Mikäs tässä on istuskellessa oman huoneen terassilla, lämmöstä ja auringosta nauttien ja blogia päivitellen. Aurinkorasva tirisee iholla, mutta huomenna on silti varmaankin iho punaisena - niin kalpea on Suomi-tyttö pitkän talven jäljiltä.
Kun saavuin tänne Sloveniaan helmikuun lopussa, kevät oli jotenkin aikaisessa, ja jo melko pian saapumiseni jälkeen täällä oli +20 asteen lämpötiloja ja tavallaan hyvinkin "kesäistä". Tosin kuivuus koetteli, eikä juuri mikään kasvanut. Sitten seurasi noin kuukauden mittainen epävakaisempi jakso, jolloin lämpötilat laskivat ja sadetta saatiin reilusti, yleensä useampana päivänä viikossa. Nyt sitten kaikki kasvaa ja viheriöi. Tulevaksi viikonlopuksi on luvattu yhä lämpimämpää, ja toivotaan, että tästä se kunnon kesä nyt alkaa!
Se olisi muutenkin oikein sopivaa, sillä tänään opiskelijoilla alkoi täällä 10 päivän mittainen kevätloma. Täällä lukuvuosi loppuu vasta heinäkuun alussa, joten pieni hengähdystauko ennen loppurutistusta on varmasti paikallaan. Huominen 27.4. on täällä pyhä (miehitysvallan vastustamisen muistopäivä), sitä seuraa 1.-2. toukokuuta työn päivät eli suomalaisittain vappu, ja loppuviikko lomaillaan muuten vaan.
Huominen on minulle erittäin tärkeä päivä, sillä kumppanini Suomesta saapuu tänne. Niin se kaksi kuukautta meni, toisaalta todella nopeasti... Tämä lomaviikko sattuikin oikein sopivasti, sillä emme tienneet tästä lomaviikosta, kun suunnittelimme kumppanini tuloa tänne Sloveniaan. Hän onkin täällä seuranani sitten koko loppuajan - matkustamme yhdessä kotiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Meillä on tosin eri lennot: hän lentää suoralla Finnairin lennolla ja minä Czech Airlinesilla Prahassa konetta vaihtaen. Finnair näet liikennöi Sloveniaan vain kesäkaudella, ja siksi minä en voinut varata suoria lentoja tullessani tänne. "Kotona" Helsinki-Vantaalla ollaan kuitenkin lähes yhtä aikaa, jos kaikki lennot ovat aikataulussaan. Minä tosin aloitan matkani klo 6 aamulla, ja kumppanini vasta keskipäivällä. No, aina ei tosiaankaan voi voittaa! ;-)
Ensi viikolla meillä on suunnitelmissa kierrellä pitkinpoikin Sloveniaa ja naapurimaita. Slovenia on niin pieni maa, että poikkeaminen naapurimaihin on helppoa ja nopeaa. Viikonlopun vietämme ensin Ljubljanassa, ja sunnuntaina suuntaamme kuuluisalle Bled-järvelle Slovenian luoteisosiin. Siellä meillä on hotelli varattuna muutamaksi yöksi. Myös Itävallan puolella Salzburgissa olemme suunnitelleet poikkeavamme. Sen jälkeen ei ole tarkkoja suunnitelmia - voimme mennä sinne minne kulloinkin tekee mieli. Vaikuttaa siltä, että Sloveniassa kyllä riittää näkemisen arvoisia paikkoja. Olemme vuokranneet auton, joten siirtyminen paikasta toiseen on varmaankin kätevämpää kuin julkisilla kulkuvälineillä (joilla niilläkin on kyllä aivan mukavaa ja kätevää matkustaa). Auton vuokraus oli melko edukasta: pikkuinen kaara viikoksi maksoi hieman alle 100 euroa. Kyseessä oli lentoyhtiön tarjous, jonka saimme sähköpostiimme lentolippujen varauksen yhteydessä. Lisäksi otimme lisävakuutuksen, joka maksoi noin 50 euroa. Siltikin hinta oli mielestäni aika edullinen.
Tälle illalle on vielä luvassa hieman huoneen siistimistä ja rinkan pakkausta. Huomenna on aikainen herätys, sillä juna kohti Ljubljanaa starttaa klo 5.25. Sillä ehdin ajoissa kentälle murua vastaanottamaan. Runsaasti lomakuvia on siis luvassa piakkoin! Muuten päivitystahti varmaan hieman rauhoittuu, koska koneella on tullut näiden kahden kuukauden aikana
istuttua ihan liikaakin.
Mutta nyt: Koper hiljenee - hetkeksi. Aurinkoa ja kevättuulia itse kullekin!
torstai 26. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Mitä ajattelin tänään
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen asioiden nykytilaan. Aina pitää valittaa. Aina pitäisi olla jotain parempaa, enemmän, vähemmän, tai ainakin jotain muuta. Työharjoittelu on tylsää, on yksinäistä, kämpässä on kylmä, kaupunki ei ole tarpeeksi viihtyisä, ravintolaruoka tökkii, en ymmärrä enkä osaa enkä jaksa... Joskus oikein häpeän itseäni: täällä minä rällään suomalaisten veronmaksajien rahoilla ympäri Eurooppaa, ja silti kehtaan valittaa, kun kaikki ei menekään juuri niin kuin minä haluan.
Miksi ei vain voisi ottaa asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat - miksi niitä pitää jäädä suremaan ja murehtimaan sen sijaan, että siirtyisi eteenpäin? Näin varsinkin silloin, kun "murheet" ovat kauempaa tarkasteltuna todella pieniä, kuten esimerkiksi minulla nyt? Miksi ne kuitenkin aina saavat niin suhteettoman suuret mittasuhteet? Vain silloin tällöin tietoisuuteen tunkeutuu ajatus siitä, että valitan aivan turhasta, juuri nyt, kun pitäisi elää ja nauttia. Miksi ei voisi vain keskittyä tähän kulloinkin käsillä olevaan päivään, muistelematta menneitä ja murehtimatta huomista? Miksi ei voisi vain pysyä kotona, jos haluaa kaiken olevan helposti ennustettavaa? Miksi ei voisi vain pelata niillä korteilla, jotka käteen on jaettu? Loppujen lopuksi tänne Sloveniaan lähtö oli oma valintani, kukaan ei tehnyt sitä puolestani. Aika näyttää, oliko valinta viisas, mutta tein sen kuitenkin itse. Nyt ainakaan tarvitse miettiä, että mitä jos olisin silloin keväällä 2012 lähtenyt vaihtoon...
Miksi ei vain voisi ottaa asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat - miksi niitä pitää jäädä suremaan ja murehtimaan sen sijaan, että siirtyisi eteenpäin? Näin varsinkin silloin, kun "murheet" ovat kauempaa tarkasteltuna todella pieniä, kuten esimerkiksi minulla nyt? Miksi ne kuitenkin aina saavat niin suhteettoman suuret mittasuhteet? Vain silloin tällöin tietoisuuteen tunkeutuu ajatus siitä, että valitan aivan turhasta, juuri nyt, kun pitäisi elää ja nauttia. Miksi ei voisi vain keskittyä tähän kulloinkin käsillä olevaan päivään, muistelematta menneitä ja murehtimatta huomista? Miksi ei voisi vain pysyä kotona, jos haluaa kaiken olevan helposti ennustettavaa? Miksi ei voisi vain pelata niillä korteilla, jotka käteen on jaettu? Loppujen lopuksi tänne Sloveniaan lähtö oli oma valintani, kukaan ei tehnyt sitä puolestani. Aika näyttää, oliko valinta viisas, mutta tein sen kuitenkin itse. Nyt ainakaan tarvitse miettiä, että mitä jos olisin silloin keväällä 2012 lähtenyt vaihtoon...
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Käytännön hoitotyötä
Tämän viikon maanantaina aloitin uuden harjoittelurupeaman gastroenterologian osastolla Izolan sairaalassa. Yhteensä seitsemän viikkoa työharjoittelua Sloveniassa on nyt takana (miten niin lasken viikkoja...), ja tänä aikana on tullut tehtyä havaintoja yhdestä jos toisestakin asiasta. Täällä on aikaa pohdiskella ja ihmetellä kaikenlaista.
Sloveniassa on kolmea eri mallia hoitajia. "Nursing assistant"it työskentelevät esimerkiksi vanhainkodeissa potilaiden perushoitoon liittyvissä tehtävissä (esim. pukeminen, ruokailuissa avustaminen), sairaaloissa heitä ei tapaa. Eikös meillä Suomessakin muuten suunnitella jonkinlaisten hoiva-avustajien koulutuksen käynnistämistä? Sitten täällä on Suomen lähi/perushoitajia vastaavia hoitajia ("highschool nurses"), jotka voivat työskennellä monissa eri terveydenhuollon toimipisteissä. Sitten on varsinaisia sairaanhoitajia ("nurses with degree"), jollaisiksi paikalliset opiskelijatoverinikin aikanaan valmistuvat. Ainakin Izolan sairaalassa eri ammattiryhmät erottaa kätevästi työasujen väristä: lääkärit käyttävät valkoisia työasuja, sairaanhoitajat sinisiä asuja valkoisin merkein, ja lähi/perushoitajat täysin sinisiä asuja. Sairaalahuoltajilla on yleensä beessi työasu. Minusta vähän huvittavaa on se, että täällä on tapana käyttää niin hyvin istuvia työasuja, ettei työpäivän jälkeen ole epäselvyyttä siitä, minkälaiset alushousut kenelläkin oli... Pienikin kumartuminen tai kyykistyminen paljastaa pitkästi alaselkää ja joskus enemmänkin. Ei kovin mieltä ylentävää katseltavaa, sanoisin.
Hoitohenkilökunnan työnkuvat ovat täällä mielestäni suunnilleen samanlaiset kuin Suomessakin. Tosin joidenkin asioiden arvioiminen on vaikeaa, kun ei ymmärrä paikallista kieltä - väärinkäsityksiäkin voi silloin tulla. Etukäteen olin lukenut, että työskentely täällä on lääkärikeskeisempää kuin Suomessa. Tällaista en varsinaisesti ole kuitenkaan havainnut ainakaan toistaiseksi. Tosin ainakin Izolan sairaalassa lääkäri katetroi miespotilaat - Suomessahan tämä kuuluu yleensä hoitajan tehtäviin. Kun kysyin, miksi vain miespotilaat, minulle vastattiin, että miesten monimutkaisemman anatomian takia. Hoitajien kesken työnjako on suunnilleen samanlainen kuin Suomessakin. Lähi/perushoitajien työnkuva painottuu enemmän potilaiden perushoitoon, mutta he myös esimerkiksi jakavat per. os. annettavia lääkkeitä. I.v. lääkehoidon toteuttaminen, kanyloiminen ja verinäytteiden ottaminen puolestaan kuuluu sairaanhoitajalle. Tosin minulle kerrottiin, että joskus (esimerkiksi yövuorossa) lähi/perushoitajakin voi tehdä näitä tehtäviä. Kun kysyin, onko se laillista, minulle vastattiin että ei välttämättä, joskus käytäntö on vaan muotoutunut sellaiseksi.
Izolan sairaalan sisätautiosastoilla kanyyleista riittää loputtomasti ajankulua. Täällä kanyyleja ei heparinisoida taikka tiputella aukiolonesteitä, vaan kanyylien toiminta tarkastetaan kerran päivässä ruiskuttamalla niiden kautta 5-10 ml keittosuolaa. Tämä kanyylien tarkastus on opiskelijoiden tehtävä. Tarkastuksen yhteydessä on tarkoitus tarkkailla, meneekö neste helposti kanyylin läpi vai tuntuuko vastusta (mahdollinen tukos kanyylissa tai kanyyli ei ole enää suonessa). Myös punktiokohdan kuntoa tarkkaillaan samassa yhteydessä (turvotus, kuumotus, punoitus, kipu - mahdollinen infektio), ja etsitään merkkejä mahdollisesta ekstravasaatiosta. En ole ollut aivan varma siitä, miten meillä Suomessa suhtauduttaisiin tällaisiin tarkastuksiin, joten olen enimmäkseen seuraillut toimintaa taustalta yleensä osallistumatta itse. Pelkään, että jos kanyylin sisällä on verihyytymä, lähetän sen potilaan verenkiertoon kun huuhtelen kanyylia. No, en tiedä, mutta vieraalta toimintatapa kuitenkin tuntuu. En ole koskaan aikaisemmin kuullut sellaisesta.
Asenteessa suojakäsineiden käyttöä kohtaan täällä (ainakin niillä osastoilla, joista minulla on kokemusta) on havaittavissa hieman erilaista asennetta kuin Suomessa. Mielestäni on selvästi nähtävillä, että suojakäsineitä käytetään täällä ensisijaisesti suojaamaan hoitajaa potilaan mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan - ei päinvastoin. Myöskään ei ajatella, että käsinein suojatuin käsin voidaan siirtää mikrobeja pinnoille, joilla niitä ei ennestään ole. Niinpä käsineillä kosketellaan vapaasti hoitotarvikkeita, haavanhoitotuotteita, joskus myös muita potilaita... Samasta asiasta on mielestäni kyse, kun verinäytteiden oton yhteydessä suunniteltu punktiokohta puhdistetaan ihonpuhdistuslapuilla, mutta vielä sen jälkeenkin suonta voidaan tunnustella paljain käsin, jos tässä välissä jo ehti unohtua, missä se kulkikaan...
Käytetyn neulan hylsyttämisessä täällä on suunnilleen samanlaiset toimintatavat kuin Suomessakin. Esimerkiksi Valdoltran sairaalassa ohjeena oli laittaa käytetty neula suoraan särmäjäteastiaan hylsyttämättä sitä enää uudelleen. Izolan sairaalassa neula hylsytetään yhden käden tekniikkaa käyttäen, jonka jälkeen käytetty neula laitetaan särmäjäteastiaan. Pahin vaaratilanne, mitä olen täällä Sloveniassa ollessani nähnyt, oli kun eräs sairaanhoitaja hylsytti kädessään neulan, jolla oli juuri ottanut verinäytteen potilaasta, jolla tiedettiin olevan C-hepatiitti. Lisäksi ympärillä oli lauma opiskelijoita ja kaikenlaista hälinää - mielestäni tilanteessa oli suuri riski neulanpistotapaturmaan. Tilanne oli sellainen, että joku olisi aivan hyvin voinut esimerkiksi tönäistä hoitajaa, jolloin neula olisi lipsahtanut hylsyn sijasta sormeen. En tiedä mitä hoitaja oikein ajatteli, sillä muuten hän oli mielestäni erittäin ammattitaitoisen oloinen. Tällä viikolla sain myös kuulla, että eräs niistä opiskelijoista joiden kanssa nyt harjoittelen gastroenterologian osastolla, oli saanut piston käytetystä neulasta muutamia päiviä sitten. Häneltä ja potilaalta oli otettu verikokeita sen selvittämiseksi, onko potilaalla jokin sairaus, joka olisi voinut nyt siirtyä veren välityksellä opiskelijaan. Tulokset eivät ole vielä tulleet. Karmiva ja lähelle osunut esimerkki siitä, että riittävän huolellinen ei voi olla.
Gastroenterologian osastolla on tällä viikolla ollut muutama haastavasti käyttäytyvä potilas, jotka on jouduttu sitomaan sänkyynsä. Molemmat rouvat ovat olleet aika vaikeasti dementoituneita, ja he ovat i.v. lääkehoitojen aikana yrittäneet irrottaa letkut ja kanyylit itsestään. Siksi heidän kätensä on sidottu sängyn laitoihin siksi aikaa, kunnes i.v. lääkkeet on saatu annettua. Sitomiseen ainakin tällä osastolla käytetään puuvillaisia huiveja ja pieniä pehmusteita, jotka laitetaan ranteiden kohdalle. Potilaan liikkumisen rajoittaminen vaatii kuulemma täälläkin aina lääkärin luvan; tosin sitä ei aina kysytä tai ehditä saada ennen sitomista, vaan joskus vasta tilanteen jo ollessa käynnissä. Lisäksi potilasta pitää käydä katsomassa 15 minuutin välein, ja potilaan vointi on kirjattava tarkoitusta varten laadittuun lomakkeeseen jokaisella kerralla. Lueskelin hieman aiheesta, ja enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi "arkipäiväinen" gerituolissa istuttaminen (jossa tuoliin kuuluva pöytä estää potilaan nousemisen) täyttää sitomisen tunnusmerkit. Sehän taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus monissa vanhusten hoitolaitoksissa Suomessakin.
Olen saanut myös uuden ihailijan. Gastroenterologian osastolla on eräs arviolta noin 60-vuotias naispotilas, joka on kovasti tykästynyt minuun. Maanantaiaamuna olin tuskin päässyt potilashuoneeseen asti, kun tämä hyvin pieni ja pyöreä rouva sai epilepsiakohtauksen sängyn laidalla istuen. Koska hän näytti putoavan sängyltä, tietysti tartuin häneen ja pitelin häntä, kunnes kohtaus laukesi - samalla kun muut opiskelijat ottivat jokainen askeleen taaksepäin. Tästä ensimmäisestä aamustani osastolla kumpuaa hänen ylitsevuotavainen mieltymisensä minuun. On hieman hämmentävää, kun hän pyrkii aina tilaisuuden tullen silittelemään ja suukottelemaan minua. Lisäksi hän toistelee muutamia osaamiaan englannin sanoja ja laulaa lurauttaa minulle aina silloin tällöin laulun, jonka hän kertomansa mukaan on oppinut joskus pienenä tyttönä koulussa englannin tunneilla. Hän on kuitenkin ensimmäinen potilas, jonka kanssa pystyn toimimaan itsenäisesti esimerkiksi aamupesujen yhteydessä. Sallittakoon siis muutamat halaukset ja silitykset silloin tällöin.
Sloveniassa on kolmea eri mallia hoitajia. "Nursing assistant"it työskentelevät esimerkiksi vanhainkodeissa potilaiden perushoitoon liittyvissä tehtävissä (esim. pukeminen, ruokailuissa avustaminen), sairaaloissa heitä ei tapaa. Eikös meillä Suomessakin muuten suunnitella jonkinlaisten hoiva-avustajien koulutuksen käynnistämistä? Sitten täällä on Suomen lähi/perushoitajia vastaavia hoitajia ("highschool nurses"), jotka voivat työskennellä monissa eri terveydenhuollon toimipisteissä. Sitten on varsinaisia sairaanhoitajia ("nurses with degree"), jollaisiksi paikalliset opiskelijatoverinikin aikanaan valmistuvat. Ainakin Izolan sairaalassa eri ammattiryhmät erottaa kätevästi työasujen väristä: lääkärit käyttävät valkoisia työasuja, sairaanhoitajat sinisiä asuja valkoisin merkein, ja lähi/perushoitajat täysin sinisiä asuja. Sairaalahuoltajilla on yleensä beessi työasu. Minusta vähän huvittavaa on se, että täällä on tapana käyttää niin hyvin istuvia työasuja, ettei työpäivän jälkeen ole epäselvyyttä siitä, minkälaiset alushousut kenelläkin oli... Pienikin kumartuminen tai kyykistyminen paljastaa pitkästi alaselkää ja joskus enemmänkin. Ei kovin mieltä ylentävää katseltavaa, sanoisin.
Hoitohenkilökunnan työnkuvat ovat täällä mielestäni suunnilleen samanlaiset kuin Suomessakin. Tosin joidenkin asioiden arvioiminen on vaikeaa, kun ei ymmärrä paikallista kieltä - väärinkäsityksiäkin voi silloin tulla. Etukäteen olin lukenut, että työskentely täällä on lääkärikeskeisempää kuin Suomessa. Tällaista en varsinaisesti ole kuitenkaan havainnut ainakaan toistaiseksi. Tosin ainakin Izolan sairaalassa lääkäri katetroi miespotilaat - Suomessahan tämä kuuluu yleensä hoitajan tehtäviin. Kun kysyin, miksi vain miespotilaat, minulle vastattiin, että miesten monimutkaisemman anatomian takia. Hoitajien kesken työnjako on suunnilleen samanlainen kuin Suomessakin. Lähi/perushoitajien työnkuva painottuu enemmän potilaiden perushoitoon, mutta he myös esimerkiksi jakavat per. os. annettavia lääkkeitä. I.v. lääkehoidon toteuttaminen, kanyloiminen ja verinäytteiden ottaminen puolestaan kuuluu sairaanhoitajalle. Tosin minulle kerrottiin, että joskus (esimerkiksi yövuorossa) lähi/perushoitajakin voi tehdä näitä tehtäviä. Kun kysyin, onko se laillista, minulle vastattiin että ei välttämättä, joskus käytäntö on vaan muotoutunut sellaiseksi.
Izolan sairaalan sisätautiosastoilla kanyyleista riittää loputtomasti ajankulua. Täällä kanyyleja ei heparinisoida taikka tiputella aukiolonesteitä, vaan kanyylien toiminta tarkastetaan kerran päivässä ruiskuttamalla niiden kautta 5-10 ml keittosuolaa. Tämä kanyylien tarkastus on opiskelijoiden tehtävä. Tarkastuksen yhteydessä on tarkoitus tarkkailla, meneekö neste helposti kanyylin läpi vai tuntuuko vastusta (mahdollinen tukos kanyylissa tai kanyyli ei ole enää suonessa). Myös punktiokohdan kuntoa tarkkaillaan samassa yhteydessä (turvotus, kuumotus, punoitus, kipu - mahdollinen infektio), ja etsitään merkkejä mahdollisesta ekstravasaatiosta. En ole ollut aivan varma siitä, miten meillä Suomessa suhtauduttaisiin tällaisiin tarkastuksiin, joten olen enimmäkseen seuraillut toimintaa taustalta yleensä osallistumatta itse. Pelkään, että jos kanyylin sisällä on verihyytymä, lähetän sen potilaan verenkiertoon kun huuhtelen kanyylia. No, en tiedä, mutta vieraalta toimintatapa kuitenkin tuntuu. En ole koskaan aikaisemmin kuullut sellaisesta.
Asenteessa suojakäsineiden käyttöä kohtaan täällä (ainakin niillä osastoilla, joista minulla on kokemusta) on havaittavissa hieman erilaista asennetta kuin Suomessa. Mielestäni on selvästi nähtävillä, että suojakäsineitä käytetään täällä ensisijaisesti suojaamaan hoitajaa potilaan mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan - ei päinvastoin. Myöskään ei ajatella, että käsinein suojatuin käsin voidaan siirtää mikrobeja pinnoille, joilla niitä ei ennestään ole. Niinpä käsineillä kosketellaan vapaasti hoitotarvikkeita, haavanhoitotuotteita, joskus myös muita potilaita... Samasta asiasta on mielestäni kyse, kun verinäytteiden oton yhteydessä suunniteltu punktiokohta puhdistetaan ihonpuhdistuslapuilla, mutta vielä sen jälkeenkin suonta voidaan tunnustella paljain käsin, jos tässä välissä jo ehti unohtua, missä se kulkikaan...
Käytetyn neulan hylsyttämisessä täällä on suunnilleen samanlaiset toimintatavat kuin Suomessakin. Esimerkiksi Valdoltran sairaalassa ohjeena oli laittaa käytetty neula suoraan särmäjäteastiaan hylsyttämättä sitä enää uudelleen. Izolan sairaalassa neula hylsytetään yhden käden tekniikkaa käyttäen, jonka jälkeen käytetty neula laitetaan särmäjäteastiaan. Pahin vaaratilanne, mitä olen täällä Sloveniassa ollessani nähnyt, oli kun eräs sairaanhoitaja hylsytti kädessään neulan, jolla oli juuri ottanut verinäytteen potilaasta, jolla tiedettiin olevan C-hepatiitti. Lisäksi ympärillä oli lauma opiskelijoita ja kaikenlaista hälinää - mielestäni tilanteessa oli suuri riski neulanpistotapaturmaan. Tilanne oli sellainen, että joku olisi aivan hyvin voinut esimerkiksi tönäistä hoitajaa, jolloin neula olisi lipsahtanut hylsyn sijasta sormeen. En tiedä mitä hoitaja oikein ajatteli, sillä muuten hän oli mielestäni erittäin ammattitaitoisen oloinen. Tällä viikolla sain myös kuulla, että eräs niistä opiskelijoista joiden kanssa nyt harjoittelen gastroenterologian osastolla, oli saanut piston käytetystä neulasta muutamia päiviä sitten. Häneltä ja potilaalta oli otettu verikokeita sen selvittämiseksi, onko potilaalla jokin sairaus, joka olisi voinut nyt siirtyä veren välityksellä opiskelijaan. Tulokset eivät ole vielä tulleet. Karmiva ja lähelle osunut esimerkki siitä, että riittävän huolellinen ei voi olla.
Gastroenterologian osastolla on tällä viikolla ollut muutama haastavasti käyttäytyvä potilas, jotka on jouduttu sitomaan sänkyynsä. Molemmat rouvat ovat olleet aika vaikeasti dementoituneita, ja he ovat i.v. lääkehoitojen aikana yrittäneet irrottaa letkut ja kanyylit itsestään. Siksi heidän kätensä on sidottu sängyn laitoihin siksi aikaa, kunnes i.v. lääkkeet on saatu annettua. Sitomiseen ainakin tällä osastolla käytetään puuvillaisia huiveja ja pieniä pehmusteita, jotka laitetaan ranteiden kohdalle. Potilaan liikkumisen rajoittaminen vaatii kuulemma täälläkin aina lääkärin luvan; tosin sitä ei aina kysytä tai ehditä saada ennen sitomista, vaan joskus vasta tilanteen jo ollessa käynnissä. Lisäksi potilasta pitää käydä katsomassa 15 minuutin välein, ja potilaan vointi on kirjattava tarkoitusta varten laadittuun lomakkeeseen jokaisella kerralla. Lueskelin hieman aiheesta, ja enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi "arkipäiväinen" gerituolissa istuttaminen (jossa tuoliin kuuluva pöytä estää potilaan nousemisen) täyttää sitomisen tunnusmerkit. Sehän taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus monissa vanhusten hoitolaitoksissa Suomessakin.
Olen saanut myös uuden ihailijan. Gastroenterologian osastolla on eräs arviolta noin 60-vuotias naispotilas, joka on kovasti tykästynyt minuun. Maanantaiaamuna olin tuskin päässyt potilashuoneeseen asti, kun tämä hyvin pieni ja pyöreä rouva sai epilepsiakohtauksen sängyn laidalla istuen. Koska hän näytti putoavan sängyltä, tietysti tartuin häneen ja pitelin häntä, kunnes kohtaus laukesi - samalla kun muut opiskelijat ottivat jokainen askeleen taaksepäin. Tästä ensimmäisestä aamustani osastolla kumpuaa hänen ylitsevuotavainen mieltymisensä minuun. On hieman hämmentävää, kun hän pyrkii aina tilaisuuden tullen silittelemään ja suukottelemaan minua. Lisäksi hän toistelee muutamia osaamiaan englannin sanoja ja laulaa lurauttaa minulle aina silloin tällöin laulun, jonka hän kertomansa mukaan on oppinut joskus pienenä tyttönä koulussa englannin tunneilla. Hän on kuitenkin ensimmäinen potilas, jonka kanssa pystyn toimimaan itsenäisesti esimerkiksi aamupesujen yhteydessä. Sallittakoon siis muutamat halaukset ja silitykset silloin tällöin.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Ja seuraava osasto...
Lastenhoitotyön harjoittelu on saatettu enemmän tai vähemmän onnistuneesti päätökseen. Kunhan paikallisen koulun opettaja vielä kuittaa työvuorolistani, homman pitäisi olla paketissa. Tällä viikolla onkin taas ollut aika paneutua sisätautihoitotyön ihmeelliseen maailmaan. Heti tänne Sloveniaan saavuttuani aloittelin jo tätä jaksoa nefrologian osastolla Izolan sairaalassa kahden viikon ajan. Nyt jatkan siis siitä mihin silloin jäin. Tämänkertainen työharjoittelupaikka sijaitsee samaisessa sairaalassa mutta nyt gastroenterologian osastolla. Sitä olisi nyt tiedossa kolme viikkoa... Täällä kun opiskelijat ovat harjottelussa vain 6 h päivässä, niin ohjelmaani lisättiin yksi ylimääräinen viikko sisätautiharjoittelua. Siihen suli se lomaviikko, mutta hei - aina ei voi voittaa! =) Onneksi aikatauluni oli sen verran löyhä, että yksi lomaviikko jäi vielä jäljelle - ja siitä pidän kynsin ja hampain kiinni!
Muutaman ensimmäisen päivän perusteella elämä gastroenterologian osastolla vaikuttaa noudattelevan samaa kaavaa kuin aikaisemmin nefrologian osastollakin. Paljon perushoitoa, paljon opiskelijoita, vähän tietoa potilaista, vähän mitään uutta ja ihmeellistä opeteltavaa... Lisäksi osastolla on meneillään remontti, ja osa potilashuoneista on suljettu, joten potilaitakin on paljon normaalia vähemmän. Ei ole auttanut muu kuin ottaa kirja (no, netti) esille ja ryhtyä tosissaan kertailemaan sisätautiasioita itsenäisesti. Muuten käy pian niin, että koko jakso valuu suurimmalta osalta hukkaan. Ja minun olisi vielä tarkoitus suunnata tähän... voi huokauksien huokaus.
No, kaiken epätoivon keskellä on kuitenkin mukavaa huomata, että jotain tietoa on tarttunut takkiin tässä kahden vuoden aikana. Välillä minusta on tuntunut, että koulussa uutta tietoa tulee sitä tahtia, että toisesta päästä täytyy jo unohtaa, jotta kapasiteetti ei ylity... Mutta näköjään jotain on jäänyt muistiinkin. Etsiskelen sairaalassa kohtaamieni potilaiden sairauksista ja oireista tietoa netistä, ja irtonaisten langanpäiden yhdistely alkaa pikkuhiljaa sujua, kun asioista on jo perustiedot hallussa. Se vain harmittaa, että ainakin tässä sairaalassa opiskelijat saavat todella vähän tietoa potilaiden sairauksista. Olen kuitenkin huomannut, että osaan yhdistellä havaintojani ja osastolla saamiani (usein vähäisiä) tietoja lukemani teoriatiedon kanssa. Se on palkitsevaa, ja uskon, että se tuottaa myös todellista oppimista. Sehän tämän työharjoittelun tarkoitus kai pohjimmiltaan on. Aika suurta oma-aloitteisuutta tällainen työskentelytapa tietysti vaatii, mutta onneksi täällä ei tällä hetkellä ole muuta kuin aikaa.
Seitsemässä viikossa olen ehtinyt olla työharjoittelussa viidellä eri osastolla. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka vaihtelu virkistää ja on mielenkiintoista nähdä erilaisia yksiköitä ja osastoja, on jatkuva vaihtaminen myös aika raskasta. Tässä kohtaa olo alkaa olla aika väsynyt. Uusiin ihmisiin, paikkoihin ja työtapoihin tutustuminen kuluttaa voimavaroja - tämän tietää varmasti jokainen, joka on esimerkiksi aloittanut joskus uudessa työpaikassa. Siihen voi lisätä vielä vähän ekstraa kielivaikeuksista, ja lopputulos onkin se, että oma sänky alkaa vetää vastustamattomasti puoleensa jo tuossa viimeistään yhdeksän aikaan! Nyt keskitynkin oikeastaan vain jaksamaan ensi viikolla alkavaan lomaan asti. Loman jälkeen alkaa sitten loppusuora, viimeiset neljä viikkoa Sloveniassa.
Muutaman ensimmäisen päivän perusteella elämä gastroenterologian osastolla vaikuttaa noudattelevan samaa kaavaa kuin aikaisemmin nefrologian osastollakin. Paljon perushoitoa, paljon opiskelijoita, vähän tietoa potilaista, vähän mitään uutta ja ihmeellistä opeteltavaa... Lisäksi osastolla on meneillään remontti, ja osa potilashuoneista on suljettu, joten potilaitakin on paljon normaalia vähemmän. Ei ole auttanut muu kuin ottaa kirja (no, netti) esille ja ryhtyä tosissaan kertailemaan sisätautiasioita itsenäisesti. Muuten käy pian niin, että koko jakso valuu suurimmalta osalta hukkaan. Ja minun olisi vielä tarkoitus suunnata tähän... voi huokauksien huokaus.
No, kaiken epätoivon keskellä on kuitenkin mukavaa huomata, että jotain tietoa on tarttunut takkiin tässä kahden vuoden aikana. Välillä minusta on tuntunut, että koulussa uutta tietoa tulee sitä tahtia, että toisesta päästä täytyy jo unohtaa, jotta kapasiteetti ei ylity... Mutta näköjään jotain on jäänyt muistiinkin. Etsiskelen sairaalassa kohtaamieni potilaiden sairauksista ja oireista tietoa netistä, ja irtonaisten langanpäiden yhdistely alkaa pikkuhiljaa sujua, kun asioista on jo perustiedot hallussa. Se vain harmittaa, että ainakin tässä sairaalassa opiskelijat saavat todella vähän tietoa potilaiden sairauksista. Olen kuitenkin huomannut, että osaan yhdistellä havaintojani ja osastolla saamiani (usein vähäisiä) tietoja lukemani teoriatiedon kanssa. Se on palkitsevaa, ja uskon, että se tuottaa myös todellista oppimista. Sehän tämän työharjoittelun tarkoitus kai pohjimmiltaan on. Aika suurta oma-aloitteisuutta tällainen työskentelytapa tietysti vaatii, mutta onneksi täällä ei tällä hetkellä ole muuta kuin aikaa.
Seitsemässä viikossa olen ehtinyt olla työharjoittelussa viidellä eri osastolla. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka vaihtelu virkistää ja on mielenkiintoista nähdä erilaisia yksiköitä ja osastoja, on jatkuva vaihtaminen myös aika raskasta. Tässä kohtaa olo alkaa olla aika väsynyt. Uusiin ihmisiin, paikkoihin ja työtapoihin tutustuminen kuluttaa voimavaroja - tämän tietää varmasti jokainen, joka on esimerkiksi aloittanut joskus uudessa työpaikassa. Siihen voi lisätä vielä vähän ekstraa kielivaikeuksista, ja lopputulos onkin se, että oma sänky alkaa vetää vastustamattomasti puoleensa jo tuossa viimeistään yhdeksän aikaan! Nyt keskitynkin oikeastaan vain jaksamaan ensi viikolla alkavaan lomaan asti. Loman jälkeen alkaa sitten loppusuora, viimeiset neljä viikkoa Sloveniassa.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Sarajevon tunneli
1990-luvun alkuun asti nykyinen Bosnia-Hertsegovina kuului yhdessä Kroatian, Makedonian, Montenegron, Serbian ja Slovenian kanssa Jugoslavian sosialistiseen liittotasavaltaan. Jugoslaviaa hallinneen Josip Broz Titon kuoleman jälkeen eri kansallisuusryhmät alkoivat riitaantua keskenään, erityisesti kun Kroatia ja Slovenia halusivat erota Jugoslaviasta. Bosniassakin järjestettiin kansanäänestys itsenäistymisestä, ja kolmesta kansallisuudesta kroaatit ja bosniakit kannattivat itsenäistymistä. Bosnia itsenäistyikin huhtikuussa 1992. Serbit kuitenkin halusivat säilyttää yhtenäisen serbivaltion.
Kun sisällissota Bosniassa syttyi, vastakkain olivat Bosnian hallituksen joukot ja serbien puolisotilaalliset joukot. Serbijoukot piirittivät Sarajevon kaupungin ympäröiviltä vuorilta käsin. Piiritys alkoi toukokuussa 1992. Veden, sähkön ja lämmönsaanti kaupunkiin estettiin, eikä myöskään ruokaa, lääkintätarvikkeita tai aseita saatu, koska kaupunkiin johtavat tiet oli katkaistu. Kaupungin huolto oli ainoastaan YK:n epäsäännöllisen ilmasillan varassa. Samaan aikaan kaupunkia pommitettiin voimakkaasti, ja myös tarkka-ampujat vainosivat kaupunkilaisia.
Kun piiritystä oli kestänyt vuoden, valmistui tunneli ulos kaupungista. Tunneli oli 760 metriä pitkä. Se kaivettiin lentokentän kiitoradan alitse - tämä sijainti suojasi sitä pommituksilta. Tätä tunnelia pitkin kaupunkiin pystyttiin taas saamaan sähköä ja puhelinyhteys, ja sen avulla voitiin tuoda myös ruokaa, aseita ja lääkintätarvikkeita. Myös ihmiset pääsivät halutessaan pakenemaan piiritetystä kaupungista.
Piiritys kesti lähes neljä vuotta. Se päättyi vuonna 1995 kansainvälisten joukkojen väliintuloon. Piirityksen aikana kuoli noin 12000 ihmistä. 50000 haavoittui. Lähes jokainen Sarajevon rakennus kärsi vaurioita pommituksissa. Bosnian sota päättyi Daytonin rauhansopimukseen marraskuussa 1995.
Sarajevon reissullani osallistuin pienelle opastetulle retkelle, joka vei meidät tutustumaan Toivon tunneliin (Tunnel of Hope). Alkuperäinen tunneli, joka oli noin 1,5 metriä korkea ja metrin leveä, on jo purettu, mutta pieni pätkä sitä oli rakennettu uudelleen turistien ihmeteltäväksi. Lisäksi esillä oli kaikenlaista rekvisiittaa sekä valokuvia piirityksen ajasta. Museo oli aika vaatimaton mutta kaikesta huolimatta täällä jotenkin konkretisoituivat sodan realiteetit ja se, millaista elämä piiritetyssä kaupungissa on mahtanut olla.
Kotiin palattuani löysin mielenkiintoisen nettisivun, joka kertoo kuvin ja sanoin tarinaa piiritetystä Sarajevosta. Kannattaa kurkata, jos asia vähänkään kiinnostaa: Remember Sarajevo by Roger Richards
Täytyy sanoa, että matka Sarajevoon vaikutti minuun voimakkaasti. Kaupungin lähes itämainen ilmapiiri sekä erittäin mielenkiintoinen (joskin melko verinen) historia tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jotenkin tässä kaupungissa oli mielestäni enemmän viehätystä ja luonnetta kuin esimerkiksi komeassa Triestessä, jossa jokin aika sitten kävin. Tämä Sarajevon reissu herätti halun lukea ja oppia lisää maan ja muiden Balkanin alueen maiden historiasta. Toivottavasti jonakin päivänä saan myös mahdollisuuden tutustua Bosnian muihin kaupunkeihin, kuten vaikkapa Mostariin ja Srebrenicaan. Balkanilla olisi varmasti paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mutta ne jäävät nyt toiseen kertaan.
Kun sisällissota Bosniassa syttyi, vastakkain olivat Bosnian hallituksen joukot ja serbien puolisotilaalliset joukot. Serbijoukot piirittivät Sarajevon kaupungin ympäröiviltä vuorilta käsin. Piiritys alkoi toukokuussa 1992. Veden, sähkön ja lämmönsaanti kaupunkiin estettiin, eikä myöskään ruokaa, lääkintätarvikkeita tai aseita saatu, koska kaupunkiin johtavat tiet oli katkaistu. Kaupungin huolto oli ainoastaan YK:n epäsäännöllisen ilmasillan varassa. Samaan aikaan kaupunkia pommitettiin voimakkaasti, ja myös tarkka-ampujat vainosivat kaupunkilaisia.
Kun piiritystä oli kestänyt vuoden, valmistui tunneli ulos kaupungista. Tunneli oli 760 metriä pitkä. Se kaivettiin lentokentän kiitoradan alitse - tämä sijainti suojasi sitä pommituksilta. Tätä tunnelia pitkin kaupunkiin pystyttiin taas saamaan sähköä ja puhelinyhteys, ja sen avulla voitiin tuoda myös ruokaa, aseita ja lääkintätarvikkeita. Myös ihmiset pääsivät halutessaan pakenemaan piiritetystä kaupungista.
Piiritys kesti lähes neljä vuotta. Se päättyi vuonna 1995 kansainvälisten joukkojen väliintuloon. Piirityksen aikana kuoli noin 12000 ihmistä. 50000 haavoittui. Lähes jokainen Sarajevon rakennus kärsi vaurioita pommituksissa. Bosnian sota päättyi Daytonin rauhansopimukseen marraskuussa 1995.
Sarajevon reissullani osallistuin pienelle opastetulle retkelle, joka vei meidät tutustumaan Toivon tunneliin (Tunnel of Hope). Alkuperäinen tunneli, joka oli noin 1,5 metriä korkea ja metrin leveä, on jo purettu, mutta pieni pätkä sitä oli rakennettu uudelleen turistien ihmeteltäväksi. Lisäksi esillä oli kaikenlaista rekvisiittaa sekä valokuvia piirityksen ajasta. Museo oli aika vaatimaton mutta kaikesta huolimatta täällä jotenkin konkretisoituivat sodan realiteetit ja se, millaista elämä piiritetyssä kaupungissa on mahtanut olla.
 |
| Kartta Sarajevon olympialaisten ajalta - siitä saa hyvän käsityksen kaupungin saarrosta |
 |
| Rekonstruoitu tunneli |
Kotiin palattuani löysin mielenkiintoisen nettisivun, joka kertoo kuvin ja sanoin tarinaa piiritetystä Sarajevosta. Kannattaa kurkata, jos asia vähänkään kiinnostaa: Remember Sarajevo by Roger Richards
Täytyy sanoa, että matka Sarajevoon vaikutti minuun voimakkaasti. Kaupungin lähes itämainen ilmapiiri sekä erittäin mielenkiintoinen (joskin melko verinen) historia tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jotenkin tässä kaupungissa oli mielestäni enemmän viehätystä ja luonnetta kuin esimerkiksi komeassa Triestessä, jossa jokin aika sitten kävin. Tämä Sarajevon reissu herätti halun lukea ja oppia lisää maan ja muiden Balkanin alueen maiden historiasta. Toivottavasti jonakin päivänä saan myös mahdollisuuden tutustua Bosnian muihin kaupunkeihin, kuten vaikkapa Mostariin ja Srebrenicaan. Balkanilla olisi varmasti paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mutta ne jäävät nyt toiseen kertaan.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Matkapäiväkirjani Sairaanhoitajaliiton sivuilla
Pitelen pienimuotoista matkapäiväkirjaa myös Sairaanhoitajaliitolle, johon kuulun opiskelijajäsenenä. Matkapäiväkirjaani voit halutessasi lueskella täällä. Sitä päivitetään noin parin viikon välein.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Sarajevon nähtävyyksiä
Bosnia-Hertsegovina on valtio Balkanin niemimaalla. Siellä on yhteensä noin 4 600 000 asukasta. Väestö koostuu pääasiassa kolmesta eri kansallisuudesta: bosniakeista (48 %), serbeistä (37 %) ja kroaateista (14 %). Suurin osa väestöstä kutsuu kuitenkin itseään bosnialaisiksi. Maan viralliset kielet ovat bosnia, kroatia ja serbia. Maassa vaikuttaa myös kolme vahvaa uskontoa: bosniakit ovat muslimeja, serbit ortodokseja ja kroaatit katolisia. Maassa on jopa kolme presidenttiä: yksi bosniakki, yksi serbi ja yksi kroaatti. Kukin heistä toimii valtionpäämiehenä vuorotellen kahdeksan kuukautta kerrallaan. Maan valuuttayksikkö on Bosnia-Hertsegovinan vaihdettava markka konvertibilna marka (lyhenne BAM tai KM). Yksi euro on suunnilleen kaksi markkaa.
1400-luvulla itsenäisestä Bosniasta tuli osa Osmanien valtakuntaa. Tältä ajalta on perua islaminuskon vankka asema alueella vielä nykyäänkin. 1900-luvun alussa maa liitettiin Itävalta-Unkarin kuningaskuntaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alueesta tuli osa Jugoslaviaa. Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi Jugoslaviasta huhtikuussa 1992 verisen sisällissodan saattelemana.
Sarajevo on Bosnia-Hertsegovinan pääkaupunki. Siellä on noin 430 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee laaksossa lähes kokonaan vuorten ympäröimänä. Sarajevossa muslimit, ortodoksit, katoliset ja juutalaiset elävät rinta rinnan - siksi Sarajevoa on joskus kutsuttu Euroopan Jerusalemiksi. Sarajevo on ollut vuosien saatossa monenlaisten merkittävien tapahtumien näyttämönä. Kesäkuussa 1914 Gavrilo Princip murhasi Sarajevossa Itävalta-Unkarin kruununperijän Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa kreivitär Sophien. Tätä tapahtumaa kutsutaan nykyään nimellä "Sarajevon laukaukset". Siitä sai alkunsa tapahtumasarja, joka johti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen. Sarajevossa järjestettiin talviolympialaiset vuonna 1984.1990-luvun alkupuolella Bosnian sodan aikana Sarajevon kaupunki oli piiritettynä uskomattomat neljä vuotta.
Hotellini sijaitsi ihanteellisesti aivan Sarajevon vanhan kaupungin laitamilla. Vanhaa kaupunkia kutsutaan nimellä Baščaršija. Kävelin siellä paljon niiden parin päivän aikana, jotka kaupungissa vietin. Vanhassa kaupungissa olikin paljon nähtävää ja ihmeteltävää: ihmisiä, ravintoloita, museoita, eri uskontojen kirkkoja, matkamuistokojuja, leipomoja... Lisäksi löysin pienen yksityisen "turisti-infon", joka karttojen ja matkamuistojen ohella myi erilaisia opastettuja retkiä Sarajevoon ja sen lähiympäristöön. Mukava yllätys oli se, että muutamia retkiä oli tarjolla jo nyt päivittäin, vaikka paras turistisesonki ei tietenkään ollut vielä alkanut (tosin kaupungissa oli mielestäni aika paljon turisteja jo nyt). Osallistuin kahdelle retkelle: 2,5 h mittainen kiertokävely Sarajevon tärkeimpiä nähtävyyksiä katsellen maksoi 17 euroa, ja retki Sarajevon "Toivon tunnelille" 12 euroa (siitä erillinen postaus myöhemmin).
Tässä kuvia vanhasta kaupungista:
Vanhassa kaupungissa kaupusteltiin jos jonkinlaista tavaraa. Tyypillisiä täällä turisteille kaupiteltavia matkamuistoja ovat kupariset teeastiastot ja kannut sekä muut astiat, jotka olivat hyvin kauniita. Puotien omistajat tehdä kilkuttelivat niitä siinä samalla kaupustellessaan ohikulkijoille tavaroitaan. Hintoja en tosin tullut vilkaisseeksi. Lisäksi myynnissä oli kaikenlaista muutakin matkamuistoa ja mm. todella kauniita ja värikkäitä tekstiilejä, joilla hotellihuoneenikin oli sisustettu. Onneksi olen vähän huono shoppailemaan... =) Oppaan kertoman mukaan Silkkitietä myöten on aikoinaan Sarajevoonkin päätynyt kaikenlaista tavaraa myytäväksi ja ostettavaksi, ja kaupankäynnillä oli selvästi täällä pitkät perinteet. Mukavaa oli kuitenkin se, ettei kukaan nykinyt hihasta eikä yrittänyt pakolla myydä mitään, vaan aika rauhassa sai katsella ja tehdä ostopäätöksen.
Mies nimeltä Gazi Husrev-bey taitaa olla Sarajevon suurin hyväntekijä kautta aikojen. Hän eli vuosina 1480-1541. Tämä ylhäistä syntyperää oleva sulttaanin pojanpoika oli taitava sotastrategi ja niin kyvykäs henkilö, että sai jo melko nuorena miehenä hallittavakseen Ottomaanien imperiumiin kuuluvan Bosnian provinssin. Oppaan kertoman mukaan esimerkiksi monet nykyaikaankin säilyneistä lainsäädännön periaatteista pohjautuvat tämän miehen laatimiin säännöksiin (mm. lait aseenkantoluvista). Lisäksi hän säätiöi suunnattoman omaisuutensa Sarajevon kaupungin hyväksi, ja siitä hyötyvät vielä nykyäänkin esimerkiksi vanhan kaupungin kauppiaat halvempien vuokrien muodossa. Gazi Husrev-bey arvosti koulutusta, ja rahoitti mm. kaupungin yliopiston toiminnan. Näkyvin merkki kaupunkikuvassa hänestä on Gazi Husrev-beyn moskeija, joka valmistui vuonna 1531. Bosnian sodan aikana se kärsi huomattavia vahinkoja (kuten lähes kaikki muutkin kaupungin rakennukset), mutta se restauroitiin ulkomaisen avun turvin jo vuonna 1996. Moskeijaa pidetään yhtenä merkittävimmistä Ottomaanien arkkitehtuurin taidonnäytteistä koko maailmassa. Minareeteista kaikuvia rukouskutsujakin pääsin silloin tällöin kuulemaan.
Moskeijan edustalla olevaan suihkukaivoon liittyy eräs mielenkiintoinen tarina. Opas kertoi, että samasta bosnialaisesta marmorista, josta suihkukaivon alaosa on tehty, on rakennettu myös Valkoinen Talo (tai osia siitä) ja ehkä jopa Taj Mahal Intiassa. Yläosassa käytetystä Bosnian vaahterasta on kuulemma tehty esimerkiksi maailmankuuluja Stradivarius-viuluja sekä paaluja, joiden varaan Venetsian rakennuksia on aikanaan rakennettu. En tiedä miten suuri osa tästä on totta, mutta kiehtova tarina joka tapauksessa. =)
Kristinuskoa puolestaan edustaa kaupungissa Jeesuksen Pyhän Sydämen katedraali. Se valmistui vuonna 1889. Kirkon sisällä on nähtävissä hienoa lasitaidetta. Ulkopuolella kirkon kivijalassa on puolestaan vieläkin näkyvillä Bosnian sodan aikaisten pommitusten ja ammuskelun jälkiä.
Hieman Sarajevon vanhan kaupungin ulkopuolella palaa ikuinen tuli. Muistomerkki on rakennettu vuonna 1945 kaupungin fasismin vallasta vapautumisen kunniaksi, ja sen tarkoituksena on muistaa niitä uhreja - niin siviilejä kuin sotilaitakin - jotka menettivät henkensä toisessa maailmansodassa.
Lähellä oli myös toinen muistomerkki. Oppaan kertoman mukaan sitä kutsutaan Sarajevon Särkyneeksi sydämeksi, ja sillä kunnioitetaan Sarajevon piirityksen aikana kuolleiden lasten muistoa. Muistomerkkiin on kaiverrettu 521 lapsen nimet. Yhteensä lapsiuhreja oli noin 1500, mutta koska jopa kokonaisia perheitä surmattiin piirityksen aikana, ja myös suuri osa kaupungin arkistoista tuhoutui pommituksissa, ei jokaisen uhrin henkilöllisyyttä edelleenkään ole pystytty selvittämään. Tämän muistomerkin äärellä sodan vääryydet ja julmuudet konkretisoituivat ulkopuolisellekin ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tietysti perheiden kärsimyksiä on mahdotonta ymmärtää, kun ei itse ole koskaan kokenut sotaa, mutta kyyneleitä sai nieleskellä satunnainen matkailijakin.
1400-luvulla itsenäisestä Bosniasta tuli osa Osmanien valtakuntaa. Tältä ajalta on perua islaminuskon vankka asema alueella vielä nykyäänkin. 1900-luvun alussa maa liitettiin Itävalta-Unkarin kuningaskuntaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alueesta tuli osa Jugoslaviaa. Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi Jugoslaviasta huhtikuussa 1992 verisen sisällissodan saattelemana.
Sarajevo on Bosnia-Hertsegovinan pääkaupunki. Siellä on noin 430 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee laaksossa lähes kokonaan vuorten ympäröimänä. Sarajevossa muslimit, ortodoksit, katoliset ja juutalaiset elävät rinta rinnan - siksi Sarajevoa on joskus kutsuttu Euroopan Jerusalemiksi. Sarajevo on ollut vuosien saatossa monenlaisten merkittävien tapahtumien näyttämönä. Kesäkuussa 1914 Gavrilo Princip murhasi Sarajevossa Itävalta-Unkarin kruununperijän Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa kreivitär Sophien. Tätä tapahtumaa kutsutaan nykyään nimellä "Sarajevon laukaukset". Siitä sai alkunsa tapahtumasarja, joka johti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen. Sarajevossa järjestettiin talviolympialaiset vuonna 1984.1990-luvun alkupuolella Bosnian sodan aikana Sarajevon kaupunki oli piiritettynä uskomattomat neljä vuotta.
