Työharjoittelua on takana nyt kolme päivää, ja kaikki päivät ovat olleet varsin erilaisia. Ensimmäinen päivä meni vain ihmetellessä ja seuraillessa (tietysti ihmettely ja seurailu on jatkunut seuraavinakin päivinä). Toisena päivänä iski epätoivo: kaikki tuntui olevan päin mäntyä, eikä mikään tuntunut onnistuvan. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja löytää tarvittaessa uusia ajattelutapoja aika nopeasti. Kolmas päivä oli taas edellistä paljon seesteisempi. Tänään jaksoin itsekin olla aktiivisempi, ja esimerkiksi kysellä enemmän osaston toiminnasta.
Suurin syy epätoivoon oli täällä harjoittelussa noudatettava työaika. Suomessahan työharjoittelussa tehdään noin 8-tuntista päivää, mutta täällä paikalliset opiskelijat ovat työharjoittelussa vain 6 h päivässä. Kuten aikaisemmin kerroin, täällä ulkomaalainen harjoittelija muodostaa työparin paikallisen opiskelijan kanssa. Syy slovenialaisten opiskelijoiden lyhyempiin harjoittelupäiviin on se, että heillä on vielä iltapäivällä (esim. klo 15-17) teoriaopetusta koulun tiloissa. Eli koska he ovat osastolla vain 6 h päivässä, en minäkään voi olla pidempään... Ja tästä oletettavasti aiheutuu vaikeuksia, kun palaan kotiin. Voisin kuvitella, ettei opintopisteitä irtoa normaaliin tapaan, jos harjoittelua on kuukaudessa 160 tunnin sijasta 120 tuntia.
Tämä aiheutti eilen aikamoista ahdistusta, mutta sitten ajattelin, että mitä hittoa... Teen täällä sen verran tunteja kuin on mahdollista, ja tarkastelen tilannetta uudelleen kun palaan Suomeen. Maassa maan tavalla. Jos minun on tehtävä lisää harjoittelua Suomessa, sitten teen lisää. Minulla on täällä jo yksi ylimääräinen työviikko (sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelua 5 viikkoa), jolla on tarkoitus korvata puuttuvia tunteja. Lisäksi ymmärsin, että täällä voidaan tarvittaessa suhtautua työvuorolistan tuntimerkintöihin tietyllä joustavuudella, ja se aiheutti tilanteeseen lisää sekavuutta. Se ei kuitenkaan mitenkään tunnu oikealta tavalta selvittää tätä asiaa.
Eli katsotaan tätä tuntiasiaa uudelleen, kun palaan koti-TAMKiin. Olisin vain toivonut, että olisin saanut lyhyemmistä työpäivistä tiedon etukäteen, niin olisin säästynyt ainakin henkilökohtaiselta mielipahalta. Täällä päässä nimittäin oli tiedossa se, että Suomessa harjoittelemme 8 h päivässä, ja se luvattiin jotenkin järjestää myös täällä. Nyt kyllä ymmärrän, että minun on oikeastaan mahdotonta olla osastolla, jos "buddyni" (paikallinen opiskelijatyöparini) ei ole paikalla - niin harvat hoitajat tai potilaat ainakaan tällä osastolla puhuvat englantia.
No, kun sain työvuorokriisin selvitettyä omassa päässäni, pystyin taas keskittymään työharjoitteluun paljon rauhallisemmalla mielellä. Osasto, jolla työskentelen, osoittautui todellakin munuaistautien osastoksi. Munuaistauteihin tutustuminen on toistaiseksi kuitenkin vielä jäänyt katetripussin tyhjentämisen tasolle, sillä hommamme ovat näinä kolmena päivänä olleen lähes pelkkää perushoitoa. Ei ihan sitä, mitä sisätautiharjoittelulta odotin, mutta toisaalta voi olla hyvä perehtyä tähän asiaan uudessa toimintaympäristössä ihan ensimmäisenä. Ja tämä periodi kestää minun osaltani vain kaksi viikkoa, sen jälkeen siirryn hetkeksi Valdoltran ortopediseen sairaalaan Ankaranissa. Slovenialaisten opiskelijoiden tilanne on huonompi. He ovat osastolla yhteensä kuusi, seitsemän viikkoa, eikä heille tule enää koskaan tämän jälkeen sisätautien harjoittelua, sillä täällä ei käsittääkseni ole sellaisia suuntautumisopintoja kuin meillä.
Sairaanhoito-oppilaitos sijaitsee oikeastaan samassa rakennuksessa sairaalan kanssa. Koululla on hyvin modernit tilat teorialuokkineen, kirjastoineen ja harjoitusluokkineen - aikamoinen vastakohta sairaalan vanhanaikaisille tiloille. Opiskelijoiden määrää en ole vielä selvittänyt, mutta huomattavan suuri osa heistä (ainakin Suomeen verrattuna) näyttää olevan miehiä. Sairaanhoitajan koulutus kestää täällä 3 vuotta, ja sen päälle tehdään opinnäytetyö, joten opinnot ovat käsittääkseni suunnilleen samanlaajuiset kuin meillä Suomessa. Ymmärtääkseni samassa koulussa koulutetaan nykyään myös ravitsemusterapeutteja, joiden opinnot ovat 180 opintopisteen laajuiset.
Viereisessä rakennuksessa sijaitsee "medical school", jossa koulutetaan suomalaisia lähihoitajia vastaavia terveydenhuollon ammattilaisia. Täällä heitä kutsutaan nimellä "medium nurse". Sairaanhoitaja on täällä englanniksi "registered nurse" tai "degree nurse". Hämmentävää on, että tuossa lähihoitajakoulussa koulupäivä alkaa jo noin klo 7! Siksi aamubussi sairaalalle on niin täynnä nuoria, että jäin tänäänkin kaksi kertaa ovien väliin.
Raportoitavaa olisi paljonkin, mutta nyt on aika painua pehkuihin, sillä työharjoittelu on lyhyemmistä työpäivistä huolimatta henkisesti erittäin raskasta. Koko ajan pitää olla ikään kuin tuntosarvet koholla, koska sanallinen kommunikointi ei olekaan niin helppoa. Olenkin ollut hyvin väsynyt koko viikon. Nukkumaan täällä tulee mentyä klo 21-22, ja muutamana päivänä aikaisemminkin. Muutamana yönä on nyt ollut rauhallisempaakin, toivotaan että hyvä onni jatkuu... Kirjoittelen taas pian lisää hoitotyöstä täällä Sloveniassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti