Sitä ja tätä

En jaksa tänäänkään tarinoida hoitotyöstä, vaikka tarkoitukseni oli kirjoitella siitä, miten potilaan perushoito sujuu Slovenian malliin - toki siitäkään ei vielä ole kokemusta kuin yhdestä sairaalasta ja yhdeltä osastolta. Tänään perjantaina on kuitenkin ensimmäinen työviikko takana, ja väsymys on armoton. Lisäksi pieniä flunssan oireita on ilmassa, kurkkua karhentaa ja nenä vähän vuotelee. Olen myös kävellyt tänään varmaan sata kilometriä (ainakin jaloissa tuntuu siltä), ensin 45 minuuttia sairaalalta kämpille ja sitten vielä useamman tunnin kierroksen kaupungilla ja kaupassa. Hoitotyöstä riittäisi tarinaa vaikka miten, joten jätetään se suosiolla toiseen kertaan. Vaikka potilaan perushoito on täällä aika samanlaista kuin Suomessa, on silti paljon pieniä mielenkiintoisia eroja, joista ainakin itse sairaanhoitajaopiskelijana kuulisin mielelläni lisää.

Asuntoasian suhteenkin on tänään nähty valonpilkahduksia. Opiskelijatyöparini Elena auttoi minua tänään katselemaan vapaita huoneita netistä. Hän soittikin puolestani yhteen paikkaan, ja heti tärppäsi: sopiva huone olisi vapaana! Paikka on lähellä tätä nykyistä majaani, ja meidän piti mennä katsomaan asuntoa yhdessä Elenan kanssa tänään, mutta käynti siirtyi kuitenkin olosuhteiden pakosta maanantaille. Ainakin netissä olleiden tietojen ja kuvien perusteella vaikuttaa lupaavalta! Tosin kieltä osaamattomana sitä on hiukan hankala arvioida; Google-kääntäjän käännökset ovat välillä aika... no, mielikuvitusta kiihottavia. =) Maanantaina se sitten nähdään, millainen paikka se on.

Uskomatonta muuten, mitä kaikkea nämä slovenialaiset ovat valmiita vieraan puolesta tekemään. Olen kyllä kuullut että he ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta tällaista en sentään osannut arvata. Elenakin käyttää ruokatuntejaan minun asioitani selvitellessään, soittelee puolestani omalla puhelimellaan, kuskaa minua ympäri kylää omalla autollaan, vastaa aina kärsivällisesti kysymyksiini (ja voitte uskoa, että niitä on ollut paljon). Tämän täytyy olla uuvuttavaa hänellekin, sillä hän ei ole tottunut käyttämään englannin kieltä, ja kaiken lisäksi hänellä on koko ajan sairaalassa omakin työharjoittelu meneillään (ja kaikki hoitotyön opiskelijat tietävät, että sekin voi olla välillä enemmän kuin tarpeeksi).

Kaikista hassuinta tässä kuitenkin on se, miten vaikeaa tätä apua on ottaa vastaan. Koko ajan on sellainen tunne, että se pitäisi jotenkin rahallisesti korvata. Olen itsekin Valkeakoskella tehnyt yhtä ja toista ulkomaalaisten vaihtareiden puolesta, mutta jotenkin nyt apua saavana osapuolena on niin hankalaa olla.

No, sitten lisää valitusta asuntoasiasta. Alkaahan se elo tässäkin kommuunissa jotenkin luistaa, nyt kun pahin alkujärkytys on mennyt ohi. Alan pikkuhiljaa siirtyä siihen vaiheeseen, että otan tämän huumorin kannalta. Silti en voi kieltää, etteikö minusta olisi aina vähän vastenmielistä tulla tänne. Siksikin tulee varmasti joposteltua niin paljon tuolla kaupungilla, tänne ei ole koskaan erikoisempaa kiirettä. Yöt ovat edelleen melko rauhattomia, mutta onneksi korvatulpat on keksitty. Lisäksi tämä on ainakin slovenialaisten opiskelijoiden mukaan kallis majoitus. Tämä maksaa 200 euroa kuukaudelta, ja esimerkiksi huone, jota olen menossa katsomaan, on vain 150 euroa kuukaudelta.

Täällä asustelee vaihto-oppilaiden lisäksi pääasiassa keski-ikäisiä miehiä; he ovat varmaankin komennustyöläisiä, ja vain yöpyvät täällä työkeikoillaan. Ulkoasusta päätellen he ovat pääasiassa rakennusmiehiä, ja he lähtevät aamuisin töihin aina samaan aikaan kuin mekin lähdemme sairaalalle. Tämä yksi käytävä on varattu kokonaan meille vaihtareille. Minun ja belgialaisen kämppikseni lisäksi täällä asustelee tsekkejä (kai 5 henkilöä) ja ranskalaisia (2 henkilöä). Käytävän varrella on huoneita, joissa on käsittääkseni kaikissa 3-5 sänkyä kussakin. Sitten on tuo yhteinen "keittiö". Haluaisitko sinä tehdä ruokaa tässä keittiön ja siivouskomeron yhdistelmässä (klikkaa kuvat isommaksi)?

No, en minäkään. Toinen ja tärkein syy siihen miksi etsin uutta kämppää on se, että puolisoni Suomesta matkustaa tänne koko toukokuuksi, ja on selvää, ettemme voi asua tässä paikassa enää silloin. Mutta en todellakaan pane pahakseni, jos pääsen jo ensi kuun alussa jonnekin muualle. Pienen mukavan lisämausteensa tähän soppaan antaa sopimus, jonka majoittuessani tänne allekirjoitin. Se on tietenkin sloveeniksi, eikä ole oikeastaan hajuakaan siitä, mitä olen sopinut. Siinä voi olla esimerkiksi jokin lauseke irtisanomisajasta tai määräaikaisesta vuokrasopimuksesta - alkuperäinen ajatushan on ollut pysytellä täällä koko kolme kuukautta. No, eipä kyllä tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa. Maanantaina Elena lupasi suomentaa (?) sen minulle, ja jotenkin siitäkin sitten selvitään. Kaikesta selvitään, paremmin tai huonommin.

Majoituspaikkamme ulkoapäin

Naapuritaloja

Huomenna suuntaan pienelle päiväretkelle Škocjanin kaivoksille. Tuolta voitte käydä kurkkimassa lisätietoa jos kiinnostaa: Škocjanin kaivokset Erityisesti valokuvagalleria (Photo Gallery) sivun oikeassa laidassa kannattaa tsekata. Kaivosten sisällä ei ilmeisesti saa kuvata, joten fotoja sieltä ei ole luvassa - jotain muuta tarinaa ehkä. Kaivos on UNESCOn maailmanperintökohde. Sloveniassa on myös toinen maailmanperintökohde, esihistorialliset paalurakennukset Alppien ympäristössä (näitä voi toki nähdä muissakin Alppien seudun valtioissa). Suomessakin on noita maailmanperintökohteita kai seitsemän kappaletta, ja olen käynyt niistä Suomenlinnassa, Verlan puuhiomolla ja pahvitehtaalla sekä Petäjäveden vanhassa puukirkossa. Monta on siis Suomessakin vielä näkemättä. Lisää UNESCOn maailmanperintökohteista voi lukea täältä: Maailmanperintökohteet

Hyvää viikonloppua!

Tunteiden vuoristorataa

Työharjoittelua on takana nyt kolme päivää, ja kaikki päivät ovat olleet varsin erilaisia. Ensimmäinen päivä meni vain ihmetellessä ja seuraillessa (tietysti ihmettely ja seurailu on jatkunut seuraavinakin päivinä). Toisena päivänä iski epätoivo: kaikki tuntui olevan päin mäntyä, eikä mikään tuntunut onnistuvan. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja löytää tarvittaessa uusia ajattelutapoja aika nopeasti. Kolmas päivä oli taas edellistä paljon seesteisempi. Tänään jaksoin itsekin olla aktiivisempi, ja esimerkiksi kysellä enemmän osaston toiminnasta.

Suurin syy epätoivoon oli täällä harjoittelussa noudatettava työaika. Suomessahan työharjoittelussa tehdään noin 8-tuntista päivää, mutta täällä paikalliset opiskelijat ovat työharjoittelussa vain 6 h päivässä. Kuten aikaisemmin kerroin, täällä ulkomaalainen harjoittelija muodostaa työparin paikallisen opiskelijan kanssa. Syy slovenialaisten opiskelijoiden lyhyempiin harjoittelupäiviin on se, että heillä on vielä iltapäivällä (esim. klo 15-17) teoriaopetusta koulun tiloissa. Eli koska he ovat osastolla vain 6 h päivässä, en minäkään voi olla pidempään... Ja tästä oletettavasti aiheutuu vaikeuksia, kun palaan kotiin. Voisin kuvitella, ettei opintopisteitä irtoa normaaliin tapaan, jos harjoittelua on kuukaudessa 160 tunnin sijasta 120 tuntia.

Tämä aiheutti eilen aikamoista ahdistusta, mutta sitten ajattelin, että mitä hittoa... Teen täällä sen verran tunteja kuin on mahdollista, ja tarkastelen tilannetta uudelleen kun palaan Suomeen. Maassa maan tavalla. Jos minun on tehtävä lisää harjoittelua Suomessa, sitten teen lisää. Minulla on täällä jo yksi ylimääräinen työviikko (sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelua 5 viikkoa), jolla on tarkoitus korvata puuttuvia tunteja. Lisäksi ymmärsin, että täällä voidaan tarvittaessa suhtautua työvuorolistan tuntimerkintöihin tietyllä joustavuudella, ja se aiheutti tilanteeseen lisää sekavuutta. Se ei kuitenkaan mitenkään tunnu oikealta tavalta selvittää tätä asiaa.

Eli katsotaan tätä tuntiasiaa uudelleen, kun palaan koti-TAMKiin. Olisin vain toivonut, että olisin saanut lyhyemmistä työpäivistä tiedon etukäteen, niin olisin säästynyt ainakin henkilökohtaiselta mielipahalta. Täällä päässä nimittäin oli tiedossa se, että Suomessa harjoittelemme 8 h päivässä, ja se luvattiin jotenkin järjestää myös täällä. Nyt kyllä ymmärrän, että minun on oikeastaan mahdotonta olla osastolla, jos "buddyni" (paikallinen opiskelijatyöparini) ei ole paikalla - niin harvat hoitajat tai potilaat ainakaan tällä osastolla puhuvat englantia.

No, kun sain työvuorokriisin selvitettyä omassa päässäni, pystyin taas keskittymään työharjoitteluun paljon rauhallisemmalla mielellä. Osasto, jolla työskentelen, osoittautui todellakin munuaistautien osastoksi. Munuaistauteihin tutustuminen on toistaiseksi kuitenkin vielä jäänyt katetripussin tyhjentämisen tasolle, sillä hommamme ovat näinä kolmena päivänä olleen lähes pelkkää perushoitoa. Ei ihan sitä, mitä sisätautiharjoittelulta odotin, mutta toisaalta voi olla hyvä perehtyä tähän asiaan uudessa toimintaympäristössä ihan ensimmäisenä. Ja tämä periodi kestää minun osaltani vain kaksi viikkoa, sen jälkeen siirryn hetkeksi Valdoltran ortopediseen sairaalaan Ankaranissa. Slovenialaisten opiskelijoiden tilanne on huonompi. He ovat osastolla yhteensä kuusi, seitsemän viikkoa, eikä heille tule enää koskaan tämän jälkeen sisätautien harjoittelua, sillä täällä ei käsittääkseni ole sellaisia suuntautumisopintoja kuin meillä.

Sairaanhoito-oppilaitos sijaitsee oikeastaan samassa rakennuksessa sairaalan kanssa. Koululla on hyvin modernit tilat teorialuokkineen, kirjastoineen ja harjoitusluokkineen - aikamoinen vastakohta sairaalan vanhanaikaisille tiloille. Opiskelijoiden määrää en ole vielä selvittänyt, mutta huomattavan suuri osa heistä (ainakin Suomeen verrattuna) näyttää olevan miehiä. Sairaanhoitajan koulutus kestää täällä 3 vuotta, ja sen päälle tehdään opinnäytetyö, joten opinnot ovat käsittääkseni suunnilleen samanlaajuiset kuin meillä Suomessa. Ymmärtääkseni samassa koulussa koulutetaan nykyään myös ravitsemusterapeutteja, joiden opinnot ovat 180 opintopisteen laajuiset.

Viereisessä rakennuksessa sijaitsee "medical school", jossa koulutetaan suomalaisia lähihoitajia vastaavia terveydenhuollon ammattilaisia. Täällä heitä  kutsutaan nimellä "medium nurse". Sairaanhoitaja on täällä englanniksi "registered nurse" tai "degree nurse". Hämmentävää on, että tuossa lähihoitajakoulussa koulupäivä alkaa jo noin klo 7! Siksi aamubussi sairaalalle on niin täynnä nuoria, että jäin tänäänkin kaksi kertaa ovien väliin.

Raportoitavaa olisi paljonkin, mutta nyt on aika painua pehkuihin, sillä työharjoittelu on lyhyemmistä työpäivistä huolimatta henkisesti erittäin raskasta. Koko ajan pitää olla ikään kuin tuntosarvet koholla, koska sanallinen kommunikointi ei olekaan niin helppoa. Olenkin ollut hyvin väsynyt koko viikon. Nukkumaan täällä tulee mentyä klo 21-22, ja muutamana päivänä aikaisemminkin. Muutamana yönä on nyt ollut rauhallisempaakin, toivotaan että hyvä onni jatkuu... Kirjoittelen taas pian lisää hoitotyöstä täällä Sloveniassa.

Liikennekulttuurista

Näiden muutamien ensimmäisten päivien aikana on tullut tehtyä jotain havaintoja Slovenian liikennekulttuurista. Kuten kerroin, bussilla matkustaminen on täällä melko edullista - ja kyllä niillä sitten matkustetaankin. Tänä aamuna menin ensimmäistä kertaa sairaalalle aamuseitsemäksi, ja bussi oli niin täynnä, että hyvä että sekaan mahtui. Se oli jo pysäkille tullessaan etulasiin asti täynnä, ja pelkäsinkin kuskin jättävän osan porukasta ulkopuolelle. Kaikki kuitenkin mahtuivat tavalla tai toisella mukaan ainakin tällä kertaa.

Tänään iltapäivällä päätin kävellä takaisin kämpille, vaikka oli todella tuulinen ja aika koleakin ilma (ainakin jos päättää juoksennella ulkona ilman takkia niin kuin minä). Matka sairaalalta tähän asunnolle kesti noin 45 minuuttia. Sairaala sijaitsee jyrkän vuoren rinteellä, joten menomatka aamusella saattaisi viedä hieman kauemmin. Tästä kämpiltä kylälle kävelee vielä noin 15-20 minuuttia, joten hyötyliikuntaa täällä tulee harrastettua runsaasti. Harjoittelupäivän jälkeen sitä kaipaa raitista ilmaa, eikä tänne ummehtuneeseen huoneeseenkaan mikään erityisempi kiire ole. Lisäksi uni tulee paremmin yöllä, kun on päivällä liikkunut riittävästi.

Osa kaduista on täällä todella jyrkkiä, kuten ehkä kuvasta näkyy

Autot täällä ovat aika uusia, mielestäni samanlaisia kuin Suomessa. Mitään neukkuautoja on turha kuvitella täältä bongaavansa. Täällä autoilijat antavat aina tietä suojatielle astumassa olevalle jalankulkijalle. Mukavaahan se on, mutta vielä ei kuitenkaan osaa aina luottaa siihen, että he varmasti pysähtyvät ajoissa. Mitään kaahailua en oikeastaan ole havainnut, mutta tietysti joskus ajonopeudet saattavat nousta hieman rajoituksia korkeammiksi. Slovenialaiset näyttävät minusta harrastavan hieman suomalaisia enemmän nopeita kiihdytyksiä ja napakoita jarrutuksia - siksi on joskus hankala tietää, uskaltaako suojatietä kohti tulevan auton eteen todellakin astua.

Torvien täällä ei juuri kuule eteläeurooppalaiseen malliin soivan, vaan slovenialaisilla näyttää olevan melko pitkä pinna kanssa-autoilijoiden touhuja kohtaan. Silloin tällöin näkee esimerkiksi keskelle tietä pysäköidyn auton, jossa on hätävilkut päällä, ja kun tilannetta hetken seurailee, huomaa että kuljettaja on jossain tienvieren putiikissa toimittamassa jotain asiaa.

Kohteliaan suojatiekäyttäytymisen vastapainoksi pysäköintikulttuuri on täällä puolestaan aika vapaamielistä. Parkkipaikkoja on rakennettu mitä ihmeellisimpiiin paikkoihin, ja myös jalkakäytävät otetaan tarvittaessa surutta käyttöön. Kun jalkakäytävät ovat paikoitellen muutenkin vain noin metrin leveitä,  jalankulkija saa pujotella puoliksi jalkakäytävälle parkkeerattujen autojen välistä miten parhaaksi näkee.

Mopoa täällä saa ilmeisesti ajaa ilman kypärää. Monenkaan mopokuskin päässä en ole ainakaan sellaista nähnyt. Mopoja näyttävät ajelevan täällä myös vanhemmat ihmiset, se ei täällä taida olla sellainen nuorten kulkupeli kuin Suomessa. Myös moottoripyöriä täällä on jo näkynyt liikenteessä, olihan sää muutamana päivänä jo suorastaan kesäinen. Polkupyöräkin vaikuttaa mäkisestä maastosta huolimatta olevan suosittu kulkupeli.

Ensimmäisiä vaikutelmia sairaalasta

Ensimmäinen harjoittelupäivä Izolan sairaalassa on nyt takana. Ei edes jännittänyt etukäteen, viime yönä nukuin (korvatulppien avulla... sattuneesta syystä) aika hyvin. Jotenkin täällä on nyt huomannut sen, ettei mitään tarvitse jännittää - kaikki järjestyy tavalla tai toisella.

Aloitan työharjoitteluni täällä sisätautien hoitotyön harjoittelulla. Täällä on tapana, että ulkomaalainen opiskelija työskentelee yhdessä paikallisen opiskelijan kanssa. Luonnollisesti osastolla on olemassa myös hoitajaohjaaja; minulle jäi vaan vielä tänään epäselväksi se, kuka hän mahtoi olla. Minun opiskelijatyöparini on ainakin tällä erää Elena, joka osoittautuikin varsin mukavaksi ja avuliaaksi ihmiseksi. Tämän opiskelijatyöparin on tietenkin tarkoitus helpottaa kommunikaatiota. Tarpeeseen se tuleekin, sillä huomasin jo tänään, että on todella erikoista työskennellä potilaan kanssa, kun yhteistä kieltä ei ole.

Hoitotyön puitteet ovat Izolan sairaalassa ehkä hieman vanhanaikaiset Suomeen verrattuna, mutta hoitotyön toteutus näyttää ainakin tämän päivän perusteella suunnilleen samanlaiselta. Käsidesiä löytyy lähes jokaisen sängyn päädystä, ja kyllä sitä nähdäkseni myös käytettiin suunnilleen samaan malliin kuin Suomessakin - desinfioinnin tyyli vaihtelee hoitajakohtaisesti. Potilashuoneet olivat kahden tai viiden hengen huoneita. Lisäksi osastolla oli kanslia, huuhteluhuone, keittiö, suihkutilat ja varastoja, juuri niin kuin Suomessakin.

Potilaat, joita tänään hoidimme, olivat vanhuksia - minulla on sellainen kuvitelma, että tämä osasto, jolla nyt harjoittelen, on erikoistunut munuaispotilaiden hoitoon. Voi kuitenkin olla, että erehdyn tässä, sillä kuten voitte kuvitella, ensimmäinen päivä oli ihmettelyä täynnä. Tämänpäiväiset työtehtävämme koskivat potilaan perushoitoa, näytteiden ottoa ja antibioottien laimentamista, letkuttamista ja tiputtamista. Koska potilastietoihinkaan ei tänään perehdytty, jäi osaston toiminnan kokonaiskuva tänään vielä hieman hataraksi.

Meitä opiskelijoita osastolla on neljä; kaksi slovenialaista miesopiskelijaa, Elena ja minä. Kaikki opiskelijat olivat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisista. He kyselivät paljon mm. Suomen koulutusjärjestelmästä, hintatasosta, palkoista, kielestä jne. Mielestäni sain sairaalassa tänään hyvän vastaanoton, ja menen hyvillä mielin sinne huomennakin.

Hintatasosta

Olen ehtinyt jo tehdä ensimmäisiä havaintoja hintatasosta täällä Sloveniassa, ja voisi sanoa, että yleisesti ottaen se on melkein sama tai korkeintaan hieman halvempi kuin Suomessa. Jotkin asiat ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa, esimerkiksi kirjat näyttivät aika hinnakkailta. Se, että hintataso on täällä suunnilleen samaa luokkaa kuin Suomessa on tietysti sinänsä outoa, koska slovenialaisten keskipalkka on noin 1500 euroa kuukaudessa, ja suomalaisten jossain 3000 euron tienoilla. Ljubljanassa meitä kierrättänyt opas kertoikin, että Sloveniassakin keskiluokka on katoamassa, ja jäljelle ovat jäämässä vain köyhät ja rikkaat. En tiedä oliko tämä vain hänen oma mielipiteensä, mutta varmaankin täytyy jossain vaiheessa perehtyä asiaan tarkemmin.

Julkinen liikenne on mielestäni aika edullista täällä. Taksi Ljubljanassa hotelliltani rautatieasemalle maksoi noin 4 euroa - tosin matkakaan ei kestänyt kuin ehkä 10 minuuttia. Junamatka Ljubljanasta Koperiin maksoi 9 euroa. Joistain junamatkoista saa käsittääkseni myös opiskelija-alennuksen. Sisäisen liikenteen bussilippu kuukaudeksi maksaa täällä Koperissa 10 euroa, lisäksi itse kortista joutuu sen saadessaan pulittamaan 2,5 euroa. Sen jälkeen bussilla saa kulkea rajattomasti kaupungin alueella.

Täällä Sloveniassa on käytössä myös ne pienimmät eurokolikot (1 snt ja 2 snt) jotka Suomessa hylättiin. Niitä onkin lompakossa jo nyt aika kasa, täytyy yrittää lykätä niitä jonnekin. Niiden laskeminen kaupan kassalla tuntuu jollain tavalla vaivalloiselta, mutta ehkä sekin alkaa jossain vaiheessa luonnistua.

Tänään kävimme asioimassa isommassa ruokakaupassa, Intersparissa. Noita Spar-kauppojahan oli Suomessakin jossain vaiheessa, viime aikoina en ole nähnyt. Tästä meiltä kävelee tuonne Interspar-kaupalle ehkä noin 20-25 minuuttia. Lähempänäkin on toki ruokakauppa, mutta se on aika pieni ja vaatimaton - sitä paitsi liikunta tekee hyvää, ja aikaa on. Kiitos opiskelijaruokasysteemin, suurempaa tarvetta raahata ruokaa tänne kämpille ei ole. Lähinnä olenkin ostanut vain hedelmiä ja mehua, sillä lounaalla pärjäilee pitkälle iltaan.

Kaupassa asiointi oli mielenkiintoista; vaikka liike ulkoisilta puitteiltaan oli suunnilleen kuin kotoinen Prisma tai Citymarket, erojakin löytyi. Esimerkiksi hedelmä- ja vihannesosastolla oli töissä leidi, jonka tehtävänä oli punnita ihmisten valmiiksi valitsemat hedelmät ja myös liimata hintalappu pussiin. Samalla osastolla oli myös tarjolla kertakäyttökäsineitä. Niitä oli tarjolla iso nippu telineessä siinä hedelmäpussien vieressä. En oikein ymmärtänyt mikä niiden tarkoitus oli; jotkut ihmiset näyttivät laittavan sellaisen toiseen käteensä, mutta he liikkuivat se kädessä ympäri kauppaa, ei pelkästään HeVi-osastolla. Tämä tuntui äkkiseltään hieman epäloogiselta, jos ajatellaan että sillä oli jotain tekemistä hygienian kanssa; täällä kun kaupan ja myös esimerkiksi ruokapaikkojen ja konditorioiden työntekijät koskettelevat avoimesti paljain käsin ruokia, joita myyvät. Suomessahan se ei mielestäni yleensä ole tapana, vaan käytetään käsineitä. Minua tuo ei haittaa (vastustuskyky paranee...), kunhan panin merkille.

Muutamia muita esimerkkejä hinnoista:
Ensimmäisen luokan postimerkki Suomeen 0,92 €
Soittaminen Soneran liittymällä Suomeen 0,43 €/minuutti
Kiertokävely Ljubljanassa 2,5 h 9 € (etukäteen ostettuna)
Korvatulpat 8 paria 2,85 €
Postikortit 0,60 - 0,85 € /kpl
Nivea meikinpoistoaine 200 ml 4,70€

Ruokien hintoja:
Omenat 1,09 €/kg
Milka-suklaalevy 100 g 0,91€
Makeuttamaton appelsiinimehu 1,76 €/l
Vesipullo 0,35 €/0,5 l
Klementiinit 1,59 €/kg
Pikakahvi 100 g 3,73 €
 
Tämä Interspar-myymälä oli erittäin hyvin varustettu, muistutti tosiaan kotomaisia suurimpien ketjujen tavarataloja. Lihatiskien valikoima oli mielestäni parempi kuin Suomessa. Lihaa eri muodoissaan (esimerkiksi makkaroita) oli tarjolla pilvin pimein. Jos joskus rohkaistun ja opin hieman kieltä, käyn kysymässä, saanko ottaa siellä kuvia. Tiedän nimittäin erään, joka innostuu, kun pääsee tänne ja näkee lihatiskien tarjonnan. <3

Eilen illalla kävimme myös pyykillä paikallisessa pesulassa. Sieltä sai vuokrata ison (9 kg) koneen 3 eurolla. Siihen mahtuu useammankin vaihtarin pyykit kerralla, joten myös kustannukset voi jakaa. Kuivausrummun 20 minuutin käyttö maksoi 2 euroa. Paikka oli siisti ja koneita oli helppo käyttää, lisäksi aukioloajat olivat peräti laajat (klo 22 asti), joten täällä tulee varmasti asioitua usein.

Pesula

Saapuminen Koperiin

Täällä ollaan, Koperissa. Eilen saavuin junalla Ljubljanasta. Ensimmäinen havainto slovenialaisista junista oli, että VR:llä ei ole mitään hätää siinä, mitä tulee junien ulkoiseen siisteyteen. =)

Sisältä juna olikin sitten oikein siisti, ja matka taittui sillä mukavasti. Tosin matka Ljubljanasta Koperiin kesti 2,5 h, ja matkaahan oli Google Mapsin mukaan maanteitse noin 106 km. Junarata näytti kartasta katsoenkin erittäin mutkaiselta ja kiemurtelevalta. Vauhti ei siis päätä huimannut, mutta perillä oltiin täsmällisesti aikataulussa. Eikä kiirekään ollut minnekään, sillä aika meni nopeasti vuoristomaisemia ihaillessa. Junassa oli erittäin rauhallista, ja kuulutukset kuuluivat hyvin ainakin siihen kohtaan vaunussa, missä minä istuin. Lisäksi seuraava pysäkki ilmaistiin valotaululla, joten oikeasta pysäkistä ei voi erehtyä. Koper oli sitä paitsi viimeinen pysäkki, joten siitä oli vaikea ajaa ohi.

Juna-asemalla minua oli vastassa vastaanottavan koulun Erasmus-koordinaattori. Hän auttoi minua hankkimaan bussikortin, ja sitten matkustimme bussilla majapaikalle. Sitten seurasi järkytys. Päästyämme majapaikkaan minulle osoitettiin pimeän käytävän varrelta pieni, kuuma ja tunkkainen huone, jossa oli kolme punkkaa vieri vieressä. Vessa on sentään huoneessa, mutta keittiön ja siivouskomeron yhdistelmä sijaitsee käytävän varrella, ja se on yhteinen kaikille käytävän asukeille. Huonetta kohti on vain yksi avain, joten joudumme jättämään sen vastaanottoon aina poistuessamme huoneesta. Yhden hyvän puolen paikasta heti löysin: Internet-yhteys toimii ainakin toistaiseksi moitteetta.

Tässä kortteerissa bunkkaa lisäkseni huonekaverini Sarah, belgialainen, joka on rauhallinen ja erittäin ystävällinen ja avulias, mutta hänellä on englannissaan melko haastava korostus (tämän hän itsekin toi esille heti aluksi). Kommunikoimme kuitenkin siitä huolimatta melko sujuvasti. Yksi peti huoneessamme on onneksi tyhjänä; en osaa kuvitellakaan mitä tapahtuu, jos siihenkin vielä tulee joku. Lisäksi muissa huoneissa asustelee kolme tsekkityttöä, sekä muutama ranskalaispoika. Neljää norjalaista odotellaan saapuvaksi lähipäivinä.

Minun "kotini"

Ensimmäinen yö oli rehellisesti sanottuna ihan tuskaa. Käytävällä biletettiin aamuyöhön asti, ja heti kävi selväksi, että seinät ovat ohuet kuin paperi. Korvatulppiakaan ei viime yönä ollut - nyt on! Metakka loppui joskus aamuyöstä, ja puoli kuudelta huonekaverini piti herätä lähteäkseen työharjoitteluun. Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa yötä mietin, tuliko tehtyä virheliike, kun vielä tällä iällä ryhdyin tällaiseen hullutukseen.

Aamun valjettua lähdin minäkin sairaalalle tutustumaan tulevaan työmaahani. Aamuauringossa fiilikset alkoivat kamalan yön jäljiltä pikkuhiljaa nousta, vaikka olinkin todella väsynyt. Sairaalassa minut vastaanotti nainen, paikallisen terveydenhuolto-opppilaitoksen opettaja, joka tulee olemaan "opettajani" seuraavina viikkoina. Tämä koulu sijaitsee sairaalan yhteydessä. Tämä rouva oli todella mukava, ja hän näytti minulle tärkeimmät paikat kuten sosiaalitilat ja osastot, joilla tulen alkuun työskentelemään. Sain vilkaista myös harjoitusluokkiin, joissa paikalliset harjoittelevat hoitotyön taitoja nukeilla. Luokat olivat lähes samanlaiset kuin ne, jotka meillä on TAMKissa. Yritän napata pari kuvaa luokista jossain vaiheessa.

Sairaalan sisäänkäynti

Izolan sairaala sijaitsee ylhäällä vuorenrinteellä. Menomatkan pääsin erään koulun työntekijän kyydissä, paluumatkan talsin jaloin. Toki sairaalalle menee myös bussi, mutta koska oli kaunis päivä, päätin kävellä takaisin kämpille. Eikä minulle ollut ihan selvääkään, mistä bussi takaisin kämpille edes lähtisi, ja milloin. Kävellessä tuli ihan hiki, niin lämmin ilma täällä tänään oli. Olin kuitenkin aika ylpeä itsestäni, kun ongelmitta löysin takaisin majapaikkaan - välimatka oli kuitenkin aika pitkä, kävellessä meni ainakin puoli tuntia ellei enemmänkin. 

Iltapäivällä, kun kämppäkaverini vapautui työharjoittelusta, menimme Koperin keskustaan hakemaan minulle paikallisen kännykkäliittymän. Täällä opiskelijaruokailu näet pelittää kännykän avulla. En ihan tarkaan vielä ymmärrä, miten koko systeemi toimii, mutta käytännössä teen näin: Kun menen syömään ravintolaan, soitan tiettyyn numeroon ja laitan puhelimeni erityiseen telakkaan, joka on ravintolan kassalla. Tämän jälkeen saan lounaan opiskelijahinnalla. Hinta vaihtelee paikasta toiseen - täällä ruokailupaikkansa voi valita usean kymmenen eri vaihtoehdon joukosta - mutta se on aina todella edullinen (n. 1-4 euroa). Annokset ovat suuria, ja lounaaseen kuuluu usein esimerkiksi alkukeitto, salaatti, pääruoka, jälkiruoka, leipä ja ruokajuoma. Ruokailupaikan voi valita omien mieltymystensä mukaan; tarjolla on slovenialaista, kiinalaista, voileipälounasta, roskaruokaa... Ja varmaan paljon muutakin, mitä en vielä tiedä. Tässä kuva ensimmäisestä opiskelijalounaastani Sloveniassa:

Lounaan jälkeen kävelimme kämppikseni kanssa pitkin poikin Koperin keskustaa. Täytyy myöntää, ettei kaupunki ole ihan sellainen välimerellinen paratiisi kuin kuvittelin. Kaupungissa on muun muassa iso satama, joka leimaa kaupunkikuvaa voimakkaasti. "Vanha kaupunki" on ilmeisesti aika pieni. Kaikenlaisia marketteja ja kauppakeskuksia vaikuttaa olevan paljon. Tästä kirjoittelen sitten enemmän, kunhan tutustun kaupunkiin.

Ensimmäiset päivät menevät tässä varmaankin aloilleen asettuessa ja paikallisia tapoja opetellessa. Täytyy myöntää, että tunteet ovat olleet aika pinnassa näinä ensimmäisinä päivinä. Mutta kun tänne on nyt tultu, täällä ollaan. Niinhän sitä sanotaan, että ihminen tottuu vaikka mihin.

Pyhän Nikolaoksen kirkko

Pyhän Nikolaoksen katedraali löytyy helposti Ljubljanan keskustasta läheltä raatihuonetta. Tässä kirkossa oli paljon nähtävää sekä sisä- että ulkopuolella.

Ljubljanan kaupungin matkailusivujen mukaan tällä paikalla sijaitsi aiemmin kirkko, josta ensimmäiset kirjalliset maininnat löytyvät vuodelta 1262. Kirkko on kuitenkin ajan saatossa palanut useita kertoja, ja se on rakennettu uudelleen useasti. Myös taideteoksia on lisäilty jälkikäteen. Uusinta kirkossa on erittäin mielenkiintoinen pääsisäänkäynti, jonka on tehnyt Tone Demšar, ja joka on kuin pieni oppitunti Slovenian historiasta.

Pyhän Nikolaoksen katedraali

Minulle jäi epäselväksi, mikä tämä on. Varmaankin jonkinlainen aurinkokello?

Kirkon ulko-ovi. Pikainen läpileikkaus läpi Slovenian historian.

Sisäpuolellakin riittää ihmettelemistä. Täyttä varmuutta minulla ei ole siitä, miten tänne sopii poiketa, mutta parasta on varmasti vain pistää pää ovesta sisään ja kurkistaa. Täällä pidetään messuja aika usein. On varmasti näkemisen arvoinen paikka!