ravintoloiden terasseilla ja nauttia lämpimistä kesäilloista.

Kipusimme Ljubljanan linnalle katselemaan kaupunkia yläilmoista käsin. Näkymä oli nyt paljon vehreämpi kuin helmikuussa.



Kävimme myös pienellä jokiristeilyllä. Joelta käsin kaupunki näytti taas aivan uudenlaiselta.




Muutaman yökuvankin sain napattua.



Vielä kerran tämän reissun aikana palaamme Ljubljanaan - silloin olemme jo kotimatkalla.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kyllä kelpaa!

Mikäs tässä on istuskellessa oman huoneen terassilla, lämmöstä ja auringosta nauttien ja blogia päivitellen. Aurinkorasva tirisee iholla, mutta huomenna on silti varmaankin iho punaisena - niin kalpea on Suomi-tyttö pitkän talven jäljiltä.

Kun saavuin tänne Sloveniaan helmikuun lopussa, kevät oli jotenkin aikaisessa, ja jo melko pian saapumiseni jälkeen täällä oli +20 asteen lämpötiloja ja tavallaan hyvinkin "kesäistä". Tosin kuivuus koetteli, eikä juuri mikään kasvanut. Sitten seurasi noin kuukauden mittainen epävakaisempi jakso, jolloin lämpötilat laskivat ja sadetta saatiin reilusti, yleensä useampana päivänä viikossa. Nyt sitten kaikki kasvaa ja viheriöi. Tulevaksi viikonlopuksi on luvattu yhä lämpimämpää, ja toivotaan, että tästä se kunnon kesä nyt alkaa!

Se olisi muutenkin oikein sopivaa, sillä tänään opiskelijoilla alkoi täällä 10 päivän mittainen kevätloma. Täällä lukuvuosi loppuu vasta heinäkuun alussa, joten pieni hengähdystauko ennen loppurutistusta on varmasti paikallaan. Huominen 27.4. on täällä pyhä (miehitysvallan vastustamisen muistopäivä), sitä seuraa 1.-2. toukokuuta työn päivät eli suomalaisittain vappu, ja loppuviikko lomaillaan muuten vaan.

Huominen on minulle erittäin tärkeä päivä, sillä kumppanini Suomesta saapuu tänne. Niin se kaksi kuukautta meni, toisaalta todella nopeasti... Tämä lomaviikko sattuikin oikein sopivasti, sillä emme tienneet tästä lomaviikosta, kun suunnittelimme kumppanini tuloa tänne Sloveniaan. Hän onkin täällä seuranani sitten koko loppuajan - matkustamme yhdessä kotiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Meillä on tosin eri lennot: hän lentää suoralla Finnairin lennolla ja minä Czech Airlinesilla Prahassa konetta vaihtaen. Finnair näet liikennöi Sloveniaan vain kesäkaudella, ja siksi minä en voinut varata suoria lentoja tullessani tänne. "Kotona" Helsinki-Vantaalla ollaan kuitenkin lähes yhtä aikaa, jos kaikki lennot ovat aikataulussaan. Minä tosin aloitan matkani klo 6 aamulla, ja kumppanini vasta keskipäivällä. No, aina ei tosiaankaan voi voittaa! ;-)

Ensi viikolla meillä on suunnitelmissa kierrellä pitkinpoikin Sloveniaa ja naapurimaita. Slovenia on niin pieni maa, että poikkeaminen naapurimaihin on helppoa ja nopeaa. Viikonlopun vietämme ensin Ljubljanassa, ja sunnuntaina suuntaamme kuuluisalle Bled-järvelle Slovenian luoteisosiin. Siellä meillä on hotelli varattuna muutamaksi yöksi. Myös Itävallan puolella Salzburgissa olemme suunnitelleet poikkeavamme. Sen jälkeen ei ole tarkkoja suunnitelmia - voimme mennä sinne minne kulloinkin tekee mieli. Vaikuttaa siltä, että Sloveniassa kyllä riittää näkemisen arvoisia paikkoja. Olemme vuokranneet auton, joten siirtyminen paikasta toiseen on varmaankin kätevämpää kuin julkisilla kulkuvälineillä (joilla niilläkin on kyllä aivan mukavaa ja kätevää matkustaa). Auton vuokraus oli melko edukasta: pikkuinen kaara viikoksi maksoi hieman alle 100 euroa. Kyseessä oli lentoyhtiön tarjous, jonka saimme sähköpostiimme lentolippujen varauksen yhteydessä. Lisäksi otimme lisävakuutuksen, joka maksoi noin 50 euroa. Siltikin hinta oli mielestäni aika edullinen.

