Käytännön hoitotyötä

Tämän viikon maanantaina aloitin uuden harjoittelurupeaman gastroenterologian osastolla Izolan sairaalassa. Yhteensä seitsemän viikkoa työharjoittelua Sloveniassa on nyt takana (miten niin lasken viikkoja...), ja tänä aikana on tullut tehtyä havaintoja yhdestä jos toisestakin asiasta. Täällä on aikaa pohdiskella ja ihmetellä kaikenlaista.

Sloveniassa on kolmea eri mallia hoitajia. "Nursing assistant"it työskentelevät esimerkiksi vanhainkodeissa potilaiden perushoitoon liittyvissä tehtävissä (esim. pukeminen, ruokailuissa avustaminen), sairaaloissa heitä ei tapaa. Eikös meillä Suomessakin muuten suunnitella jonkinlaisten hoiva-avustajien koulutuksen käynnistämistä? Sitten täällä on Suomen lähi/perushoitajia vastaavia hoitajia ("highschool nurses"), jotka voivat työskennellä monissa eri terveydenhuollon toimipisteissä. Sitten on varsinaisia sairaanhoitajia ("nurses with degree"), jollaisiksi paikalliset opiskelijatoverinikin aikanaan valmistuvat. Ainakin Izolan sairaalassa eri ammattiryhmät erottaa kätevästi työasujen väristä: lääkärit käyttävät valkoisia työasuja, sairaanhoitajat sinisiä asuja valkoisin merkein, ja lähi/perushoitajat täysin sinisiä asuja. Sairaalahuoltajilla on yleensä beessi työasu. Minusta vähän huvittavaa on se, että täällä on tapana käyttää niin hyvin istuvia työasuja, ettei työpäivän jälkeen ole epäselvyyttä siitä, minkälaiset alushousut kenelläkin oli... Pienikin kumartuminen tai kyykistyminen paljastaa pitkästi alaselkää ja joskus enemmänkin. Ei kovin mieltä ylentävää katseltavaa, sanoisin.

Hoitohenkilökunnan työnkuvat ovat täällä mielestäni suunnilleen samanlaiset kuin Suomessakin. Tosin joidenkin asioiden arvioiminen on vaikeaa, kun ei ymmärrä paikallista kieltä - väärinkäsityksiäkin voi silloin tulla. Etukäteen olin lukenut, että työskentely täällä on lääkärikeskeisempää kuin Suomessa. Tällaista en varsinaisesti ole kuitenkaan havainnut ainakaan toistaiseksi. Tosin ainakin Izolan sairaalassa lääkäri katetroi miespotilaat - Suomessahan tämä kuuluu yleensä hoitajan tehtäviin. Kun kysyin, miksi vain miespotilaat, minulle vastattiin, että miesten monimutkaisemman anatomian takia. Hoitajien kesken työnjako on suunnilleen samanlainen kuin Suomessakin. Lähi/perushoitajien työnkuva painottuu enemmän potilaiden perushoitoon, mutta he myös esimerkiksi jakavat per. os. annettavia lääkkeitä. I.v. lääkehoidon toteuttaminen, kanyloiminen ja verinäytteiden ottaminen puolestaan kuuluu sairaanhoitajalle. Tosin minulle kerrottiin, että joskus (esimerkiksi yövuorossa) lähi/perushoitajakin voi tehdä näitä tehtäviä. Kun kysyin, onko se laillista, minulle vastattiin että ei välttämättä, joskus käytäntö on vaan muotoutunut sellaiseksi.

Izolan sairaalan sisätautiosastoilla kanyyleista riittää loputtomasti ajankulua. Täällä kanyyleja ei heparinisoida taikka tiputella aukiolonesteitä, vaan kanyylien toiminta tarkastetaan kerran päivässä ruiskuttamalla niiden kautta 5-10 ml keittosuolaa. Tämä kanyylien tarkastus on opiskelijoiden tehtävä. Tarkastuksen yhteydessä on tarkoitus tarkkailla, meneekö neste helposti kanyylin läpi vai tuntuuko vastusta (mahdollinen tukos kanyylissa tai kanyyli ei ole enää suonessa). Myös punktiokohdan kuntoa tarkkaillaan samassa yhteydessä (turvotus, kuumotus, punoitus, kipu - mahdollinen infektio), ja etsitään merkkejä mahdollisesta ekstravasaatiosta. En ole ollut aivan varma siitä, miten meillä Suomessa suhtauduttaisiin tällaisiin tarkastuksiin, joten olen enimmäkseen seuraillut toimintaa taustalta yleensä osallistumatta itse. Pelkään, että jos kanyylin sisällä on verihyytymä, lähetän sen potilaan verenkiertoon kun huuhtelen kanyylia. No, en tiedä, mutta vieraalta toimintatapa kuitenkin tuntuu. En ole koskaan aikaisemmin kuullut sellaisesta.

Asenteessa suojakäsineiden käyttöä kohtaan täällä (ainakin niillä osastoilla, joista minulla on kokemusta) on havaittavissa hieman erilaista asennetta kuin Suomessa. Mielestäni on selvästi nähtävillä, että suojakäsineitä käytetään täällä ensisijaisesti suojaamaan hoitajaa potilaan mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan - ei päinvastoin. Myöskään ei ajatella, että käsinein suojatuin käsin voidaan siirtää mikrobeja pinnoille, joilla niitä ei ennestään ole. Niinpä käsineillä kosketellaan vapaasti hoitotarvikkeita, haavanhoitotuotteita, joskus myös muita potilaita... Samasta asiasta on mielestäni kyse, kun verinäytteiden oton yhteydessä suunniteltu punktiokohta puhdistetaan ihonpuhdistuslapuilla, mutta vielä sen jälkeenkin suonta voidaan tunnustella paljain käsin, jos tässä välissä jo ehti unohtua, missä se kulkikaan...

Käytetyn neulan hylsyttämisessä täällä on suunnilleen samanlaiset toimintatavat kuin Suomessakin. Esimerkiksi Valdoltran sairaalassa ohjeena oli laittaa käytetty neula suoraan särmäjäteastiaan hylsyttämättä sitä enää uudelleen. Izolan sairaalassa neula hylsytetään yhden käden tekniikkaa käyttäen, jonka jälkeen käytetty neula laitetaan särmäjäteastiaan. Pahin vaaratilanne, mitä olen täällä Sloveniassa ollessani nähnyt, oli kun eräs sairaanhoitaja hylsytti kädessään neulan, jolla oli juuri ottanut verinäytteen potilaasta, jolla tiedettiin olevan C-hepatiitti. Lisäksi ympärillä oli lauma opiskelijoita ja kaikenlaista hälinää - mielestäni tilanteessa oli suuri riski neulanpistotapaturmaan. Tilanne oli sellainen, että joku olisi aivan hyvin voinut esimerkiksi tönäistä hoitajaa, jolloin neula olisi lipsahtanut hylsyn sijasta sormeen. En tiedä mitä hoitaja oikein ajatteli, sillä muuten hän oli mielestäni erittäin ammattitaitoisen oloinen. Tällä viikolla sain myös kuulla, että eräs niistä opiskelijoista joiden kanssa nyt harjoittelen gastroenterologian osastolla, oli saanut piston käytetystä neulasta muutamia päiviä sitten. Häneltä ja potilaalta oli otettu verikokeita sen selvittämiseksi, onko potilaalla jokin sairaus, joka olisi voinut nyt siirtyä veren välityksellä opiskelijaan. Tulokset eivät ole vielä tulleet. Karmiva ja lähelle osunut esimerkki siitä, että riittävän huolellinen ei voi olla.

Gastroenterologian osastolla on tällä viikolla ollut muutama haastavasti käyttäytyvä potilas, jotka on jouduttu sitomaan sänkyynsä. Molemmat rouvat ovat olleet aika vaikeasti dementoituneita, ja he ovat i.v. lääkehoitojen aikana yrittäneet irrottaa letkut ja kanyylit itsestään. Siksi heidän kätensä on sidottu sängyn laitoihin siksi aikaa, kunnes i.v. lääkkeet on saatu annettua. Sitomiseen ainakin tällä osastolla käytetään puuvillaisia huiveja ja pieniä pehmusteita, jotka laitetaan ranteiden kohdalle. Potilaan liikkumisen rajoittaminen vaatii kuulemma täälläkin aina lääkärin luvan; tosin sitä ei aina kysytä tai ehditä saada ennen sitomista, vaan joskus vasta tilanteen jo ollessa käynnissä. Lisäksi potilasta pitää käydä katsomassa 15 minuutin välein, ja potilaan vointi on kirjattava tarkoitusta varten laadittuun lomakkeeseen jokaisella kerralla. Lueskelin hieman aiheesta, ja enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi "arkipäiväinen" gerituolissa istuttaminen (jossa tuoliin kuuluva pöytä estää potilaan nousemisen) täyttää sitomisen tunnusmerkit. Sehän taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus monissa vanhusten hoitolaitoksissa Suomessakin.

Olen saanut myös uuden ihailijan. Gastroenterologian osastolla on eräs arviolta noin 60-vuotias naispotilas, joka on kovasti tykästynyt minuun. Maanantaiaamuna olin tuskin päässyt potilashuoneeseen asti, kun tämä hyvin pieni ja pyöreä rouva sai epilepsiakohtauksen sängyn laidalla istuen. Koska hän näytti putoavan sängyltä, tietysti tartuin häneen ja pitelin häntä, kunnes kohtaus laukesi - samalla kun muut opiskelijat ottivat jokainen askeleen taaksepäin. Tästä ensimmäisestä aamustani osastolla kumpuaa hänen ylitsevuotavainen mieltymisensä minuun. On hieman hämmentävää, kun hän pyrkii aina tilaisuuden tullen silittelemään ja suukottelemaan minua. Lisäksi hän toistelee muutamia osaamiaan englannin sanoja ja laulaa lurauttaa minulle aina silloin tällöin laulun, jonka hän kertomansa mukaan on oppinut joskus pienenä tyttönä koulussa englannin tunneilla. Hän on kuitenkin ensimmäinen potilas, jonka kanssa pystyn toimimaan itsenäisesti esimerkiksi aamupesujen yhteydessä. Sallittakoon siis muutamat halaukset ja silitykset silloin tällöin.