Hotellini sijaitsi ihanteellisesti aivan Sarajevon vanhan kaupungin laitamilla. Vanhaa kaupunkia kutsutaan nimellä Baščaršija. Kävelin siellä paljon niiden parin päivän aikana, jotka kaupungissa vietin. Vanhassa kaupungissa olikin paljon nähtävää ja ihmeteltävää: ihmisiä, ravintoloita, museoita, eri uskontojen kirkkoja, matkamuistokojuja, leipomoja... Lisäksi löysin pienen yksityisen "turisti-infon", joka karttojen ja matkamuistojen ohella myi erilaisia opastettuja retkiä Sarajevoon ja sen lähiympäristöön. Mukava yllätys oli se, että muutamia retkiä oli tarjolla jo nyt päivittäin, vaikka paras turistisesonki ei tietenkään ollut vielä alkanut (tosin kaupungissa oli mielestäni aika paljon turisteja jo nyt). Osallistuin kahdelle retkelle: 2,5 h mittainen kiertokävely Sarajevon tärkeimpiä nähtävyyksiä katsellen maksoi 17 euroa, ja retki Sarajevon "Toivon tunnelille" 12 euroa (siitä erillinen postaus myöhemmin).
Tässä kuvia vanhasta kaupungista:
 |
| Vanhaa kaupunkia |
 |
| Moskeija |
 |
| Sebilj-lähde |
Vanhassa kaupungissa kaupusteltiin jos jonkinlaista tavaraa. Tyypillisiä täällä turisteille kaupiteltavia matkamuistoja ovat kupariset teeastiastot ja kannut sekä muut astiat, jotka olivat hyvin kauniita. Puotien omistajat tehdä kilkuttelivat niitä siinä samalla kaupustellessaan ohikulkijoille tavaroitaan. Hintoja en tosin tullut vilkaisseeksi. Lisäksi myynnissä oli kaikenlaista muutakin matkamuistoa ja mm. todella kauniita ja värikkäitä tekstiilejä, joilla hotellihuoneenikin oli sisustettu. Onneksi olen vähän huono shoppailemaan... =) Oppaan kertoman mukaan Silkkitietä myöten on aikoinaan Sarajevoonkin päätynyt kaikenlaista tavaraa myytäväksi ja ostettavaksi, ja kaupankäynnillä oli selvästi täällä pitkät perinteet. Mukavaa oli kuitenkin se, ettei kukaan nykinyt hihasta eikä yrittänyt pakolla myydä mitään, vaan aika rauhassa sai katsella ja tehdä ostopäätöksen.
Mies nimeltä Gazi Husrev-bey taitaa olla Sarajevon suurin hyväntekijä kautta aikojen. Hän eli vuosina 1480-1541. Tämä ylhäistä syntyperää oleva sulttaanin pojanpoika oli taitava sotastrategi ja niin kyvykäs henkilö, että sai jo melko nuorena miehenä hallittavakseen Ottomaanien imperiumiin kuuluvan Bosnian provinssin. Oppaan kertoman mukaan esimerkiksi monet nykyaikaankin säilyneistä lainsäädännön periaatteista pohjautuvat tämän miehen laatimiin säännöksiin (mm. lait aseenkantoluvista). Lisäksi hän säätiöi suunnattoman omaisuutensa Sarajevon kaupungin hyväksi, ja siitä hyötyvät vielä nykyäänkin esimerkiksi vanhan kaupungin kauppiaat halvempien vuokrien muodossa. Gazi Husrev-bey arvosti koulutusta, ja rahoitti mm. kaupungin yliopiston toiminnan. Näkyvin merkki kaupunkikuvassa hänestä on Gazi Husrev-beyn moskeija, joka valmistui vuonna 1531. Bosnian sodan aikana se kärsi huomattavia vahinkoja (kuten lähes kaikki muutkin kaupungin rakennukset), mutta se restauroitiin ulkomaisen avun turvin jo vuonna 1996. Moskeijaa pidetään yhtenä merkittävimmistä Ottomaanien arkkitehtuurin taidonnäytteistä koko maailmassa. Minareeteista kaikuvia rukouskutsujakin pääsin silloin tällöin kuulemaan.
 |
| Moskeijan sisäänkäynti |
 |
| Moskeijan etupihalta |
Moskeijan edustalla olevaan suihkukaivoon liittyy eräs mielenkiintoinen tarina. Opas kertoi, että samasta bosnialaisesta marmorista, josta suihkukaivon alaosa on tehty, on rakennettu myös Valkoinen Talo (tai osia siitä) ja ehkä jopa Taj Mahal Intiassa. Yläosassa käytetystä Bosnian vaahterasta on kuulemma tehty esimerkiksi maailmankuuluja Stradivarius-viuluja sekä paaluja, joiden varaan Venetsian rakennuksia on aikanaan rakennettu. En tiedä miten suuri osa tästä on totta, mutta kiehtova tarina joka tapauksessa. =)
 |
| Suihkukaivo moskeijan edustalla |
Kristinuskoa puolestaan edustaa kaupungissa Jeesuksen Pyhän Sydämen katedraali. Se valmistui vuonna 1889. Kirkon sisällä on nähtävissä hienoa lasitaidetta. Ulkopuolella kirkon kivijalassa on puolestaan vieläkin näkyvillä Bosnian sodan aikaisten pommitusten ja ammuskelun jälkiä.
 |
| Jeesuksen Pyhän sydämen katedraali |
 |
| Lasitaidetta katedraalin sisältä katsottuna |
 |
| Vau! =) |
 |
| Sodan jälkiä kirkon perustuksissa |
Aivan kirkon vieressä oli myös talo, jota ei ollut vielä restauroitu sodan jäljiltä. Näky oli sanalla sanoen karmea - jäljellä ei ollut juuri muuta kuin osa ulkoseinistä. Lisäksi kirkon edustalla on yksi Sarajevon veriruusuista. Paikoilla, joilla veriruusut sijaitsevat, kaupunkiin pudonneet kranaatit tai pommit surmasivat asukkaita sodan aikana - sodan jälkeen asfalttiin jääneet aukot paikattiin punaisella betonilla.
 | |||
| Tuhoutunut, restauroimaton talo |
 |
| Sarajevon veriruusu |
Hieman Sarajevon vanhan kaupungin ulkopuolella palaa ikuinen tuli. Muistomerkki on rakennettu vuonna 1945 kaupungin fasismin vallasta vapautumisen kunniaksi, ja sen tarkoituksena on muistaa niitä uhreja - niin siviilejä kuin sotilaitakin - jotka menettivät henkensä toisessa maailmansodassa.
 |
| Ikuinen tuli |
Lähellä oli myös toinen muistomerkki. Oppaan kertoman mukaan sitä kutsutaan Sarajevon Särkyneeksi sydämeksi, ja sillä kunnioitetaan Sarajevon piirityksen aikana kuolleiden lasten muistoa. Muistomerkkiin on kaiverrettu 521 lapsen nimet. Yhteensä lapsiuhreja oli noin 1500, mutta koska jopa kokonaisia perheitä surmattiin piirityksen aikana, ja myös suuri osa kaupungin arkistoista tuhoutui pommituksissa, ei jokaisen uhrin henkilöllisyyttä edelleenkään ole pystytty selvittämään. Tämän muistomerkin äärellä sodan vääryydet ja julmuudet konkretisoituivat ulkopuolisellekin ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tietysti perheiden kärsimyksiä on mahdotonta ymmärtää, kun ei itse ole koskaan kokenut sotaa, mutta kyyneleitä sai nieleskellä satunnainen matkailijakin.
 |
| Sarajevon Särkynyt sydän |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)