Salzburg

Blediltä ajelimme Salzburgiin Itävallan puolelle. Reitti oli helppo, oikeastaan suoraa moottoritietä koko pätkä. Ei niin kovin kauniita maisemia siis, mutta nopeaa siirtymistä paikasta toiseen. Myös Itävallassa ajeluun tarvitaan auton tuulilasiin kiinnitettävä vignetti, ja sellaisen voi ostaa miltä tahansa slovenialaiselta huoltoasemalta jo ennen Itävallan puolelle siirtymistä. Vignetti 10 päiväksi maksoi muistaakseni 8 euroa. Lisäksi (Sloveniasta poiketen) Itävallassa kerätään vielä erikseen tietulleja myös vignetin omistajilta. Usein näitä tietulliasemia oli ennen pitkiä vuorten ali kulkevia tunneleita, joiden rakentaminen on arvatenkin ollut kallista. Kallein maksu matkalla Salzburgiin oli muistaakseni 11 euroa, ja muitakin pienempiä maksuja jouduimme matkalla pulittamaan. Ihan ilmaista moottoriteillä ajelu ei siis täällä ole, mutta tiet olivat hyväkuntoisia ja matka joutui nopeasti. Opasteet olivat hyviä ja ajelu kaikin puolin helppoa. Nopeampia autoja sai moottoritiellä väistellä vähän useammin kuin Slovenian puolella, mutta mitään mielipuolisia nopeuksia emme matkoillamme havainneet.

Ensimmäisenä poikkesimme Salzburgin liepeillä sijaitsevaan Hellbrunnin linnaan. Paikka on oikeastaan paitsi linna ja museo, myös eräänlainen keskiaikainen vesipuisto. Sen on rakennuttanut piispa Markus Sittikus 1600-luvun alussa virkistykseksi ja huvitukseksi itselleen ja vierailleen. Linnan puistoon on rakennettu piilotettuja suihkulähteitä, joista vieraat lämpimänä kesäpäivänä saavat päälleen virkistävän vesisuihkun! Kamerasta kannattaa siis huolehtia, jottei se yllättäen kastu - täällä ei koskaan tiedä, mistä kohtaa vettä suihkuaa seuraavaksi! Mielestämme tämä oli tosi kiva ja erilainen vierailukohde sekä lapsille että aikuisille, ja oli vaikeaa uskoa, että tällaista on rakennettu jo keskiajalla.

Markus Sittikus

Hellbrunnista suunnistimme kohti Salzburgin keskustaa, josta hotellimmekin löytyi onnekkaasti ihan ilman karttaa. Majoituttuamme lähdimme katselemaan kaupungin nähtävyyksiä. Ensimmäisenä satuimme Mozartin syntymäkodin luokse, johon päätimme mennä vierailemaan. Jotenkin tuntuu, että tämä kohde on "pakko nähdä", kun vierailee Salzburgissa. Sisäänpääsymaksu taisi olla 7 euroa / henkilö. Valokuvaus sisällä oli kiellettyä.

Seuraavaksi nousimme funikulaarilla Hohensalzburgin linnalle kaupungin yläpuolelle. Funikulaarimatka ja sisäänpääsy linnaan ja museoon maksoi yhteensä 11 euroa / henkilö. Linnan rakentaminen on aloitettu vuonna 1077. Sieltä oli komeat näköalat yli kaupungin. Linnassa oli myös mittava museo, ja koska olimme liikkeellä lähellä museon sulkemisaikaa, olimme siellä lähes ainoat asiakkaat.

Päivä Salzburgissa meni nopeasti, mutta niinkin lyhyessä ajassa ehti sentään nähdä aika paljon. Ihanteellinen pituus visiitille voisi olla ehkä pitkä viikonloppu; silloin ehtisi tutustua kaupunkiin hieman enemmän. Nyt meiltä jäi varmasti paljon kaikkea mielenkiintoista näkemättä... Ehkä jollain toisella kerralla sitten enemmän! Salzburgista matkamme jatkui seuraavana päivänä takaisin Slovenian puolelle Mariboriin.

Sarajevon tunneli

1990-luvun alkuun asti nykyinen Bosnia-Hertsegovina kuului yhdessä Kroatian, Makedonian, Montenegron, Serbian ja Slovenian kanssa Jugoslavian sosialistiseen liittotasavaltaan. Jugoslaviaa hallinneen Josip Broz Titon kuoleman jälkeen eri kansallisuusryhmät alkoivat riitaantua keskenään, erityisesti kun Kroatia ja Slovenia halusivat erota Jugoslaviasta. Bosniassakin järjestettiin kansanäänestys itsenäistymisestä, ja kolmesta kansallisuudesta kroaatit ja bosniakit kannattivat itsenäistymistä. Bosnia itsenäistyikin huhtikuussa 1992. Serbit kuitenkin halusivat säilyttää yhtenäisen serbivaltion.

Kun sisällissota Bosniassa syttyi, vastakkain olivat Bosnian hallituksen joukot ja serbien puolisotilaalliset joukot. Serbijoukot piirittivät Sarajevon kaupungin ympäröiviltä vuorilta käsin. Piiritys alkoi toukokuussa 1992. Veden, sähkön ja lämmönsaanti kaupunkiin estettiin, eikä myöskään ruokaa, lääkintätarvikkeita tai aseita saatu, koska kaupunkiin johtavat tiet oli katkaistu. Kaupungin huolto oli ainoastaan YK:n epäsäännöllisen ilmasillan varassa. Samaan aikaan kaupunkia pommitettiin voimakkaasti, ja myös tarkka-ampujat vainosivat kaupunkilaisia.

Kun piiritystä oli kestänyt vuoden, valmistui tunneli ulos kaupungista. Tunneli oli 760 metriä pitkä. Se kaivettiin lentokentän kiitoradan alitse - tämä sijainti suojasi sitä pommituksilta. Tätä tunnelia pitkin kaupunkiin pystyttiin taas saamaan sähköä ja puhelinyhteys, ja sen avulla voitiin tuoda myös ruokaa, aseita ja lääkintätarvikkeita. Myös ihmiset pääsivät halutessaan pakenemaan piiritetystä kaupungista.

Piiritys kesti lähes neljä vuotta. Se päättyi vuonna 1995 kansainvälisten joukkojen väliintuloon. Piirityksen  aikana kuoli noin 12000 ihmistä. 50000 haavoittui. Lähes jokainen Sarajevon rakennus kärsi vaurioita pommituksissa. Bosnian sota päättyi Daytonin rauhansopimukseen marraskuussa 1995.

Sarajevon reissullani osallistuin pienelle opastetulle retkelle, joka vei meidät tutustumaan Toivon tunneliin (Tunnel of Hope). Alkuperäinen tunneli, joka oli noin 1,5 metriä korkea ja metrin leveä, on jo purettu, mutta pieni pätkä sitä oli rakennettu uudelleen turistien ihmeteltäväksi. Lisäksi esillä oli kaikenlaista rekvisiittaa sekä valokuvia piirityksen ajasta. Museo oli aika vaatimaton mutta kaikesta huolimatta täällä jotenkin konkretisoituivat sodan realiteetit ja se, millaista elämä piiritetyssä kaupungissa on mahtanut olla.

Kartta Sarajevon olympialaisten ajalta - siitä saa hyvän käsityksen kaupungin saarrosta

Rekonstruoitu tunneli

Kotiin palattuani löysin mielenkiintoisen nettisivun, joka kertoo kuvin ja sanoin tarinaa piiritetystä Sarajevosta. Kannattaa kurkata, jos asia vähänkään kiinnostaa: Remember Sarajevo by Roger Richards

Täytyy sanoa, että matka Sarajevoon vaikutti minuun voimakkaasti. Kaupungin lähes itämainen ilmapiiri sekä erittäin mielenkiintoinen (joskin melko verinen) historia tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jotenkin tässä kaupungissa oli mielestäni enemmän viehätystä ja luonnetta kuin esimerkiksi komeassa Triestessä, jossa jokin aika sitten kävin. Tämä Sarajevon reissu herätti halun lukea ja oppia lisää maan ja muiden Balkanin alueen maiden historiasta. Toivottavasti jonakin päivänä saan myös mahdollisuuden tutustua Bosnian muihin kaupunkeihin, kuten vaikkapa Mostariin ja Srebrenicaan. Balkanilla olisi varmasti paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, mutta ne jäävät nyt toiseen kertaan.

Sarajevon nähtävyyksiä

Bosnia-Hertsegovina on valtio Balkanin niemimaalla. Siellä on yhteensä noin 4 600 000 asukasta. Väestö koostuu pääasiassa kolmesta eri kansallisuudesta: bosniakeista (48 %), serbeistä (37 %) ja kroaateista (14 %). Suurin osa väestöstä kutsuu kuitenkin itseään bosnialaisiksi. Maan viralliset kielet ovat bosnia, kroatia ja serbia. Maassa vaikuttaa myös kolme vahvaa uskontoa: bosniakit ovat muslimeja, serbit ortodokseja ja kroaatit katolisia. Maassa on jopa kolme presidenttiä: yksi bosniakki, yksi serbi ja yksi kroaatti. Kukin heistä toimii valtionpäämiehenä vuorotellen kahdeksan kuukautta kerrallaan. Maan valuuttayksikkö on Bosnia-Hertsegovinan vaihdettava markka konvertibilna marka (lyhenne BAM tai KM). Yksi euro on suunnilleen kaksi markkaa.

1400-luvulla itsenäisestä Bosniasta tuli osa Osmanien valtakuntaa. Tältä ajalta on perua islaminuskon vankka asema alueella vielä nykyäänkin. 1900-luvun alussa maa liitettiin Itävalta-Unkarin kuningaskuntaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alueesta tuli osa Jugoslaviaa. Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi Jugoslaviasta huhtikuussa 1992 verisen sisällissodan saattelemana.

Sarajevo on Bosnia-Hertsegovinan pääkaupunki. Siellä on noin 430 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee laaksossa lähes kokonaan vuorten ympäröimänä. Sarajevossa muslimit, ortodoksit, katoliset ja juutalaiset elävät rinta rinnan - siksi Sarajevoa on joskus kutsuttu Euroopan Jerusalemiksi. Sarajevo on ollut vuosien saatossa monenlaisten merkittävien tapahtumien näyttämönä. Kesäkuussa 1914 Gavrilo Princip murhasi Sarajevossa Itävalta-Unkarin kruununperijän Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa kreivitär Sophien. Tätä tapahtumaa kutsutaan nykyään nimellä "Sarajevon laukaukset". Siitä sai alkunsa tapahtumasarja, joka johti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen. Sarajevossa järjestettiin talviolympialaiset vuonna 1984.1990-luvun alkupuolella Bosnian sodan aikana Sarajevon kaupunki oli piiritettynä uskomattomat neljä vuotta.

Hotellini sijaitsi ihanteellisesti aivan Sarajevon vanhan kaupungin laitamilla. Vanhaa kaupunkia kutsutaan nimellä Baščaršija. Kävelin siellä paljon niiden parin päivän aikana, jotka kaupungissa vietin. Vanhassa kaupungissa olikin paljon nähtävää ja ihmeteltävää: ihmisiä, ravintoloita, museoita, eri uskontojen kirkkoja, matkamuistokojuja, leipomoja... Lisäksi löysin pienen yksityisen "turisti-infon", joka karttojen ja matkamuistojen ohella myi erilaisia opastettuja retkiä Sarajevoon ja sen lähiympäristöön. Mukava yllätys oli se, että muutamia retkiä oli tarjolla jo nyt päivittäin, vaikka paras turistisesonki ei tietenkään ollut vielä alkanut (tosin kaupungissa oli mielestäni aika paljon turisteja jo nyt). Osallistuin kahdelle retkelle: 2,5 h mittainen kiertokävely Sarajevon tärkeimpiä nähtävyyksiä katsellen maksoi 17 euroa, ja retki Sarajevon "Toivon tunnelille" 12 euroa (siitä erillinen postaus myöhemmin).

Tässä kuvia vanhasta kaupungista:

Vanhaa kaupunkia

Moskeija

Sebilj-lähde

Vanhassa kaupungissa kaupusteltiin jos jonkinlaista tavaraa. Tyypillisiä täällä turisteille kaupiteltavia matkamuistoja ovat kupariset teeastiastot ja kannut sekä muut astiat, jotka olivat hyvin kauniita. Puotien omistajat tehdä kilkuttelivat niitä siinä samalla kaupustellessaan ohikulkijoille tavaroitaan. Hintoja en tosin tullut vilkaisseeksi. Lisäksi myynnissä oli kaikenlaista muutakin matkamuistoa ja mm. todella kauniita ja värikkäitä tekstiilejä, joilla hotellihuoneenikin oli sisustettu. Onneksi olen vähän huono shoppailemaan... =) Oppaan kertoman mukaan Silkkitietä myöten on aikoinaan Sarajevoonkin päätynyt kaikenlaista tavaraa myytäväksi ja ostettavaksi, ja kaupankäynnillä oli selvästi täällä pitkät perinteet. Mukavaa oli kuitenkin se, ettei kukaan nykinyt hihasta eikä yrittänyt pakolla myydä mitään, vaan aika rauhassa sai katsella ja tehdä ostopäätöksen.

Mies nimeltä Gazi Husrev-bey taitaa olla Sarajevon suurin hyväntekijä kautta aikojen. Hän eli vuosina 1480-1541. Tämä ylhäistä syntyperää oleva sulttaanin pojanpoika oli taitava sotastrategi ja niin kyvykäs henkilö, että sai jo melko nuorena miehenä hallittavakseen Ottomaanien imperiumiin kuuluvan Bosnian provinssin. Oppaan kertoman mukaan esimerkiksi monet nykyaikaankin säilyneistä lainsäädännön periaatteista pohjautuvat tämän miehen laatimiin säännöksiin (mm. lait aseenkantoluvista). Lisäksi hän säätiöi suunnattoman omaisuutensa Sarajevon kaupungin hyväksi, ja siitä hyötyvät vielä nykyäänkin esimerkiksi vanhan kaupungin kauppiaat halvempien vuokrien muodossa. Gazi Husrev-bey arvosti koulutusta, ja rahoitti mm. kaupungin yliopiston toiminnan. Näkyvin merkki kaupunkikuvassa hänestä on Gazi Husrev-beyn moskeija, joka valmistui vuonna 1531. Bosnian sodan aikana se kärsi huomattavia vahinkoja (kuten lähes kaikki muutkin kaupungin rakennukset), mutta se restauroitiin ulkomaisen avun turvin jo vuonna 1996. Moskeijaa pidetään yhtenä merkittävimmistä Ottomaanien arkkitehtuurin taidonnäytteistä koko maailmassa. Minareeteista kaikuvia rukouskutsujakin pääsin silloin tällöin kuulemaan.

Moskeijan sisäänkäynti

Moskeijan etupihalta

Moskeijan edustalla olevaan suihkukaivoon liittyy eräs mielenkiintoinen tarina. Opas kertoi, että samasta bosnialaisesta marmorista, josta suihkukaivon alaosa on tehty, on rakennettu myös Valkoinen Talo (tai osia siitä) ja ehkä jopa Taj Mahal Intiassa. Yläosassa käytetystä Bosnian vaahterasta on kuulemma tehty esimerkiksi maailmankuuluja Stradivarius-viuluja sekä paaluja, joiden varaan Venetsian rakennuksia on aikanaan rakennettu. En tiedä miten suuri osa tästä on totta, mutta kiehtova tarina joka tapauksessa. =)

Suihkukaivo moskeijan edustalla

Kristinuskoa puolestaan edustaa kaupungissa Jeesuksen Pyhän Sydämen katedraali. Se valmistui vuonna 1889. Kirkon sisällä on nähtävissä hienoa lasitaidetta. Ulkopuolella kirkon kivijalassa on puolestaan vieläkin näkyvillä Bosnian sodan aikaisten pommitusten ja ammuskelun jälkiä.

Jeesuksen Pyhän sydämen katedraali

Lasitaidetta katedraalin sisältä katsottuna

Vau! =)

Sodan jälkiä kirkon perustuksissa

Aivan kirkon vieressä oli myös talo, jota ei ollut vielä restauroitu sodan jäljiltä. Näky oli sanalla sanoen karmea - jäljellä ei ollut juuri muuta kuin osa ulkoseinistä. Lisäksi kirkon edustalla on yksi Sarajevon veriruusuista. Paikoilla, joilla veriruusut sijaitsevat, kaupunkiin pudonneet kranaatit tai pommit surmasivat asukkaita sodan aikana - sodan jälkeen asfalttiin jääneet aukot paikattiin punaisella betonilla.

 

Tuhoutunut, restauroimaton talo

Sarajevon veriruusu

Hieman Sarajevon vanhan kaupungin ulkopuolella palaa ikuinen tuli. Muistomerkki on rakennettu vuonna 1945 kaupungin fasismin vallasta vapautumisen kunniaksi, ja sen tarkoituksena on muistaa niitä uhreja - niin siviilejä kuin sotilaitakin - jotka menettivät henkensä toisessa maailmansodassa.

Ikuinen tuli

Lähellä oli myös toinen muistomerkki. Oppaan kertoman mukaan sitä kutsutaan Sarajevon Särkyneeksi sydämeksi, ja sillä kunnioitetaan Sarajevon piirityksen aikana kuolleiden lasten muistoa. Muistomerkkiin on kaiverrettu 521 lapsen nimet. Yhteensä lapsiuhreja oli noin 1500, mutta koska jopa kokonaisia perheitä surmattiin piirityksen aikana, ja myös suuri osa kaupungin arkistoista tuhoutui pommituksissa, ei jokaisen uhrin henkilöllisyyttä edelleenkään ole pystytty selvittämään. Tämän muistomerkin äärellä sodan vääryydet ja julmuudet konkretisoituivat ulkopuolisellekin ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tietysti perheiden kärsimyksiä on mahdotonta ymmärtää, kun ei itse ole koskaan kokenut sotaa, mutta kyyneleitä sai nieleskellä satunnainen matkailijakin.

Sarajevon Särkynyt sydän

Matka Sarajevoon

Mikähän kumma ihmistä vaivaa, kun se vielä tässä iässä ryhtyy kaikenlaisiin erikoisiin hullutuksiin? Matkustaa nyt Bosnia-Hertsegovinaan ja istua bussissa 14 tuntia suuntaansa - sulaa hulluutta, sanon minä. =)

Näin tuli kuitenkin jostain syystä pääsiäisen pyhinä tehtyä. Globtour-yhtiön bussi starttasi Koperin linja-autoasemalta kohti Sarajevoa pitkäperjantaina (joka muuten täällä Sloveniassa on normaali työpäivä) kello kuuden jälkeen illalla. Yhdensuuntainen lippu Sarajevoon maksoi 46,50€, lisäksi matkatavaroiden käsittelystä veloitettiin vielä 1,5 € lisämaksu. Menopaluulippu olisi ollut halvempi kuin kaksi yhdensuuntaista lippua, mutta sellaista ei ainakaan Koperin linja-autoaseman lipunmyynnistä voinut ostaa. Ehkä sen olisi saanut bussissa kuljettajalta, tämä jäi minulle epäselväksi.

Koperista suunnattiin ensin kohti Slovenian pääkaupunkia Ljubljanaa. Koperista lähdettäessä bussissa oli vain kourallinen ihmisiä - mukavan väljää, ajattelin. Sitten saavuimme Ljubljanan linja-autoasemalla, jossa odotti valtava väenpaljous... Bussi täyttyi lähes viimeistä sijaa myöten. Edessä oli pitkä viikonloppu, ja Sloveniassa työskentelevät bosnialaiset suuntasivat kotiinsa lyhyelle lomalle. Ljubljanan jälkeen kurvattiin Slovenian puolella vielä Novo Meston kaupungin kautta, ja siellä viimeisetkin istumapaikat täyttyivät. Tämän jälkeen voi todella sanoa, että linja-autossa oli tunnelmaa...

Illan pimennyttyä ylitettiin Slovenian ja Kroatian raja. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti ja noustavasti sekä Slovenian että Kroatian raja-asemilla. Tullimiehet tulivat linja-autoon tarkastamaan passit, eikä meidän matkustajien tarvinnut edes nousta bussista. Paluumatkalla meitä kyllä hyppyytettiin edestakaisin useammallakin rajanylityspaikalla. EU:n passi näytti olevan kovaa valuuttaa, sitä tuskin vilkaistiin, kun taas muutamien kanssamatkustajien passit kärrättiin tarkempaan tarkasteluun rajavartijoiden koppiin. Pian matka kuitenkin pääsi jatkumaan. Yön pimeydessä köröteltiin Kroatian poikki, ja jossain vaiheessa saavuttiin Bosnia-Hertsegovinan puolelle.

Nukkuminen bussissa onnistui lyhyissä pätkissä joten kuten, vaikka miehet viereisillä penkeillä pölisivät keskenään kovaan ääneen omia asioitaan. Kun en ymmärtänyt sanaakaan, se ei kuitenkaan juuri häirinnyt. Vieressäni istuvan miekkosen kanssa haastelin jokusen sanan saksaa, sillä minä en osannut hänen äidinkieltään (mikä se sitten mahtoi ollakaan) eikä hän osannut englantia. Lisäksi sain häneltä syötäväksi puolikkaan omenan. =) Myös bussin kuljettajat (heitä oli kaksi pitkän matkan takia) tuntuivat pitävän minua vähän "silmällä" - olinhan taas tietysti ainoa onneton ulkomaalainen, joka oli kaikesta pihalla kuin lintulauta. Hymyä heistä ei kertaakaan irronnut, mutta huomasin että he tarkkailivat, selvisinkö esimerkiksi passintarkastuksesta tai vessatauosta kunnialla takaisin bussiin. Taukojen pituudet esitettiin minulle välillä käsin viittomalla. Bussimatka tuotti pituudestaan huolimatta kaiken kaikkiaan vähemmän tuskaa kuin etukäteen kuvittelin.

Bussi tyhjeni aamuyöstä lähes kokonaan jossain Tuzlan liepeillä, ja siitä eteenpäin aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa. Matka kulki aivan Tuzlan ydinvoimalan vierestä. Oli jännää nähdä sellainenkin laitos, sillä en ole edes Suomen ydinvoimaloita koskaan nähnyt muuten kuin kuvissa. Lähestyessämme Sarajevoa maisemat vaihtuivat rupuisista kyläpahasista miellyttäviin vuoristo- ja maalaismaisemiin. Bussi seuraili Bosna-joen reittiä pitkiä matkoja. Valitettavasti joessa näkyi todella paljon erilaista jätettä, muovisia juomapulloja ja muovikasseja ja kaikenlaista muutakin saastaa. Kylät tyypillisesti kolmikerroksisine ulkovuoraamattomine taloineen sen sijaan olivat varsin viehättäviä. Useissa pihoissa oli kotieläimiä, lampaat laidunsivat niityillä. Myös kulkukoiria näytti juoksentelevan siellä täällä. Minne tahansa katsoikin, ainakin yksi moskeijan minareetti pisti esiin pienten maalaiskylien keskeltä.

Aamulla puoli yhdeksän aikoihin olimme perillä Sarajevossa. Bussiasemathan eivät yleensä sijaitse kaupunkien kauneimmilla paikoilla, ja niin oli Sarajevossakin. Täytyy myöntää, että kun astuin ulos bussista, mietin mihin oikein olen tullut. Näkyvillä oli vain harmaita neuvostotyylisiä rakennuksia, eikä kaupunki vaikuttanut ollenkaan kutsuvalta. Olin ottanut Google Mapsista ohjeet, kuinka löydän hotellilleni, ja kertaakaan erehtymättä osasinkin sinne suunnistaa. Hotellille (Hotel Boutique 36) päästyäni huoneeni oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta valmiina, ja koska edellinen yö oli mennyt matkustaessa, otin parin tunnin unet. Sen jälkeen lähdin kunnolla tutkimaan kaupunkia... mutta se onkin sitten toinen tarina!

Trieste: San Giuston linna ja katedraali

Triesten reissulta on vielä esittelemättä San Giuston linna ja katedraali. Linna sijaitsee kaupungin keskustassa ehkä noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskusaukiolta. Hotelliltani sinne oli vieläkin lyhyempi matka. Aika kapuaminen sinne kuitenkin oli, sillä linna sijaitsee vuoren päällä. Laskin, että matkalla sinne oli yli 300 porrasta. Kapusin sinne vielä kahteen kertaan (toisella kertaa rinkka selässä, koska olin pian lähdössä takaisin Koperiin), sillä ensimmäisellä kerralla linna oli jo suljettu. Sillä oli peräti omituiset aukioloajat: klo 9-13. Saattaa olla, että aukioloajat johtuivat siitä, ettei turistisesonki ollut vielä alkanut, ja linna oli kaiken lisäksi osittain remontin kohteena. Seuraavana päivänä yritin kuitenkin uudelleen. Linnan sisäänkäyntiä oli hieman hankala löytää, sillä lähestyin linnaa tavallaan väärältä puolelta. Kun kuitenkin onnistuin löytämään sisäänkäynnin ja lipunmyynnin, pääsylippu yllätti edullisuudellaan (3 euroa).

Linnan rakentaminen on aloitettu 1400-luvun lopulla. Mitään erityisen keskiaikaista vaikutelmaa linnasta ei kuitenkaan saanut, sillä sitä oli korjailtu ja kunnostettu mielestäni varsin modernilla otteella. Linnan muuri on kolmion muotoinen, ja muurin päältä oli erinomaiset näkymät Triesten yli. Pieni kahvilakin muurilla oli. Pääsylipulla sai myös vierailla linnan asevarastolla, sekä lapidariumissa, jossa esillä oli vanhaa esineistöä (mosaiikkeja, patsaita jne.). Kokoelmat olivat aika laajat, mutta valitettavasti opastustauluissa ei ollut oikeastaan mitään tietoa englanniksi. Tästä syystä en jaksanut niihin kovin pitkään perehtyä.

Linnan kellotornin robotit

Muureilta

Linnanpiha

Linnan nykyinen vartija

Näkymiä yli kaupungin

Esineistöä linnan kokoelmista

Jätettyäni linnan poikkesin vielä viereisessä San Giuston katedraalissa. Osa nykyisestä katedraalista oli olemassa jo 500-luvulla. En tiedä miten katon kaarevan muotoiset mosaiikit oli tehty, mutta ne olivat upeita! Valitettavasti valokuva toistaa vain pienen osan niiden välkkeestä ja kimmellyksestä. Wikipedian mukaan ne on tehty 1100-1200 -luvuilla. Myös muu taide kirkossa oli - jälleen kerran - silmiä hivelevää. Tämä oli todellakin vierailemisen arvoinen paikka.