Mikähän kumma ihmistä vaivaa, kun se vielä tässä iässä ryhtyy kaikenlaisiin erikoisiin hullutuksiin? Matkustaa nyt Bosnia-Hertsegovinaan ja istua bussissa 14 tuntia suuntaansa - sulaa hulluutta, sanon minä. =)
Näin tuli kuitenkin jostain syystä pääsiäisen pyhinä tehtyä. Globtour-yhtiön bussi starttasi Koperin linja-autoasemalta kohti Sarajevoa pitkäperjantaina (joka muuten täällä Sloveniassa on normaali työpäivä) kello kuuden jälkeen illalla. Yhdensuuntainen lippu Sarajevoon maksoi 46,50€, lisäksi matkatavaroiden käsittelystä veloitettiin vielä 1,5 € lisämaksu. Menopaluulippu olisi ollut halvempi kuin kaksi yhdensuuntaista lippua, mutta sellaista ei ainakaan Koperin linja-autoaseman lipunmyynnistä voinut ostaa. Ehkä sen olisi saanut bussissa kuljettajalta, tämä jäi minulle epäselväksi.
Koperista suunnattiin ensin kohti Slovenian pääkaupunkia Ljubljanaa. Koperista lähdettäessä bussissa oli vain kourallinen ihmisiä - mukavan väljää, ajattelin. Sitten saavuimme Ljubljanan linja-autoasemalla, jossa odotti valtava väenpaljous... Bussi täyttyi lähes viimeistä sijaa myöten. Edessä oli pitkä viikonloppu, ja Sloveniassa työskentelevät bosnialaiset suuntasivat kotiinsa lyhyelle lomalle. Ljubljanan jälkeen kurvattiin Slovenian puolella vielä Novo Meston kaupungin kautta, ja siellä viimeisetkin istumapaikat täyttyivät. Tämän jälkeen voi todella sanoa, että linja-autossa oli tunnelmaa...
Illan pimennyttyä ylitettiin Slovenian ja Kroatian raja. Rajamuodollisuudet hoituivat nopeasti ja noustavasti sekä Slovenian että Kroatian raja-asemilla. Tullimiehet tulivat linja-autoon tarkastamaan passit, eikä meidän matkustajien tarvinnut edes nousta bussista. Paluumatkalla meitä kyllä hyppyytettiin edestakaisin useammallakin rajanylityspaikalla. EU:n passi näytti olevan kovaa valuuttaa, sitä tuskin vilkaistiin, kun taas muutamien kanssamatkustajien passit kärrättiin tarkempaan tarkasteluun rajavartijoiden koppiin. Pian matka kuitenkin pääsi jatkumaan. Yön pimeydessä köröteltiin Kroatian poikki, ja jossain vaiheessa saavuttiin Bosnia-Hertsegovinan puolelle.
Nukkuminen bussissa onnistui lyhyissä pätkissä joten kuten, vaikka miehet viereisillä penkeillä pölisivät keskenään kovaan ääneen omia asioitaan. Kun en ymmärtänyt sanaakaan, se ei kuitenkaan juuri häirinnyt. Vieressäni istuvan miekkosen kanssa haastelin jokusen sanan saksaa, sillä minä en osannut hänen äidinkieltään (mikä se sitten mahtoi ollakaan) eikä hän osannut englantia. Lisäksi sain häneltä syötäväksi puolikkaan omenan. =) Myös bussin kuljettajat (heitä oli kaksi pitkän matkan takia) tuntuivat pitävän minua vähän "silmällä" - olinhan taas tietysti ainoa onneton ulkomaalainen, joka oli kaikesta pihalla kuin lintulauta. Hymyä heistä ei kertaakaan irronnut, mutta huomasin että he tarkkailivat, selvisinkö esimerkiksi passintarkastuksesta tai vessatauosta kunnialla takaisin bussiin. Taukojen pituudet esitettiin minulle välillä käsin viittomalla. Bussimatka tuotti pituudestaan huolimatta kaiken kaikkiaan vähemmän tuskaa kuin etukäteen kuvittelin.
Bussi tyhjeni aamuyöstä lähes kokonaan jossain Tuzlan liepeillä, ja siitä eteenpäin aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa. Matka kulki aivan Tuzlan ydinvoimalan vierestä. Oli jännää nähdä sellainenkin laitos, sillä en ole edes Suomen ydinvoimaloita koskaan nähnyt muuten kuin kuvissa. Lähestyessämme Sarajevoa maisemat vaihtuivat rupuisista kyläpahasista miellyttäviin vuoristo- ja maalaismaisemiin. Bussi seuraili Bosna-joen reittiä pitkiä matkoja. Valitettavasti joessa näkyi todella paljon erilaista jätettä, muovisia juomapulloja ja muovikasseja ja kaikenlaista muutakin saastaa. Kylät tyypillisesti kolmikerroksisine ulkovuoraamattomine taloineen sen sijaan olivat varsin viehättäviä. Useissa pihoissa oli kotieläimiä, lampaat laidunsivat niityillä. Myös kulkukoiria näytti juoksentelevan siellä täällä. Minne tahansa katsoikin, ainakin yksi moskeijan minareetti pisti esiin pienten maalaiskylien keskeltä.
Aamulla puoli yhdeksän aikoihin olimme perillä Sarajevossa. Bussiasemathan eivät yleensä sijaitse kaupunkien kauneimmilla paikoilla, ja niin oli Sarajevossakin. Täytyy myöntää, että kun astuin ulos bussista, mietin mihin oikein olen tullut. Näkyvillä oli vain harmaita neuvostotyylisiä rakennuksia, eikä kaupunki vaikuttanut ollenkaan kutsuvalta. Olin ottanut Google Mapsista ohjeet, kuinka löydän hotellilleni, ja kertaakaan erehtymättä osasinkin sinne suunnistaa. Hotellille (Hotel Boutique 36) päästyäni huoneeni oli aikaisesta ajankohdasta huolimatta valmiina, ja koska edellinen yö oli mennyt matkustaessa, otin parin tunnin unet. Sen jälkeen lähdin kunnolla tutkimaan kaupunkia... mutta se onkin sitten toinen tarina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti