Viime viikko Koperin terveyskeskuksessa päättyi aika mielenkiintoisissa merkeissä, sillä perjantaina pääsin seuraamaan neurofysioterapeutin ja toimintaterapeutin työskentelyä pienten lasten parissa. Neurofysioterapeutilla oli ensin asiakkaina muutama 2-4 kk ikäinen vauveli, joilla oli lieviä vaikeuksia motoriikan kanssa. Neurofysioterapeutti kertoi, että hänen asiakkaillaan on usein ongelmia hermojen ja lihasten toiminnan yhteensovittamisessa. Hän opetti vanhemmille, kuinka vauvojen oikeita luonnollisia liikeratoja voidaan vahvistaa. Neljän kuukauden ikäisen kanssa hän kävi läpi selältä mahalleen (ja toisinpäin) kääntymisen alkeita, nuorempien kaksosten kanssa vatsan lihasten vahvistamista. Täytyy myöntää, etten ehkä ymmärtänyt ihan perimmäistä ajatusta tässä - kielimuuri kun oli jälleen kerran välissä. Oli kuitenkin mielenkiintoista seurata, miten hän työskenteli vauvojen kanssa erilaisia apuvälineitä (esim. jumppapallot, lelut) käyttäen.
Iltapäivällä neurofysioterapeutin vastaanotolle saapui poika, joka oli synnytyksen yhteydessä saanut aivovaurion. Poika oli 6-vuotias, mutta hän oli juuri oppinut konttaamaan. Neurofysioterapeutti yritti opettaa poikaa istuutumaan ja nousemaan seisomaan "oikeaoppisesti" tarkoituksenmukaisia lihaksia apuna käyttäen. Lisäksi hän pyrki lievittämään pojan käsien koukistusasentoja.
Neurofysioterapeutin kanssa meillä oli mielenkiintoinen keskustelu vammaisten asemasta Sloveniassa nykypäivänä. Hän kertoi, miten hänen työuransa alkuvaiheessa hänellä oli asiakkaana hyvin paljon eri tavoin vammaisia lapsia. Nykyään heitä ei kuulemma enää ole niin paljon; syynä tähän hän piti sikiödiagnostiikan kehittymistä ja abortin saannin vapautumista. Hän kertoi, että tämä on hänestä positiivinen asia. Ehkäpä hän työssään on nähnyt, millaista vammaisen lapsen ja perheen elämä on, ja oli siksi voimakkaasti tätä mieltä. Kieltämättä vähän kuitenkin hätkähdin, kun hän toi sen niin voimakkaasti esille. Olen aina vähän varuillani, kun abortti tulee puheeksi - tämä on kuitenkin valtaosin katolinen maa, vaikkakin hyvin monet slovenialaiset ovat maallistuneita eivätkä noudata kirkon oppeja mitenkään erityisen tarkasti. Tällä neurofysioterapeutilla tuntui kuitenkin olevan voimakkaat mielipiteet asiasta.
Lisäksi keskustelimme vammaisten lasten koulunkäyntimahdollisuuksista Sloveniassa ja Suomessa. Kerroin, että käsitykseni mukaan meillä Suomessa hyvinkin erilaiset lapset pyritään usein ainakin tarhassa ja ala-asteella integroimaan "tavallisten" lasten ryhmiin esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan turvin. Hän kertoi, että hänen mielestään se ei ole hyvä toimintatapa. Hänen mielestään silloin kärsivät sekä "tavalliset" että vammaiset lapset. Kuulemma Sloveniassakin näin toimittiin aikaisemmin, mutta nykyään lapsille, joilla on esimerkiksi jokin kehitysvamma, on omia tarhoja ja kouluja.
Neurofysioterapeutin 45-minuuttisen tapaamisen jälkeen poika siirtyi viereiseen huoneeseen toimintaterapeutin pakeille. Sinnekin sain mennä katselemaan, miten tämäntyyppisen asiakkaan kanssa täällä Sloveniassa työskennellään. Toimintaterapeutin työnkuva on ollut minulle aika hämärä tähän asti, ja kotiin päästyä pitikin heti netistä lueskella, mitä kaikkea toimintaterapeutti toiminnallaan voi yhdessä asiakkaan kanssa tavoitella. Tämän pojan kanssa toimintaterapeutti työskenteli erilaisten värien, muotojen ja materiaalien avulla. Hän kertoi, että koska leikki on lapsen työtä, lasten kanssa työskennellään leikin varjolla, vaikka tavoitteena olisikin vaikkapa esimerkiksi kehittää lapsen kykyä itsenäiseen ruokailuun. Tällaisiin tunnelmiin päätin harjoittelujaksoni Koperin terveyskeskuksessa.
Tällä viikolla lasten hoitotyön harjoittelujakso jatkuu, mutta paikka vaihtui. Nyt harjoittelen taas Izolan sairaalassa, synnytysosastolla. Sloveeniksi osaston nimi on porodnišnici. Englanniksi he kutsuvat tätä osastoa nimellä 'neonatal ward', mutta olen hieman epävarma siitä, onko se oikea englanninkielinen termi tälle osastolle. Olen ymmärtänyt, että neonataaliosastolla hoidetaan yleensä vastasyntyneitä, joilla on jonkinlaisia terveydellisiä ongelmia (esim. keskosuus, infektio). Täällä kuitenkin suurin osa vauvoista on täysin terveitä. Myös sairaiden vastasyntyneiden hoitoon osastolla on kuitenkin mahdollisuus.
No, olipa osaston nimi mikä hyvänsä, tositoimiin päästiin jo heti maanantaina. Istuimme osaston kansliassa, kun yhtäkkiä puhelin soi. Yksi opiskelijoista (meitä oli osastolla silloin viisi) vastasi, kuunteli hetken, laski luurin ja sanoi yhden sanan: Porod (synnytys)! Silloin pomppasimme ylös, ja lähdimme suunnilleen juosten synnytyssaliin. Siellä olikin täysi tohina käynnissä, ja porukkaa aika reilusti paikalla: lääkäreitä oli kaksi, yksi kätilö, kolme hoitajaa ja seitsemän opiskelijaa (kaksi lääketieteen opiskelijaa ja viisi meitä hoitotyön opiskelijoita)! Isärukka oli käytävässä odottelemassa - en tiedä eikö hän halunnut olla paikalla h-hetkellä, vai eikö hän kenties mahtunut huoneeseen. En ylipäänsä ymmärrä, miten vanhemmat sallivat niin monen opiskelijan olla paikalla synnytyksessä (kuulemma heiltä aina kysytään lupa). Sakkia oli kuitenkin pienessä huoneessa aivan liikaa. Mutta komea poika sieltä kaikesta huolimatta tulla tupsahti! Tulimme paikalle viime hetkillä, joten ei mennyt varmaan kymmentä minuuttiakaan, kun vauva oli jo ulkona. Lapsivesi lensi kaaressa lääkäreiden päälle, ja sitten vauva jo tulikin. Toinen lääkäri leikkasi napanuoran nopeasti, ja luovutti vastasyntyneen kätilölle. Mitä kätilö vauvalle teki, sitä emme nähneet, sillä tässä kohtaa meidät komennettiin ulos salista.
Oli siinä ihmettelemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti