Arkipäivää

Aika on mennyt niin nopeasti, etten ole tänne blogiinkaan päivitellyt mitään moneen päivään. Joskus aika matelee - tätä tapahtuu yleensä työharjoittelussa, jos ei ole mitään tekemistä - mutta sitten se taas yltyy laukkaamaan hurjasti, ja ennen kuin huomaakaan, on taas ilta. Arkipäivät noudattelevat pitkälti samaa kaavaa: aamulla aikaisin työharjoitteluun, yhden jälkeen lounaalle, siitä kauppoihin ja muita asioita toimittelemaan jos on tarvista, sitten kämpille ja kone auki... siinähän se ilta sitten yleensä vierähtääkin. Siirtymisiin paikasta toiseen kuluu tosin täällä aika paljon aikaa, sillä yleensä taitan matkat kävellen. Ekat täältä ostetut tennaritkin on näköjään jo kävelty puhki... En tiedä kertooko se enemmän kenkien laadusta vai kuljettujen kilometrien määrästä, mutta kenkäkaupoille on tällä viikolla kuitenkin mentävä.

Iltaisin minua työllistävät kaiken maailman koulutehtävät ja kirjoitusprojektit, joita on tässä matkan varrella tarttunut takkiin ihan kiitettävästi. Opettajalleni TAMKissa pitää lähettää kuulumisia sähköpostitse joka viikko. Englannin viiden opintopisteen vapaavalintainen Moodle-kurssi saavuttaa kliimaksinsa tässä pikapuoliin, kun tenttipäivä koittaa. Tähän kurssiin liittyviä tehtäviä olen tehnyt jo useamman kuukauden ajan. Lisäksi tähän kurssiin liittyen pitäisi tuottaa ryhmätyönä kahden muun opiskelijan kanssa essee eräästä kirjasta, jonka olemme lukeneet. Ensi torstaina puolestaan olen luvannut mennä pitämään pienen esitelmän paikallisille opiskelijoille Suomen sairaanhoitajakoulutuksesta, terveydenhuoltojärjestelmästä ja sairaanhoitajan roolista siinä. Sairaanhoitajaliiton nettisivuille kirjoittamaani matkapäiväkirjaa pitää myös päivittää säännöllisesti kuvien kera, ja myös Suomi-Slovenia -seuran nettisivuille olen luvannut tuottaa jonkinlaista tarinaa. Sitten (viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä) on vielä tämä oma pieni blogini. Facebookin ja Skypen avulla pidän yhteyttä Suomeen päivittäin. Jos aikaa jää, lueskelen englanninkielistä dekkaria, jonka löysin Triesten reissullani. Uni tulee yleensä jo yhdeksän aikoihin illalla.

Tämä oma vaatimaton, aurinkoinen huoneeni on parantanut elämänlaatuani täällä Koperissa valtavasti. Talo on rauhallinen: naapureista kuuluu normaaleja, rauhoittavia elämisen ääniä, mutta yöt ovat hiljaisia. Edes autojen äänet eivät häiritse, sillä huoneeni on puutarhan puolella. Terassista ei vielä ole ollut oikein iloa, sillä sää on kuluneella viikolla ollut vaihteeksi melko viileä, mutta varmasti myöhemmin sielläkin tulee vietettyä aikaa. Muita täällä asuvia tyttöjä en yleensä juuri edes näe, yleensä kuulen vain heidän ääniään yläkerrasta tai yhteisistä tiloista. He menevät koteihinsa muihin kaupunkeihin viikonlopuiksi, ja arkisin meillä on aika erilaiset aikataulut, koska minä joudun heräämään työharjoitteluun niin aikaisin aamulla. Jos kuitenkin törmäämme vaikkapa keittiössä, on kiva jäädä jutustelemaan hetkeksi.

Sosiaalisuus on täällä sellainen asia, johon joudun jatkuvasti kiinnittämään huomiota. Koska vaihdan työharjoittelupaikkaa usein, tapaan jatkuvasti paljon uusia ihmisiä. Välillä se on suoraan sanottuna uuvuttavaa. "Joudun" jatkuvasti olemaan hieman sosiaalisempi ja puheliaampi kuin mikä olisi minulle luonnollista, sillä en halua antaa itsestäni syrjäänvetäytyvää vaikutelmaa ihmisille, jotka eivät vielä tunne minua hyvin. Joskus haluaisin vaan mennä piiloon kaikilta ihmisiltä, ja vetäytyä hiljaisuuteen. Viikonloppujen reissut, joita olen yksikseni tehnyt, ovat minulle lepoa myös tässä mielessä. Silloin ei tarvitse pinnistellä eikä puhua kenellekään, jos ei itse halua.

Ja reissuista puheen ollen, tämä pääsiäinen meni mukavasti Sarajevon reissun merkeissä. Tarinaa Bosnia-Hertsegovinan pääkaupungista luvassa muutamien päivien kuluessa. =)