Viimeisiä viedään

Seikkailu Sloveniassa on pikkuhiljaa päättymässä. Kolmen kuukauden keikka alkaa olla paketissa. Huomenna torstaina on viimeinen työharjoittelupäiväni sairaalalla, ja iltapäivällä matkustamme Ljubljanaan, jossa yövymme yhden yön ennen lentoa Suomeen. Huone on jo siivottu ja matkalaukut on jo pakattu. Arvoitus kuitenkin on, miten onnistumme raahautumaan laukkujen kanssa Suomeen asti... ne näet painavat aika reilusti! Opettajilta on metsästetty papereihin tarvittavat nimikirjoitukset ja leimat, kiitoslahjat on jaettu - kaikki alkaa siis olla valmista kotiinpaluuta varten.

Ja kyllä sitä on odotettukin! Nämä viimeiset päivät ovat tuntuneet todella pitkiltä. Yhteenvetoa Slovenian työharjoittelusta on aikaa tehdä myöhemmin, kunhan pääsen kotiin ja saan vähän etäisyyttä ja uutta näkökulmaa tähän koko hommaan. Viime aikoina - erityisesti viime viikolla ja tämän viikon alussa - olo on ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut keskittyä muuhun kuin kotiinpääsyn odotteluun. Aikamoisia turhautumisen tunteita näille viimeisille viikoillekin on mahtunut. Tästä syystä jätän koko homman tarkemman analysoinnin hieman myöhemmäksi, kunnes olen päässyt kotiin ja tunteet ovat hieman tasaantuneet. Pari matkakertomusta ainakin Venetsiasta ja Zagrebista on lisäksi tänne blogiin vielä tulossa.

Nyt: Koper kiittää ja kuittaa.

Teho-osastolla

Vaikka täällä blogissani on viime aikoina ollut lähinnä matkailujuttuja, hoitotyön harjoittelu on silti edelleen käynnissä. Sain sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelun valmiiksi loman jälkeen, ja nyt olen parisen viikkoa harjoitellut kirurgisen potilaan hoitotyötä Izolan sairaalan kirurgisella teho-osastolla. Tätä jaksoa kestää vielä ensi viikon ajan - perjantaina 1.6. matkustan vihdoin kotiin!

Sisätautiharjoittelun jälkeen fiilikset työharjoittelun suhteen olivat aika matalalla. En oikeastaan osaa juuri nyt sanoa, mitä jakson aikana opin. Päivät gastroenterologisella osastolla olivat lyhyitä, juuri kukaan hoitajista ei puhunut englantia, tehtävää opiskelijoille oli vähän, ja ne vähäisetkin tehtävät olivat lähinnä perushoitoa, ... Opiskelijatoverinikaan eivät vaikuttaneet järin motivoituneilta. Onneksi ymmärrän nykyään hieman sloveenia, ja osaan myös jo varsin hyvin päätellä ja aavistaa mitä milloinkin tapahtuu - ilman näitä taitoja olisin ollut tässä harjoittelussa todella kujalla.

Kun aloitin tämän viimeisen harjoittelujaksoni teho-osastolla, odotukset olivat kaikesta huolimatta aika korkealla. Ensimmäiset päivät olivatkin varsin mielenkiintoisia, ja tunsin, että vihdoinkin saan oppia ja ohjausta. Potilaiden taustat ja tarinat olivat mielenkiintoisia, ja osastolla oli paljon uutta opeteltavaa. Parasta oli se, että olin ainoa opiskelija osastolla. En siis jäänyt kenenkään "varjoon", vaan tunsin olevani täysivaltainen jäsen tässä työyhteisössä. Osaston hoitajat olivat pääasiassa melko nuoria, joten lähes jokainen puhui englantia ainakin auttavasti. Alkuun sainkin harjoitella kaikenlaista mielenkiintoista kuten vaikkapa trakeostomoidun potilaan hoitoa ja parenteraalisen ravitsemuksen toteutusta. Mikä mukavinta, sain tehdä ja kokeilla itse monenlaista: juuri niitä käytännön taitoja, joiden harjoittelemista olen kaivannut. Sain lisäksi sen käsityksen, että hoitajistakin oli mielekästä esitellä minulle työtään.Osaston ilmapiiri oli varsin myönteinen, ja tunsin olevani tervetullut ja tulevani huomioiduksi.

Sitten osastolle ilmestyikin kaksi muutakin opiskelijaa, ja pettymyksekseni sain huomata, että pikkuhiljaa asiat asettuivat takaisin vanhoihin tuttuihin uomiinsa. Parina päivänä on nyt taas ollut sellaista, että joudun kysymään ihan kaiken, muuten tietoa ei englanniksi oikeastaan tule. Se on sanomattoman turhauttavaa. Keskustelut käydään sloveeniksi; hoitajat keskittyvät puhumaan slovenialaisille opiskelijoille ja välillä näyttää siltä, etteivät he aina edes muista, etten minä ymmärrä.

Eilen oli sellainen tilanne, että osastolle saapui huonokuntoinen iäkäs nainen, jonka tila oli jopa minunkin nähdäkseni aika epävakaan oloinen. Hoitajat ja lääkäri työskentelivät naisen ympärillä tunteja ennen kuin hänen tilansa saatiin vakautettua. Potilas intuboitiin, hänen verenpaineensa oli hyvin matala, ultraääntä käytettiin monta kertaa, muutenkin oli touhua ja tohinaa melkein Teho-osasto -sarjan malliin... Koko tilanne oli uhkaavan oloinen. Me opiskelijat seurasimme vierestä hoitohenkilökunnan työskentelyä. Slovenialaiset opiskelijat saivat tietenkin tietoa tilanteesta hoitohenkilökunnan keskusteluista ja potilasasiakirjoista, mutta minä luonnollisestikaan en. Opiskelijat eivät osanneet kertoa minulle, miksi nainen oli osastolle tullut (he eivät juuri puhu englantia), ja hoitajat olivat niin kiireisiä, etten halunnut kesken kaiken häiritä heitä. Kun tilanne rauhoittui, meille sanottiin vain, että voimme nyt mennä kotiin. Jäin siis täysin epätietoiseksi siitä, mistä koko hommassa oli kysymys. En ole koko aikana täällä ollessani tuntenut itseäni niin ulkopuoliseksi kuin eilen tuossa tilanteessa tunsin.

Kolme kuukautta työharjoittelua putkeen voisi olla rankka kokemus kotimaassakin. Täytyy siis sanoa, että nyt voimavarat alkavat olla aika vähissä - kotiinpaluu ei voi nyt tulla riittävän pian. Toivon nyt vain, että nämä viimeiset päivät työharjoittelussa olisivat mahdollisimman mukavia ja mielenkiintoisia, ettei koko hommasta jäisi karvasta makua suuhun.

Maribor ja Celje + Postojna ja Predjama

Salzburgista ajelimme lomaviikon keskivaiheilla takaisin Slovenian puolelle, Mariboriin. Maribor sijaitsee Slovenian kaakkoisosassa, ja se on maan toiseksi suurin kaupunki. Sloveniassa juhlittiin kaksipäiväisiä vapun pyhiä juuri tuolloin, joten Mariborissa oli hiljaistakin hiljaisempaa. Mitkään liikkeet eivät olleet auki, ravintoloistakin vain osa. Nähtävyydet olivat myös suurimmaksi osaksi suljettuina. Maailman vanhimman  viiniköynnöksen (450 vuotta) saimme sentään katsastettua.

Maribor on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kulttuuripääkaupungin tarjonta jäi kyllä ainakin meidän osaltamme kokematta, suurimmaksi osaksi tietysti pyhäpäivän takia - kulttuuripääkaupunki oli kerta kaikkiaan suljettuna. Mariborin päivämme kuluikin leppoisasti lähinnä autioita kaupungin katuja pitkin kuljeskellen. Majoituimme mukavassa City Hotel Maribor -hotellissa, ja menimme aikaisin nukkumaan.

Maailman vanhin viiniköynnös Mariborissa

Mariborin keskustaa

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme Celjeen. Celje on Slovenian kolmanneksi isoin kaupunki. Celjessä kävimme katsastamassa kaupungin yläpuolelle kohoavan linnan.  Pääsymaksu linnalle ei päätä huimannut: se oli kaksi euroa per henkilö, ja kaiken lisäksi pääsylipulla sai euron alennuksen linnan kahviossa. Täälläkin pääsi tarkastelemaan kaupunkia yläilmoista käsin.

Celjen linnallakin olimme paikalla lähes yksin. Vaikuttaa siltä, että toukokuu on oiva kuukausi matkailulle Sloveniassa. Sää on ainakin tänä vuonna ollut suosiollinen jo toukokuussa, mutta turistilaumoja ei ole vielä missään. Joka paikassa on ollut mukavan rauhallista.

Celjen jälkeen hotellielämä alkoi riittää, joten vaikka lomaviikkoa vielä riitti, suuntasimme kuitenkin "kotiin" Koperiin. Koperista käsin kävimme mm. Postojnan luolilla ja Predjaman linnalla. Postojnan luolilla ei saanut kuvata (vaikka kielloista huolimatta monet kuvasivatkin häpeilemättä), joten sieltä ei kuvia ole tänne laitettavaksi. Paikkaa voi käydä ihastelemassa vaikkapa tästä linkistä. Postojnassa ostimme yhdistelmälipun, joka maksoi n. 33 euroa per henkilö. Sillä pääsi Postojnan luolien lisäksi Vivariumiin, jossa sai nähdä olmeja (karstialueen luolille tyypillinen salamanterin kaltainen eläin), perhosnäyttelyyn, sekä myös Predjaman linnaan. Predjaman linna, joka sijaitsi n. 10 km päässä Postojnan luolilta, oli todellakin käymisen arvoinen kohde. Se on rakennettu hauskasti kallion "kainaloon".

Predjaman linna

Näkymä linnan sisältä ulospäin

Linnanpiha

Predjaman ja Postojnan retki päätti lomaviikkomme aurinkoisessa Sloveniassa. Ohjelmassa oli enää auton palautus Ljubljanan lentokentälle, ja sieltä hankkiutuminen kotiin. Paluu arkeen oli vähän ankea, kuten aina loman jälkeen, mutta onneksi viikonlopun mittaisia "minilomia" on riittänyt senkin jälkeen. Olemme käyneet mm. Venetsiassa Italian puolella, ja Pulassa, Kroatiassa. Reissu Zagrebiin, Kroatian pääkaupunkiin, on vielä edessä ennen ensi viikolla häämöttävää kotiinpaluuta. Näistä kaikista reissuista luvassa tarinaa + kuvia ennen pitkää.

Salzburg

Blediltä ajelimme Salzburgiin Itävallan puolelle. Reitti oli helppo, oikeastaan suoraa moottoritietä koko pätkä. Ei niin kovin kauniita maisemia siis, mutta nopeaa siirtymistä paikasta toiseen. Myös Itävallassa ajeluun tarvitaan auton tuulilasiin kiinnitettävä vignetti, ja sellaisen voi ostaa miltä tahansa slovenialaiselta huoltoasemalta jo ennen Itävallan puolelle siirtymistä. Vignetti 10 päiväksi maksoi muistaakseni 8 euroa. Lisäksi (Sloveniasta poiketen) Itävallassa kerätään vielä erikseen tietulleja myös vignetin omistajilta. Usein näitä tietulliasemia oli ennen pitkiä vuorten ali kulkevia tunneleita, joiden rakentaminen on arvatenkin ollut kallista. Kallein maksu matkalla Salzburgiin oli muistaakseni 11 euroa, ja muitakin pienempiä maksuja jouduimme matkalla pulittamaan. Ihan ilmaista moottoriteillä ajelu ei siis täällä ole, mutta tiet olivat hyväkuntoisia ja matka joutui nopeasti. Opasteet olivat hyviä ja ajelu kaikin puolin helppoa. Nopeampia autoja sai moottoritiellä väistellä vähän useammin kuin Slovenian puolella, mutta mitään mielipuolisia nopeuksia emme matkoillamme havainneet.

Ensimmäisenä poikkesimme Salzburgin liepeillä sijaitsevaan Hellbrunnin linnaan. Paikka on oikeastaan paitsi linna ja museo, myös eräänlainen keskiaikainen vesipuisto. Sen on rakennuttanut piispa Markus Sittikus 1600-luvun alussa virkistykseksi ja huvitukseksi itselleen ja vierailleen. Linnan puistoon on rakennettu piilotettuja suihkulähteitä, joista vieraat lämpimänä kesäpäivänä saavat päälleen virkistävän vesisuihkun! Kamerasta kannattaa siis huolehtia, jottei se yllättäen kastu - täällä ei koskaan tiedä, mistä kohtaa vettä suihkuaa seuraavaksi! Mielestämme tämä oli tosi kiva ja erilainen vierailukohde sekä lapsille että aikuisille, ja oli vaikeaa uskoa, että tällaista on rakennettu jo keskiajalla.

Markus Sittikus

Hellbrunnista suunnistimme kohti Salzburgin keskustaa, josta hotellimmekin löytyi onnekkaasti ihan ilman karttaa. Majoituttuamme lähdimme katselemaan kaupungin nähtävyyksiä. Ensimmäisenä satuimme Mozartin syntymäkodin luokse, johon päätimme mennä vierailemaan. Jotenkin tuntuu, että tämä kohde on "pakko nähdä", kun vierailee Salzburgissa. Sisäänpääsymaksu taisi olla 7 euroa / henkilö. Valokuvaus sisällä oli kiellettyä.

Seuraavaksi nousimme funikulaarilla Hohensalzburgin linnalle kaupungin yläpuolelle. Funikulaarimatka ja sisäänpääsy linnaan ja museoon maksoi yhteensä 11 euroa / henkilö. Linnan rakentaminen on aloitettu vuonna 1077. Sieltä oli komeat näköalat yli kaupungin. Linnassa oli myös mittava museo, ja koska olimme liikkeellä lähellä museon sulkemisaikaa, olimme siellä lähes ainoat asiakkaat.

Päivä Salzburgissa meni nopeasti, mutta niinkin lyhyessä ajassa ehti sentään nähdä aika paljon. Ihanteellinen pituus visiitille voisi olla ehkä pitkä viikonloppu; silloin ehtisi tutustua kaupunkiin hieman enemmän. Nyt meiltä jäi varmasti paljon kaikkea mielenkiintoista näkemättä... Ehkä jollain toisella kerralla sitten enemmän! Salzburgista matkamme jatkui seuraavana päivänä takaisin Slovenian puolelle Mariboriin.

Bled

Ljubljanan jälkeen lomamme jatkui Bled-järvellä Slovenian luoteisosassa. Bled-järvi ja sen ympäristö ovat hyvin suosittuja matkailukohteita täällä Sloveniassa, ja turisteja oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta liikkeellä jo jonkin verran. Olimme varanneet huoneen valloittavasta pienestä hotellista, josta käsin kävimme ihastelemassa niin Bled-järveä kuin muitakin lähiseudun nähtävyyksiä ja vierailukohteita. Paljon nähtävää ja koettavaa seudulla olikin, ja jälleen oli niin ihanan helppoa ja nopeaa liikkua autolla paikasta toiseen. Niiden muutaman päivän aikana, jotka seudulla vietimme, ehdimme nähdä monenlaista.

Bled-järvi illalla

Toinen kuva Bled-järveltä

Kirkko saaressa

Kävimme katsomassa Savica-vesiputousta Bohinj-järven lähettyvillä. Myös Bohinj on suosittu matkailukohde Sloveniassa, sillä se on ehkä hieman luonnonläheisempi ja vähemmän kaupallinen kuin Bled.

Bohinj-järvellä

Savica-vesiputous

Seuraavaksi ajelimme Vintgar-rotkolle. Tähänkin kohteeseen oli jokusen euron suuruinen pääsymaksu. Se tuntui hieman oudolta, sillä Suomessa on tottunut siihen, että luontokohteet ovat yleensä ilmaisia. Rotkon on ajan saatossa uurtanut kirkkaana virtaava Radovna-joki. Rotkoon on rakennettu parin kilometrin mittaiset kävelyreitit matkailijoita silmällä pitäen. Hyvin kaunista siellä olikin, joen vesi välkehti aurinkoisena päivänä lähes turkoosin värisenä.

Radovna-joki

Vintgar-rotko

Eräänä päivänä ajelimme käymään Triglav-vuoren juurella. Triglav (2864 m) on Slovenian korkein vuori, ja vuoristo, jossa se sijaitsee, on nimeltään Juliaaniset Alpit. Nämä vuoret ovat ainakin suomalaiselle eksoottista nähtävää lumihuippuineen ja jylhine rinteineen! Lisäksi olimme sattumalta patikoimassa Triglavin juurella sellaiseen aikaan, ettei paikalla ollut juurikaan muita kulkijoita. Vuorten juurella virtasi kirkasvetinen pieni puro. Oli rauhallista ja aurinkoista. Unohtumaton kokemus!

Triglavin juurelta

Bledin linna korkealla kaupungin yläpuolella ehdittiin myös katsastaa. Sieltä oli hienot näköalat järvelle ja yli koko Bledin kylän. Linna on tiettävästi Slovenian vanhin, sillä sen olemassaolosta on ensimmäiset maininnat jo vuodelta 1011.

Blediltä matka jatkui aikanaan kohti Slovenian pohjoista naapuria Itävaltaa. Salzburgista tarinaa ja kuvia myöhemmin.

Autoilua

Lomamme alkupäivinä kävimme hakemassa vuokra-auton, jonka olimme varanneet etukäteen Ljubljanan lentokentältä. Vuokrausfirma oli nimeltään Atet. Kuten aiemmin kirjoitin, hinta oli edullinen: kyseessä oli lentoyhtiön tarjous, ja lisäksi uskalsimme varata auton jo hyvissä ajoin etukäteen. Otimme myös lisävakuutuksen, jonka oli määrä korvata kaikenlaiset vahingot ilman omavastuuta. Tämän vakuutuksen hinta oli 12 euroa päivässä, mutta meistä tuntui, että se on aika pieni hinta mielenrauhasta. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut, vaan kaikki sujui ilman ongelmia. Lisäksi auton ulkomaille viemisestä sai pulittaa 5 euroa päivässä. Autoa hakiessamme havaitsimme kuitenkin, että saimme paljon paremman ja isomman auton kuin minkä olimme varanneet. Melkein uusi Renault Megane kuljetteli meitä kiltisti viikon verran paikasta toiseen.

Sloveniassa autoillessa täytyy auton olla varustettu vignetillä eli tarralla, joka liimataan tuulilasiin. Se osoittaa, että olet kantanut kortesi kekoon esimerkiksi maan moottoriteiden ja lukuisten maantietunneleiden rakentamisen ja kunnossapidon rahoituksessa. Slovenian vignetin omistajan ei tarvitse pysähdellä tietulliasemilla, vaan kaikki maksut on jo hoidettu, kun vignetti on kerran hankittu. Myös Itävaltaan tarvittiin vignetti. 10 päivän tarra maksoi 8 euroa, ja sen voi ostaa jokaiselta bensa-asemalta jo hyvissä ajoin Slovenian puolella. Silti ajellessamme Salzburgiin päin jouduimme aina silloin tällöin pysähtymään tietulliasemilla ja pulittamaan erisuuruisia maksuja teiden käytöstä. Kallein maksu (ennen erästä pitkää tunnelia) oli muistaakseni 11 euroa. Bensa Sloveniassa on suunnilleen saman hintaista kuin Suomessakin.

Slovenian liikennekulttuuri on mielestäni aika ymmärrettävää ja rauhallista. Vilkun käyttöön toivoisi kuitenkin täällä hiukan parannusta, esimerkiksi liikenneympyröistä poistuttaessa täällä ei monikaan käytä vilkkua. Moottoriteillä nopeusrajoitus taisi olla 130 km/h, joskin huomattavasti kovempiakin nopeuksia havaitsimme silloin tällöin. Vaikuttaa siltä, että ajonopeuksia ei valvota täällä kovinkaan aktiivisesti. Joitain "tolppapoliiseja" (nopeuksien kameravalvonta) tosin huomasimme, yleensä ennen tunneleita. Moottoritiet ovat hyväkuntoisia, ja tunneleita on vuoristoisesta maastosta johtuen paljon. Pisimmät niistä ovat jopa 8-10 km mittaisia. Kaikenlaisia merkkejä ja opasteita on teiden varsilla paljon, ja suunnistaminen on tästä johtuen aika helppoa. Välillä tosin oli hieman epäselvyyttä siitä, mitä joissain kylteissä luki, tekstit kun olivat vain ja ainoastaan sloveeniksi. Pysäköinti sen sijaan on ongelma ainakin täällä Koperissa. Mekin jouduimme jättämään auton muutamaksi yöksi kadun varteen, kun parempaakaan pysäköintipaikkaa ei löytynyt. Kadun varteen tai jalkakäytävälle pysäköinti on täällä tapana, mutta pysäköintivirhemaksun siitä voi kuulemma siitä huolimatta saada.

Kesäinen Ljubljana

Lomaviikkoni alkajaisiksi kävin Ljubljanassa vastaanottamassa puolisoani, joka saapui seurakseni tänne Sloveniaan. Hän viipyy täällä viisi viikkoa, ja matkustamme yhdessä kotiin 1. kesäkuuta.

Ljubljana näytti nyt aika erilaiselta kuin helmikuun lopussa, jolloin kävin siellä edellisen kerran. Kesäsää hellikin meitä nyt toden teolla, sillä koko viikonloppu oli todella aurinkoinen ja suorastaan helteinen. Oli ihanaa istuskella kahviloiden ja ravintoloiden terasseilla ja nauttia lämpimistä kesäilloista.

Kipusimme Ljubljanan linnalle katselemaan kaupunkia yläilmoista käsin. Näkymä oli nyt paljon vehreämpi kuin helmikuussa.

Kävimme myös pienellä jokiristeilyllä. Joelta käsin kaupunki näytti taas aivan uudenlaiselta.

Muutaman yökuvankin sain napattua.

Vielä kerran tämän reissun aikana palaamme Ljubljanaan - silloin olemme jo kotimatkalla.