Tälle illalle on vielä luvassa hieman huoneen siistimistä ja rinkan pakkausta. Huomenna on aikainen herätys, sillä juna kohti Ljubljanaa starttaa klo 5.25. Sillä ehdin ajoissa kentälle murua vastaanottamaan. Runsaasti lomakuvia on siis luvassa piakkoin! Muuten päivitystahti varmaan hieman rauhoittuu, koska koneella on tullut näiden kahden kuukauden aikana istuttua ihan liikaakin.

Mutta nyt: Koper hiljenee - hetkeksi. Aurinkoa ja kevättuulia itse kullekin!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mitä ajattelin tänään

Kyllä se vaan niin taitaa olla, että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen asioiden nykytilaan. Aina pitää valittaa. Aina pitäisi olla jotain parempaa, enemmän, vähemmän, tai ainakin jotain muuta. Työharjoittelu on tylsää, on yksinäistä, kämpässä on kylmä, kaupunki ei ole tarpeeksi viihtyisä, ravintolaruoka tökkii, en ymmärrä enkä osaa enkä jaksa... Joskus oikein häpeän itseäni: täällä minä rällään suomalaisten veronmaksajien rahoilla ympäri Eurooppaa, ja silti kehtaan valittaa, kun kaikki ei menekään juuri niin kuin minä haluan.

Miksi ei vain voisi ottaa asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat - miksi niitä pitää jäädä suremaan ja murehtimaan sen sijaan, että siirtyisi eteenpäin? Näin varsinkin silloin, kun "murheet" ovat kauempaa tarkasteltuna todella pieniä, kuten esimerkiksi minulla nyt? Miksi ne kuitenkin aina saavat niin suhteettoman suuret mittasuhteet? Vain silloin tällöin tietoisuuteen tunkeutuu ajatus siitä, että valitan aivan turhasta, juuri nyt, kun pitäisi elää ja nauttia. Miksi ei voisi vain keskittyä tähän kulloinkin käsillä olevaan päivään, muistelematta menneitä ja murehtimatta huomista? Miksi ei voisi vain pysyä kotona, jos haluaa kaiken olevan helposti ennustettavaa? Miksi ei voisi vain pelata niillä korteilla, jotka käteen on jaettu? Loppujen lopuksi tänne Sloveniaan lähtö oli oma valintani, kukaan ei tehnyt sitä puolestani. Aika näyttää, oliko valinta viisas, mutta tein sen kuitenkin itse. Nyt ainakaan tarvitse miettiä, että mitä jos olisin silloin keväällä 2012 lähtenyt vaihtoon...

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Käytännön hoitotyötä

Tämän viikon maanantaina aloitin uuden harjoittelurupeaman gastroenterologian osastolla Izolan sairaalassa. Yhteensä seitsemän viikkoa työharjoittelua Sloveniassa on nyt takana (miten niin lasken viikkoja...), ja tänä aikana on tullut tehtyä havaintoja yhdestä jos toisestakin asiasta. Täällä on aikaa pohdiskella ja ihmetellä kaikenlaista.

Sloveniassa on kolmea eri mallia hoitajia. "Nursing assistant"it työskentelevät esimerkiksi vanhainkodeissa potilaiden perushoitoon liittyvissä tehtävissä (esim. pukeminen, ruokailuissa avustaminen), sairaaloissa heitä ei tapaa. Eikös meillä Suomessakin muuten suunnitella jonkinlaisten hoiva-avustajien koulutuksen käynnistämistä? Sitten täällä on Suomen lähi/perushoitajia vastaavia hoitajia ("highschool nurses"), jotka voivat työskennellä monissa eri terveydenhuollon toimipisteissä. Sitten on varsinaisia sairaanhoitajia ("nurses with degree"), jollaisiksi paikalliset opiskelijatoverinikin aikanaan valmistuvat. Ainakin Izolan sairaalassa eri ammattiryhmät erottaa kätevästi työasujen väristä: lääkärit käyttävät valkoisia työasuja, sairaanhoitajat sinisiä asuja valkoisin merkein, ja lähi/perushoitajat täysin sinisiä asuja. Sairaalahuoltajilla on yleensä beessi työasu. Minusta vähän huvittavaa on se, että täällä on tapana käyttää niin hyvin istuvia työasuja, ettei työpäivän jälkeen ole epäselvyyttä siitä, minkälaiset alushousut kenelläkin oli... Pienikin kumartuminen tai kyykistyminen paljastaa pitkästi alaselkää ja joskus enemmänkin. Ei kovin mieltä ylentävää katseltavaa, sanoisin.

Hoitohenkilökunnan työnkuvat ovat täällä mielestäni suunnilleen samanlaiset kuin Suomessakin. Tosin joidenkin asioiden arvioiminen on vaikeaa, kun ei ymmärrä paikallista kieltä - väärinkäsityksiäkin voi silloin tulla. Etukäteen olin lukenut, että työskentely täällä on lääkärikeskeisempää kuin Suomessa. Tällaista en varsinaisesti ole kuitenkaan havainnut ainakaan toistaiseksi. Tosin ainakin Izolan sairaalassa lääkäri katetroi miespotilaat - Suomessahan tämä kuuluu yleensä hoitajan tehtäviin. Kun kysyin, miksi vain miespotilaat, minulle vastattiin, että miesten monimutkaisemman anatomian takia. Hoitajien kesken työnjako on suunnilleen samanlainen kuin Suomessakin. Lähi/perushoitajien työnkuva painottuu enemmän potilaiden perushoitoon, mutta he myös esimerkiksi jakavat per. os. annettavia lääkkeitä. I.v. lääkehoidon toteuttaminen, kanyloiminen ja verinäytteiden ottaminen puolestaan kuuluu sairaanhoitajalle. Tosin minulle kerrottiin, että joskus (esimerkiksi yövuorossa) lähi/perushoitajakin voi tehdä näitä tehtäviä. Kun kysyin, onko se laillista, minulle vastattiin että ei välttämättä, joskus käytäntö on vaan muotoutunut sellaiseksi.

Izolan sairaalan sisätautiosastoilla kanyyleista riittää loputtomasti ajankulua. Täällä kanyyleja ei heparinisoida taikka tiputella aukiolonesteitä, vaan kanyylien toiminta tarkastetaan kerran päivässä ruiskuttamalla niiden kautta 5-10 ml keittosuolaa. Tämä kanyylien tarkastus on opiskelijoiden tehtävä. Tarkastuksen yhteydessä on tarkoitus tarkkailla, meneekö neste helposti kanyylin läpi vai tuntuuko vastusta (mahdollinen tukos kanyylissa tai kanyyli ei ole enää suonessa). Myös punktiokohdan kuntoa tarkkaillaan samassa yhteydessä (turvotus, kuumotus, punoitus, kipu - mahdollinen infektio), ja etsitään merkkejä mahdollisesta ekstravasaatiosta. En ole ollut aivan varma siitä, miten meillä Suomessa suhtauduttaisiin tällaisiin tarkastuksiin, joten olen enimmäkseen seuraillut toimintaa taustalta yleensä osallistumatta itse. Pelkään, että jos kanyylin sisällä on verihyytymä, lähetän sen potilaan verenkiertoon kun huuhtelen kanyylia. No, en tiedä, mutta vieraalta toimintatapa kuitenkin tuntuu. En ole koskaan aikaisemmin kuullut sellaisesta.

Asenteessa suojakäsineiden käyttöä kohtaan täällä (ainakin niillä osastoilla, joista minulla on kokemusta) on havaittavissa hieman erilaista asennetta kuin Suomessa. Mielestäni on selvästi nähtävillä, että suojakäsineitä käytetään täällä ensisijaisesti suojaamaan hoitajaa potilaan mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan - ei päinvastoin. Myöskään ei ajatella, että käsinein suojatuin käsin voidaan siirtää mikrobeja pinnoille, joilla niitä ei ennestään ole. Niinpä käsineillä kosketellaan vapaasti hoitotarvikkeita, haavanhoitotuotteita, joskus myös muita potilaita... Samasta asiasta on mielestäni kyse, kun verinäytteiden oton yhteydessä suunniteltu punktiokohta puhdistetaan ihonpuhdistuslapuilla, mutta vielä sen jälkeenkin suonta voidaan tunnustella paljain käsin, jos tässä välissä jo ehti unohtua, missä se kulkikaan...

Käytetyn neulan hylsyttämisessä täällä on suunnilleen samanlaiset toimintatavat kuin Suomessakin. Esimerkiksi Valdoltran sairaalassa ohjeena oli laittaa käytetty neula suoraan särmäjäteastiaan hylsyttämättä sitä enää uudelleen. Izolan sairaalassa neula hylsytetään yhden käden tekniikkaa käyttäen, jonka jälkeen käytetty neula laitetaan särmäjäteastiaan. Pahin vaaratilanne, mitä olen täällä Sloveniassa ollessani nähnyt, oli kun eräs sairaanhoitaja hylsytti kädessään neulan, jolla oli juuri ottanut verinäytteen potilaasta, jolla tiedettiin olevan C-hepatiitti. Lisäksi ympärillä oli lauma opiskelijoita ja kaikenlaista hälinää - mielestäni tilanteessa oli suuri riski neulanpistotapaturmaan. Tilanne oli sellainen, että joku olisi aivan hyvin voinut esimerkiksi tönäistä hoitajaa, jolloin neula olisi lipsahtanut hylsyn sijasta sormeen. En tiedä mitä hoitaja oikein ajatteli, sillä muuten hän oli mielestäni erittäin ammattitaitoisen oloinen. Tällä viikolla sain myös kuulla, että eräs niistä opiskelijoista joiden kanssa nyt harjoittelen gastroenterologian osastolla, oli saanut piston käytetystä neulasta muutamia päiviä sitten. Häneltä ja potilaalta oli otettu verikokeita sen selvittämiseksi, onko potilaalla jokin sairaus, joka olisi voinut nyt siirtyä veren välityksellä opiskelijaan. Tulokset eivät ole vielä tulleet. Karmiva ja lähelle osunut esimerkki siitä, että riittävän huolellinen ei voi olla.

Gastroenterologian osastolla on tällä viikolla ollut muutama haastavasti käyttäytyvä potilas, jotka on jouduttu sitomaan sänkyynsä. Molemmat rouvat ovat olleet aika vaikeasti dementoituneita, ja he ovat i.v. lääkehoitojen aikana yrittäneet irrottaa letkut ja kanyylit itsestään. Siksi heidän kätensä on sidottu sängyn laitoihin siksi aikaa, kunnes i.v. lääkkeet on saatu annettua. Sitomiseen ainakin tällä osastolla käytetään puuvillaisia huiveja ja pieniä pehmusteita, jotka laitetaan ranteiden kohdalle. Potilaan liikkumisen rajoittaminen vaatii kuulemma täälläkin aina lääkärin luvan; tosin sitä ei aina kysytä tai ehditä saada ennen sitomista, vaan joskus vasta tilanteen jo ollessa käynnissä. Lisäksi potilasta pitää käydä katsomassa 15 minuutin välein, ja potilaan vointi on kirjattava tarkoitusta varten laadittuun lomakkeeseen jokaisella kerralla. Lueskelin hieman aiheesta, ja enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi "arkipäiväinen" gerituolissa istuttaminen (jossa tuoliin kuuluva pöytä estää potilaan nousemisen) täyttää sitomisen tunnusmerkit. Sehän taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus monissa vanhusten hoitolaitoksissa Suomessakin.

Olen saanut myös uuden ihailijan. Gastroenterologian osastolla on eräs arviolta noin 60-vuotias naispotilas, joka on kovasti tykästynyt minuun. Maanantaiaamuna olin tuskin päässyt potilashuoneeseen asti, kun tämä hyvin pieni ja pyöreä rouva sai epilepsiakohtauksen sängyn laidalla istuen. Koska hän näytti putoavan sängyltä, tietysti tartuin häneen ja pitelin häntä, kunnes kohtaus laukesi - samalla kun muut opiskelijat ottivat jokainen askeleen taaksepäin. Tästä ensimmäisestä aamustani osastolla kumpuaa hänen ylitsevuotavainen mieltymisensä minuun. On hieman hämmentävää, kun hän pyrkii aina tilaisuuden tullen silittelemään ja suukottelemaan minua. Lisäksi hän toistelee muutamia osaamiaan englannin sanoja ja laulaa lurauttaa minulle aina silloin tällöin laulun, jonka hän kertomansa mukaan on oppinut joskus pienenä tyttönä koulussa englannin tunneilla. Hän on kuitenkin ensimmäinen potilas, jonka kanssa pystyn toimimaan itsenäisesti esimerkiksi aamupesujen yhteydessä. Sallittakoon siis muutamat halaukset ja silitykset silloin tällöin.







keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Ja seuraava osasto...

Lastenhoitotyön harjoittelu on saatettu enemmän tai vähemmän onnistuneesti päätökseen. Kunhan paikallisen koulun opettaja vielä kuittaa työvuorolistani, homman pitäisi olla paketissa. Tällä viikolla onkin taas ollut aika paneutua sisätautihoitotyön ihmeelliseen maailmaan. Heti tänne Sloveniaan saavuttuani aloittelin jo tätä jaksoa nefrologian osastolla Izolan sairaalassa kahden viikon ajan. Nyt jatkan siis siitä mihin silloin jäin. Tämänkertainen työharjoittelupaikka sijaitsee samaisessa sairaalassa mutta nyt gastroenterologian osastolla. Sitä olisi nyt tiedossa kolme viikkoa... Täällä kun opiskelijat ovat harjottelussa vain 6 h päivässä, niin ohjelmaani lisättiin yksi ylimääräinen viikko sisätautiharjoittelua. Siihen suli se lomaviikko, mutta hei - aina ei voi voittaa! =) Onneksi aikatauluni oli sen verran löyhä, että yksi lomaviikko jäi vielä jäljelle - ja siitä pidän kynsin ja hampain kiinni!

Muutaman ensimmäisen päivän perusteella elämä gastroenterologian osastolla vaikuttaa noudattelevan samaa kaavaa kuin aikaisemmin nefrologian osastollakin. Paljon perushoitoa, paljon opiskelijoita, vähän tietoa potilaista, vähän mitään uutta ja ihmeellistä opeteltavaa... Lisäksi osastolla on meneillään remontti, ja osa potilashuoneista on suljettu, joten potilaitakin on paljon normaalia vähemmän. Ei ole auttanut muu kuin ottaa kirja (no, netti) esille ja ryhtyä tosissaan kertailemaan sisätautiasioita itsenäisesti. Muuten käy pian niin, että koko jakso valuu suurimmalta osalta hukkaan. Ja minun olisi vielä tarkoitus suunnata tähän... voi huokauksien huokaus.

No, kaiken epätoivon keskellä on kuitenkin mukavaa huomata, että jotain tietoa on tarttunut takkiin tässä kahden vuoden aikana. Välillä minusta on tuntunut, että koulussa uutta tietoa tulee sitä tahtia, että toisesta päästä täytyy jo unohtaa, jotta kapasiteetti ei ylity... Mutta näköjään jotain on jäänyt muistiinkin. Etsiskelen sairaalassa kohtaamieni potilaiden sairauksista ja oireista tietoa netistä, ja irtonaisten langanpäiden yhdistely alkaa pikkuhiljaa sujua, kun asioista on jo perustiedot hallussa. Se vain harmittaa, että ainakin tässä sairaalassa opiskelijat saavat todella vähän tietoa potilaiden sairauksista. Olen kuitenkin huomannut, että osaan yhdistellä havaintojani ja osastolla saamiani (usein vähäisiä) tietoja lukemani teoriatiedon kanssa. Se on palkitsevaa, ja uskon, että se tuottaa myös todellista oppimista. Sehän tämän työharjoittelun tarkoitus kai pohjimmiltaan on. Aika suurta oma-aloitteisuutta tällainen työskentelytapa tietysti vaatii, mutta onneksi täällä ei tällä hetkellä ole muuta kuin aikaa.

Seitsemässä viikossa olen ehtinyt olla työharjoittelussa viidellä eri osastolla. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka vaihtelu virkistää ja on mielenkiintoista nähdä erilaisia yksiköitä ja osastoja, on jatkuva vaihtaminen myös aika raskasta. Tässä kohtaa olo alkaa olla aika väsynyt. Uusiin ihmisiin, paikkoihin ja työtapoihin tutustuminen kuluttaa voimavaroja - tämän tietää varmasti jokainen, joka on esimerkiksi aloittanut joskus uudessa työpaikassa. Siihen voi lisätä vielä vähän ekstraa kielivaikeuksista, ja lopputulos onkin se, että oma sänky alkaa vetää vastustamattomasti puoleensa jo tuossa viimeistään yhdeksän aikaan! Nyt keskitynkin oikeastaan vain jaksamaan ensi viikolla alkavaan lomaan asti. Loman jälkeen alkaa sitten loppusuora, viimeiset neljä viikkoa Sloveniassa.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Sarajevon tunneli

1990-luvun alkuun asti nykyinen Bosnia-Hertsegovina kuului yhdessä Kroatian, Makedonian, Montenegron, Serbian ja Slovenian kanssa Jugoslavian sosialistiseen liittotasavaltaan. Jugoslaviaa hallinneen Josip Broz Titon kuoleman jälkeen eri kansallisuusryhmät alkoivat riitaantua keskenään, erityisesti kun Kroatia ja Slovenia halusivat erota Jugoslaviasta. Bosniassakin järjestettiin kansanäänestys itsenäistymisestä, ja kolmesta kansallisuudesta kroaatit ja bosniakit kannattivat itsenäistymistä. Bosnia itsenäistyikin huhtikuussa 1992. Serbit kuitenkin halusivat säilyttää yhtenäisen serbivaltion.

Kun sisällissota Bosniassa syttyi, vastakkain olivat Bosnian hallituksen joukot ja serbien puolisotilaalliset joukot. Serbijoukot piirittivät Sarajevon kaupungin ympäröiviltä vuorilta käsin. Piiritys alkoi toukokuussa 1992. Veden, sähkön ja lämmönsaanti kaupunkiin estettiin, eikä myöskään ruokaa, lääkintätarvikkeita tai aseita saatu, koska kaupunkiin johtavat tiet oli katkaistu. Kaupungin huolto oli ainoastaan YK:n epäsäännöllisen ilmasillan varassa. Samaan aikaan kaupunkia pommitettiin voimakkaasti, ja myös tarkka-ampujat vainosivat kaupunkilaisia.

Kun piiritystä oli kestänyt vuoden, valmistui tunneli ulos kaupungista. Tunneli oli 760 metriä pitkä. Se kaivettiin lentokentän kiitoradan alitse - tämä sijainti suojasi sitä pommituksilta. Tätä tunnelia pitkin kaupunkiin pystyttiin taas saamaan sähköä ja puhelinyhteys, ja sen avulla voitiin tuoda myös ruokaa, aseita ja lääkintätarvikkeita. Myös ihmiset pääsivät halutessaan pakenemaan piiritetystä kaupungista.

Piiritys kesti lähes neljä vuotta. Se päättyi vuonna 1995 kansainvälisten joukkojen väliintuloon. Piirityksen  aikana kuoli noin 12000 ihmistä. 50000 haavoittui. Lähes jokainen Sarajevon rakennus kärsi vaurioita pommituksissa. Bosnian sota päättyi Daytonin rauhansopimukseen marraskuussa 1995.

Sarajevon reissullani osallistuin pienelle opastetulle retkelle, joka vei meidät tutustumaan Toivon tunneliin (Tunnel of Hope). Alkuperäinen tunneli, joka oli noin 1,5 metriä korkea ja metrin leveä, on jo purettu, mutta pieni pätkä sitä oli rakennettu uudelleen turistien ihmeteltäväksi. Lisäksi esillä oli kaikenlaista rekvisiittaa sekä valokuvia piirityksen ajasta. Museo oli aika vaatimaton mutta kaikesta huolimatta täällä jotenkin konkretisoituivat sodan realiteetit ja se, millaista elämä piiritetyssä kaupungissa on mahtanut olla.



Kartta Sarajevon olympialaisten ajalta - siitä saa hyvän käsityksen kaupungin saarrosta

Rekonstruoitu tunneli




Kotiin palattuani löysin mielenkiintoisen nettisivun, joka kertoo kuvin ja sanoin tarinaa piiritetystä Sarajevosta. Kannattaa kurkata, jos asia vähänkään kiinnostaa: Remember Sarajevo by Roger Richards

Täytyy sanoa, että matka Sarajevoon vaikutti minuun voimakkaasti. Kaupungin lähes itämainen ilmapiiri sekä erittäin mielenkiintoinen (joskin melko verinen) historia tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jotenkin tässä kaupungissa oli mielestäni enemmän viehätystä ja luonnetta kuin esimerkiksi komeassa Triestessä, jossa jokin aika sitten kävin. Tämä Sarajevon reissu herätti halun lukea ja oppia lisää maan ja muiden Balkanin alueen maiden historiasta. Toivottavasti jonakin päivänä saan myös mahdollisuuden tutustua Bosnian muihin kaupunkeihin, kuten vaikkapa Mostariin ja Srebrenicaan. Balkanilla olisi varmasti paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mutta ne jäävät nyt toiseen kertaan.