Kyllä se vaan niin taitaa olla, että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen asioiden nykytilaan. Aina pitää valittaa. Aina pitäisi olla jotain parempaa, enemmän, vähemmän, tai ainakin jotain muuta. Työharjoittelu on tylsää, on yksinäistä, kämpässä on kylmä, kaupunki ei ole tarpeeksi viihtyisä, ravintolaruoka tökkii, en ymmärrä enkä osaa enkä jaksa... Joskus oikein häpeän itseäni: täällä minä rällään suomalaisten veronmaksajien rahoilla ympäri Eurooppaa, ja silti kehtaan valittaa, kun kaikki ei menekään juuri niin kuin minä haluan.
Miksi ei vain voisi ottaa asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat - miksi niitä pitää jäädä suremaan ja murehtimaan sen sijaan, että siirtyisi eteenpäin? Näin varsinkin silloin, kun "murheet" ovat kauempaa tarkasteltuna todella pieniä, kuten esimerkiksi minulla nyt? Miksi ne kuitenkin aina saavat niin suhteettoman suuret mittasuhteet? Vain silloin tällöin tietoisuuteen tunkeutuu ajatus siitä, että valitan aivan turhasta, juuri nyt, kun pitäisi elää ja nauttia. Miksi ei voisi vain keskittyä tähän kulloinkin käsillä olevaan päivään, muistelematta menneitä ja murehtimatta huomista? Miksi ei voisi vain pysyä kotona, jos haluaa kaiken olevan helposti ennustettavaa? Miksi ei voisi vain pelata niillä korteilla, jotka käteen on jaettu? Loppujen lopuksi tänne Sloveniaan lähtö oli oma valintani, kukaan ei tehnyt sitä puolestani. Aika näyttää, oliko valinta viisas, mutta tein sen kuitenkin itse. Nyt ainakaan tarvitse miettiä, että mitä jos olisin silloin keväällä 2012 lähtenyt vaihtoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti